{"id":1735,"date":"2023-10-02T20:01:25","date_gmt":"2023-10-02T18:01:25","guid":{"rendered":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/?p=1735"},"modified":"2023-10-09T16:25:09","modified_gmt":"2023-10-09T14:25:09","slug":"kalevala-aiheinen-rintaneula","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/2023\/10\/02\/kalevala-aiheinen-rintaneula\/","title":{"rendered":"KALEVALA-AIHEINEN RINTANEULA"},"content":{"rendered":"\n

koru l\u00e4htee viem\u00e4\u00e4n…<\/strong><\/p>\n\n\n\n

Sain vuonna 1961 pienikokoisen rintaneulan vanhalta Anna t\u00e4dilt\u00e4, mieheni sukulaiselta muun pienen irtaimiston ohessa.<\/em> Kun n\u00e4in sen, tunnistin sen Kalevala-aiheiseksi, mutta kun kiinnitysneula puuttui, j\u00e4i neula kymmeniksi vuosiksi laatikon pohjalle. Sitten otin sen kerran oikein tarkasteltavaksi ja ihastuin, mit\u00e4 enemm\u00e4n sit\u00e4 katselin. Se oli pieni ja vaatimaton, ei edes kunnolla kiilt\u00e4v\u00e4 ja kiilloitettu, mutta silti tehokas ja jotenkin vetovoimainen. Niinp\u00e4 vein sen kultasep\u00e4n liikkeeseen muiden korjattavien korujen kanssa ja laitatin sen hakaneulakiinnityksen kuntoon.<\/p>\n\n\n\n

<\/p>\n\n\n

\n
\"\"<\/figure>\n<\/div>\n\n\n

<\/p>\n\n\n\n

T\u00e4st\u00e4kin on jo kauan aikaa, enk\u00e4 koskaan pys\u00e4htynyt katsomaan sit\u00e4 tarkemmin. Vaatimattoman ohi kuljetaan katsomatta, kun kaunis ja upea saa pys\u00e4htym\u00e4\u00e4n. Niin t\u00e4m\u00e4 maailma kulkee.<\/p>\n\n\n\n

Nyt olen py\u00f6ritellyt korua k\u00e4siss\u00e4ni ja katsellut ja miettinyt. Aloin tutkia internetist\u00e4 sen alkuper\u00e4\u00e4, ensi kertaa. Helposti l\u00f6ytyi tieto 1800-luvulla tehdyst\u00e4 R\u00e4is\u00e4l\u00e4n Kalevalakorusta. <\/strong>Sen alkuper\u00e4 on l\u00f6ydetty 1100-luvun koruista. <\/em>T\u00e4m\u00e4n korun perusmalli on siis R\u00e4is\u00e4l\u00e4n Kalevalakoru. Mutta minun koruni on rakenteeltaan hyvin kevyt, ohut ja litte\u00e4, ja lienee jotakin hopean sekoitetta. Korun pintakuva on kaikista nyt tutkimistani n\u00e4ytteist\u00e4 poikkeava siten p\u00e4\u00e4asiassa, ett\u00e4 keskusristi on ohuempi ja vain kevyesti koholla. My\u00f6sk\u00e4\u00e4n nelj\u00e4n nurkan lehtikuviot, jotka muodostavat jokainen kauniin syd\u00e4nkuvion, siis nelj\u00e4 kuviota, eiv\u00e4t kohoa korun pinnasta kuin juuri n\u00e4kyviin tullen. Kaikissa muissa n\u00e4kemiss\u00e4ni R\u00e4is\u00e4l\u00e4n malleissa on ty\u00f6n laatu raskaampi ja kookkaampi, siis tehty tukevammaksi. Oma koruni on hento ja kilpim\u00e4inen.<\/p>\n\n\n\n

