{"id":2286,"date":"2024-05-19T18:25:43","date_gmt":"2024-05-19T16:25:43","guid":{"rendered":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/?p=2286"},"modified":"2024-09-14T18:39:31","modified_gmt":"2024-09-14T16:39:31","slug":"tiiti-ja-unkarin-inkeri","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/2024\/05\/19\/tiiti-ja-unkarin-inkeri\/","title":{"rendered":"TIITI JA UNKARIN INKERI"},"content":{"rendered":"\n

SATU, JOKA ON YHT\u00c4 TOTTA KUIN AURINGON LOISKAHDUS MEREEN JOKA ILTA <\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

Tiiti istui keitti\u00f6n rapuilla. Unkarin nukke retkotti kuoliaaksi tapettuna h\u00e4nen