N\u00e4ytt\u00e4\u00e4 silt\u00e4, ett\u00e4 t\u00e4m\u00e4 ohut ja vaatimaon hopeakoru on itsen\u00e4inen versio varsinaisesta R\u00e4is\u00e4l\u00e4n mallista. Tarkoitettukin pieneksi ja vaatimattomaksi. My\u00f6s hopean laatu lienee sekoitetta hopeasta ja kuparista siten, ett\u00e4 pinta n\u00e4ytt\u00e4\u00e4 kellert\u00e4v\u00e4lr\u00e4 hopealta. Kuparia sekoitettiin hopeakoruihin monia vuosisatoja.<\/p>\n\n\n\n

Kun en tarkemmin tied\u00e4, mik\u00e4 on t\u00e4m\u00e4n pienen rintakorun alkuper\u00e4 ja syntym\u00e4vuosi, voin kuitenkin arvailla tiet\u00e4mieni todenn\u00e4k\u00f6isyyksien mukaan. Anna-t\u00e4ti on todenn\u00e4k\u00f6isesti saanut tai hankkinut sen itse Sortavalan vuosinaan. H\u00e4n opiskeli <\/em>Sortavalan Naisopistossa 1900-luvun vaihteessa ja valmistui ensimm\u00e4isten suomalaisten naisten joukossa kansakoulunopettajaksi. <\/em>(T\u00e4m\u00e4n h\u00e4n on itse kertonut joskus Helsingin Puupakilassa<\/em> <\/strong>asuessaan 19750 luvun lopussa minulle monien muiden asioittensa ja muistojensa kanssa. Min\u00e4 vain en keskittynyt kuuntelemaan niin, ett\u00e4 olisin muistanut. Odotin Inaria, ensimm\u00e4ist\u00e4 lastani ja sain y\u00f6py\u00e4 Helsingiss\u00e4 k\u00e4ydess\u00e4ni kultaisen Anna-t\u00e4din luona Pakilassa. Olin k\u00e4ym\u00e4ss\u00e4 yliopisto-opiskeluasioitteni takia Helsingiss\u00e4. Jos olisin tiennyt, ett\u00e4 h\u00e4n on testammentannut minulle koti-irtaimistonsa, mm. kaikki ihanat k\u00e4sity\u00f6ns\u00e4, toki olisin kuunnellut.) Anna t\u00e4ti kuoli tasan viikko Inarin syntym\u00e4n j\u00e4lkeen. H\u00e4n ehti antaa minulle henkil\u00f6kohtaisesti pienen ihanan Tippa<\/strong> nimisen s\u00e4hk\u00f6kirjoituskoneen. (Ehk\u00e4 h\u00e4n n\u00e4ki, ett\u00e4 min\u00e4 tulevana kirjailijana tarvitsisin sit\u00e4.) Meid\u00e4n pikkuinen tytt\u00f6 taisi omia t\u00e4st\u00e4 lempinimns\u00e4 Tippa. Inari oli kauan vain Tippa.<\/p>\n\n\n\n

Anna, o.s. Ahlman<\/strong> oli mennyt naimisiin John Elgin <\/strong><\/em>kanssa, joka oli kansakoulunopettaja. John Elg suomensi nimens\u00e4 Jussi Hirvensaloksi<\/em>,<\/strong> jonka h\u00e4n siis teki jo ennen avioliittoaan Annan kanssa. (Minulla on monia esineit\u00e4, kirjoja ja muutama huonekalukin, joissa lukee John Elg<\/em>. H\u00e4n oli muuten ensimm\u00e4isen suomalaisen Hollywood- t\u00e4hden, balettitanssija Taina Elgin <\/em>set\u00e4 tai eno.) Hirvensalon opettajapariskunta asettui Etel\u00e4-Pohjanmaalle, jossa Jussi Hirvensalo toimi kauan, ehk\u00e4 el\u00e4keik\u00e4\u00e4n asti. <\/p>\n\n\n\n

Anna-t\u00e4ti teki Sortavalan opistovuosinaan paljon hienoja, korketasoisia k\u00e4sit\u00f6it\u00e4.<\/em> Ilmeisesti opetus oli ainutlaatuisen tasokasta,<\/strong> koska l\u00e4hinn\u00e4 ne monimutkaiset kirjontaty\u00f6t ja reik\u00e4ompeleet liinavaatteissa ja erityisesti p\u00f6yt\u00e4liinoissa<\/em>, joita minulla on tallella, vaativat sellaista osaamista, ett\u00e4 minulla vain ei mene sormi suuhun niit\u00e4 katsellessa, vaan ne tuntuvat jotkut jopa ihmisk\u00e4delle ylivoimaisilta suorituksilta. Anna-t\u00e4ti on ollut suuri lahjakkuus kirjontat\u00f6iss\u00e4. – N\u00e4in sitten tulee mieleen, ett\u00e4 kunpa silloin h\u00e4nen el\u00e4ess\u00e4\u00e4n olisin tiennyt kaiken t\u00e4m\u00e4n, olisin osannut kertoa ihailustani ja kunnioituksestani h\u00e4nelle.<\/p>\n\n\n\n

<\/p>\n\n\n

\n
\"\"<\/figure>\n<\/div>\n\n\n

<\/p>\n\n\n

\n
\"\"<\/figure>\n<\/div>\n\n\n

Olen t\u00e4m\u00e4n nyt 62 vuoden kuluessa ja monissa muutoissani antanut ehji\u00e4 liinavaatteita ja reik\u00e4ompeleita pois l\u00e4hinn\u00e4, kun ei itsell\u00e4 ole ollut tilaa k\u00e4ytt\u00e4\u00e4 p\u00f6yt\u00e4liinoja ja koruompeleiset liinavaatteet kun ovat niin hankalia pest\u00e4 ja huoltaa. Viimeisille liinavaatteille mietin omistajaa parhaillaan.<\/p>\n\n\n\n

Lis\u00e4\u00e4n t\u00e4h\u00e4n pienen, mutta juuri \u00e4sken tajuamani merkitt\u00e4v\u00e4n huomion: n\u00e4iss\u00e4 Anna-t\u00e4din kirjailluissa ja moninaisissa reik\u00e4ommelp\u00f6yt\u00e4liinoissa on parsimuspaikkoja<\/strong>. Ajatella! Niit\u00e4 on k\u00e4ytetty likaisiksi asti ja jouduttu pesem\u00e4\u00e4n, varmaan hell\u00e4varoen, silittelty kostettuna hellin k\u00e4sin ja silti niihin on kulunut repe\u00e4mi\u00e4 ja reiki\u00e4, joita on parsittu!<\/em> Ja mill\u00e4 tavalla parsittu? Ellen itse omin silmin niit\u00e4 n\u00e4kisi, en uskoisi. Hienoissa pellavaliinoissa on pieni\u00e4, upeasti tehtyj\u00e4 parsimuskohtia! Parsimus hienossa tekstiiliss\u00e4 on erityissuuri taidonn\u00e4yte. <\/strong>N\u00e4m\u00e4 ovat niit\u00e4.<\/em> Min\u00e4 en voi ymm\u00e4rt\u00e4\u00e4, kuinka jotkut sormet ovat k\u00e4ytt\u00e4neet hyvin ohutta silm\u00e4neulaa ja hyvin ohutta lankaa sill\u00e4 lailla, ett\u00e4 rikkoutunut kohta tai per\u00e4ti reik\u00e4 on peitetty niin, ett\u00e4 tavallinen katse ei sit\u00e4 edes totea! Ristikk\u00e4in kulkevat langat muodostavat ihastuttavan korinpohjakuvion, jota pit\u00e4\u00e4 tarkastella l\u00e4hinn\u00e4 suurennuslasilla.<\/p>\n\n\n\n

Ent\u00e4p\u00e4, jos n\u00e4m\u00e4 taidokkaat parsimukset hienoissa k\u00e4sit\u00f6iss\u00e4 ovatkin opinn\u00e4ytteit\u00e4? <\/strong> Minulla on h\u00e4m\u00e4r\u00e4 muistikuva Anna-t\u00e4din joskus kertoneen Naisopiston k\u00e4sit\u00f6ist\u00e4. Mutta mit\u00e4 h\u00e4n kertoi? Ja nyt sitten sain uuden upean idean! Jos jotenkuten raaskin leikata irti t\u00e4llaisen pienoisparsimuksen, teen siit\u00e4 hyv\u00e4n kokonaisuuden ja kehyst\u00e4n sen lasivitriiniin<\/strong>. Se on todentotta kehyst\u00e4misen arvoinen ty\u00f6! Olen joskus joutunut kysym\u00e4\u00e4n parsimalankaa ja neulaa joltakin nuorelta naiselta tai tyt\u00f6lt\u00e4. H\u00e4n ei tiennyt semmoisista. ”Onko ne semmosia, kun tarvitaan, kun tukitaan joku sukanreik\u00e4?” – Voihan yhden hienon kyvyn ja ty\u00f6n niinkin m\u00e4\u00e4ritell\u00e4!<\/p>\n\n\n\n

Min\u00e4 k\u00e4vin itse Viipurin Tytt\u00f6lyseota<\/strong><\/em> kolme luokkaa, ennenkuin koulu muuttui Rauman Tytt\u00f6lyseoksi.<\/em> Olen kiitollinen n\u00e4ist\u00e4 ”Viipurin ajoista”, jopa ylpe\u00e4! Meill\u00e4 oli koulussa – koko keskikouluajan – osaksi ainutlaatuinen opettajakunta: muutamissa aineissa vanhoja viipurilaisia kulttuurihenkil\u00f6it\u00e4, jotka olivat my\u00f6s arvostaan ja osaamisestaan ylpeit\u00e4. Viipurihan oli kuuluisa siit\u00e4, ett\u00e4 se oli pohjolan monikielisin kulttuurikaupunki. Viipurissa puhuttiin ennen sotia p\u00e4\u00e4asiallisesti ven\u00e4j\u00e4\u00e4, saksaa ja ruotsia. Siis min\u00e4kin olen saanut nauttia t\u00e4m\u00e4n kulttuuriannin helmojen liepeiss\u00e4.<\/em><\/strong><\/p>\n\n\n\n

Vanha hopeasolki tihkuu yh\u00e4 vain uutta muistoa minulle. Minulla on k\u00e4siss\u00e4ni kaksi maailman kirjallisuuden hienoimmista t\u00f6ist\u00e4 sek\u00e4 ulkonaisesti ett\u00e4 sis\u00e4ll\u00f6lt\u00e4\u00e4n. Pienempi, maanvihreisiin, kauttaaltaan ornamenttikuvioituihin kangaskansiin sidottuna Gottfried Efraim Lessingin Nathan der Weise.<\/strong> Kansiin liimattu tihe\u00e4\u00e4n painettuja tekstej\u00e4, joista saan salv\u00e4\u00e4, ett\u00e4 pieni teos on painettu Stuttgartissa, todenn\u00e4k\u00f6isesti 1892<\/strong>, erityispainos, 80 penni\u00e4.<\/em>En osaa kertoa, kuinka rakastankaan t\u00e4t\u00e4 pient\u00e4 ihanaa, rikasta ja kaunista teosta! <\/strong>T\u00e4ss\u00e4 on sivuja vain n.180 ja teksti tietysti kautaaltaan hyvin kaunista fraktuuraa, goottilaisin kirjaimin.<\/p>\n\n\n\n

Nathan der Weise (Nathan viisas) on Lessigin aaten\u00e4ytelm\u00e4<\/strong>, joka kertoo juutalaisen Nathanin perheest\u00e4. Kirjallisuudenhistoria (Suuri maailmankirjallisuus, Vappu Roos) kertoo, ett\u00e4 Nathan oli ”maailmankirjallisuuden jaloimpia hahmoja, uskonnollisen suvaitsevaisuuden ja inhimillisyyden tulkki.” Lessing oli valistuskirjailijana saanut vaikutteita deisteilt\u00e4, mutta Vappu Roos sanoo, ett\u00e4 ”ateismista h\u00e4n oli paljon kauempana kuin Voltaire.” Lessingin ihmisiss\u00e4 tuli esille jo ”faustinen ihminen”. Kuitenkin Lessingin toive oli, ett\u00e4 ”ihmiset oppivat tekem\u00e4\u00e4n hyv\u00e4\u00e4 sen itsens\u00e4 vuoksi, ja ett\u00e4 he silloin parhaiten toteuttavat suhdettaan sek\u00e4 Luojaansa ett\u00e4 l\u00e4himm\u00e4isiins\u00e4.”<\/em><\/p>\n\n\n\n

<\/p>\n\n\n

\n
\"\"<\/figure>\n<\/div>\n\n\n

T\u00e4m\u00e4 pieni teos on sek\u00e4 sis\u00e4ll\u00f6lt\u00e4\u00e4n ett\u00e4 ulkokuoreltaan hyvin kaunis. Itselleni se on ollut aina oikea aarre, kun varsinkin olen pystynyt lukemaan sit\u00e4 saksaksi sen aidolla alkuper\u00e4isfrakturalla. – Kirjan lukujen v\u00e4lill\u00e4 on hyvin heikolla, kauniilla (naisellisella k\u00e4sialalla) merkint\u00f6j\u00e4 lyijykyn\u00e4ll\u00e4 ja lukujen lopuissa nimimerkein EW tehty jotain muita hyvin pieni\u00e4 merkint\u00f6j\u00e4. Harmittaa, ett\u00e4 nimilehdelt\u00e4 on pyyhekumilla hangattu pois pari (nimi)rivi\u00e4. Ne olisivat saattaneet olla merkitykselliset.<\/p>\n\n\n\n

<\/p>\n\n\n

\n
\"\"<\/figure>\n<\/div>\n\n\n

Pienen, 131-vuotiaan kirjasen kansilehtiin on kirjapaino printannut omia mainoksiaan, kuten ottamassani kuvassa n\u00e4kyy. Muistamme, ett\u00e4 jokap\u00e4iv\u00e4iset sanomalehdet ja muu kaikki mainostamismahdollisuus oli siihen aikaan hyvin olematonta. Kirjan takakannessa on my\u00f6s \u00e4\u00e4rimm\u00e4isen mielenkiintoinen kuva. Suurennuslasin tarkastelukokoon on piirretty kartta: Graafinen kirjallisuuskartta.<\/em><\/p>\n\n\n\n

Sitten, jos minun pit\u00e4\u00e4 sanoa, mik\u00e4 on kotini kaunein ja rakkain kirja, se on Goethes Gedichte. <\/strong>Olen ennenkin ollut tilanteessa, jossa olen joutunut sanomaan, ett\u00e4 ”rakastan kirjaa esineen\u00e4”<\/strong>. Se minulle sallittakoon! T\u00e4m\u00e4 kirja on taatusti vaikka kenen kirjanrakastajan tai-k\u00e4ytt\u00e4j\u00e4nkin mukaan kauneimpia kirjoja, mit\u00e4 voi olla. <\/strong>En saa selville teoksen ik\u00e4\u00e4, mutta se lienee 1800-luvun keskivaiheilla. Anna Ahlqvist on nimennyt kirjan itselleen 1906. Kirjan esipuheen on laatinut Carl Goethe 1784. <\/em><\/p>\n\n\n\n

<\/p>\n\n\n

\n
\"\"
Voi, katso: t\u00e4m\u00e4nn\u00e4k\u00f6inen voi kirja olla! (Minua alkaa itkett\u00e4\u00e4!)<\/figcaption><\/figure>\n<\/div>\n\n\n

Asiantuntija osaisi sanoa, miten kirjankansi on tehty. Se ei liene kuitenkaan nahkaa, vaikka silt\u00e4 n\u00e4ytt\u00e4\u00e4, vaan jotenkin hienosti k\u00e4sitelty\u00e4 kangasta. Kansi on hyvin runsaati koristeltu, l\u00e4hinn\u00e4 jugend-tyyppisin kasvi- ja pylv\u00e4skuvioin, nimet painettu koristeellisesti kullalla. <\/em>Nimisivulla lukee Erster Band ja painopaikka on Stuttgart<\/em>. Kirjaa on luettu hyvin v\u00e4h\u00e4n. Joidenkin sivujen kohdalla saatan olettaa, ett\u00e4 olen ensimm\u00e4isi\u00e4 ihmisi\u00e4, joka t\u00e4t\u00e4 ihmeellist\u00e4 teosta n\u00e4in lukee ja katselee.<\/p>\n\n\n

\n
\"\"<\/figure>\n<\/div>\n\n\n

En osaa Goethen runoja ulkoa enk\u00e4 niit\u00e4 edes tunnista hyvin, mutta h\u00e4nen muuta teksti\u00e4\u00e4n toki olen lukenut. ”Nuoren Wertherin k\u00e4rsimykse<\/em>t” olivat muistaakseni jossakin tutkinnossa tenttikysymyksin\u00e4kin. Nykyihmisen sanojen k\u00e4yt\u00f6ss\u00e4 Goethe nousee varmasti kyll\u00e4 tunteiden kirjosta ja el\u00e4mysten runsaudesta puhkuvaksi runoilijakasi, mutta liika pateettisuus<\/em> kai niiss\u00e4 eniten nykylukijaa vaivaa. Kun sijoitetaan Goethe aikakauteensa ja taustaansa varakkaan ja arvostetun kulttuurin tuntevan lakimihen kodissa <\/strong>Frankfurt am Mainissa 1749,<\/strong> Leipzigin yliopistoon valmistumaan lakimieheksi monien muiden varakkaiden ja kulttuuritietoisten nuorukaisten joukkoon, tajutaan Goethen kirjallinen erottuvaisuus ja nerous. Goethe valmisteli tiet\u00e4m\u00e4tt\u00e4\u00e4n ja tietoisesti vuosikausia suurty\u00f6t\u00e4\u00e4n Faustia<\/em>.<\/p>\n\n\n\n

Vappu Roos kirjoittaa kirjallisuudenhistoriaansa (Suuri maailmankirjallisuus 1964) suuria sanoja: ”Faustin syv\u00e4llisyytt\u00e4, el\u00e4m\u00e4ntuntojen rikkauttaja koko ihmisi\u00e4n kest\u00e4nytt\u00e4 hellitt\u00e4m\u00e4t\u00f6nt\u00e4 tilityst\u00e4 n\u00e4kyv\u00e4n ja n\u00e4kym\u00e4tt\u00f6m\u00e4n maailman voimista ja ilmi\u00f6ist\u00e4 ei yksik\u00e4\u00e4n maailmankirjallisuuden teos sen j\u00e4lkeen ole ylitt\u00e4nyt. Geothen lyriikka on viel\u00e4kin maailaman laulurunouden alati versovan puun kaikkein elinvoimaisimpia oksia.”<\/p>\n\n\n\n

Sain perinn\u00f6ksi my\u00f6s k\u00e4yt\u00f6st\u00e4 kuluneen Johan Ludvig Runebergin V\u00e4nrikki St\u00e5lin tarinat, <\/em>suomentanut Paavo cajander 1901. Pienen kirjasen kannet ovat irronneet ja monet lukijat ovt j\u00e4tt\u00e4neet pieni\u00e4 merkint\u00f6j\u00e4 lempirunoihinsa. Me suomalaiset – ainakin vanhemmat lukijat, muistamme vaikka Sotilaspojan<\/em> <\/strong>taikka Hurttiukon<\/em>. Osaamme ehk\u00e4 laulaakin: ”Mun is\u00e4n oli sotamies, ja nuori kauniskin, jo viisitoista vuotisna h\u00e4n astui rivihin. Tiens aina kulki kunniaan, iloisin mielin k\u00e4rsi vaan, h\u00e4n kylm\u00e4\u00e4, n\u00e4lk\u00e4\u00e4, haavojaan, mun is\u00e4n armahin., mun is\u00e4n armahin.” Harva meist\u00e4 ehk\u00e4 muistaa, ett\u00e4 Runebergilla oli sellainenkin runo kuin Lotta Sv\u00e4rd.<\/em> <\/p>\n\n\n\n

Erityisen merkitt\u00e4v\u00e4ksi minulle tulee pieni tuttu kirja kauniilla k\u00e4sialalla kirjoitetusta nimikirjoituksesta: John Elg<\/strong> (1920-30-luvulta). (Sallittakoon pieni k\u00e4siala-analyysini. Olen joskus ehtinyt hiukan harrastaa k\u00e4sialatutkimusta. Miehen k\u00e4sialaksi t\u00e4m\u00e4 on ”hienostunut” (oppinut ja lukenut), voimakastunteinen, mutta osoittaa paljon herkkyytt\u00e4, on my\u00f6s hyvin m\u00e4\u00e4r\u00e4tietoinen, tasapainoinen ja hienotunteinen.)<\/p>\n\n\n

\n
\"\"<\/figure>\n<\/div>\n\n\n

Min\u00e4 perin my\u00f6s Anna t\u00e4dilt\u00e4 Geothen III-osaisen omael\u00e4m\u00e4kerrallisen niteen<\/em> ”Tarua ja totta”<\/strong>,(Otava 1924). Se alkaa tarkkaan kuvatusta oman syntym\u00e4n kuvauksesta Frankfurt Mainissa 1849, kellonly\u00f6nnilleen 12 keskip\u00e4iv\u00e4ll\u00e4. Hyvin hauskaa ja el\u00e4v\u00e4\u00e4 kuvausta on ensimm\u00e4isen osan lasten touhuissa. Hauskaa luettavaa.<\/p>\n\n\n\n

Mutta todenn\u00e4k\u00f6isesti ensi kertaa el\u00e4m\u00e4ss\u00e4ni min\u00e4 h\u00e4kellyin ja mit\u00e4 muuta kaikkea t\u00e4ll\u00e4 tavalla ,<\/em> kun nyt avasin ja aloin selata ensimm\u00e4ist\u00e4 osaa. Teoksen sivut 232 l\u00e4htien nimitt\u00e4in olivat avaamatta.<\/em> (Muistan, ett\u00e4 joskus kerran minulle on k\u00e4ynyt samalla lailla omassa kirjastossani.) MIKSI-kysymys ei auta. Nolottaa ja tulee paha mieli ja vaikka mit\u00e4 nousee mieleen. Mm. onko t\u00e4m\u00e4 ulkoisesti hyvin vaatimaton kirjasarja, Geothen kolme nidett\u00e4, ollut kirjahyllyiss\u00e4ni todisteena omistajan suuresta kulttuuritietoudesta ja lukeneisuudesta jne. Miksi min\u00e4 en ole ”ehtinyt” lukea n\u00e4it\u00e4? (T\u00e4m\u00e4 v\u00e4ri oman h\u00e4pe\u00e4ni t\u00e4hden.)<\/p>\n\n\n\n

T\u00e4h\u00e4n h\u00e4mmennykseen asti nyt jouduin pienest\u00e4, kauniin vaatimattomasta ja satavuotiaasta, mutta upeasta hopeakorusta.<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

koru l\u00e4htee viem\u00e4\u00e4n… Sain vuonna 1961 pienikokoisen rintaneulan vanhalta Anna t\u00e4dilt\u00e4, mieheni sukulaiselta muun pienen irtaimiston ohessa. Kun n\u00e4in sen, tunnistin sen Kalevala-aiheiseksi, mutta kun kiinnitysneula puuttui, j\u00e4i neula kymmeniksi vuosiksi laatikon pohjalle. Sitten otin sen kerran oikein tarkasteltavaksi ja ihastuin, mit\u00e4 enemm\u00e4n sit\u00e4 katselin. Se oli pieni ja vaatimaton, ei edes kunnolla kiilt\u00e4v\u00e4 ja … <\/p>\n","protected":false},"author":1,"featured_media":0,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"_monsterinsights_skip_tracking":false,"_monsterinsights_sitenote_active":false,"_monsterinsights_sitenote_note":"","_monsterinsights_sitenote_category":0,"footnotes":""},"categories":[1],"tags":[],"class_list":["post-1735","post","type-post","status-publish","format-standard","hentry","category-kirjoitukset"],"aioseo_notices":[],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/1735","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/users\/1"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=1735"}],"version-history":[{"count":27,"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/1735\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":4279,"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/1735\/revisions\/4279"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=1735"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=1735"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=1735"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}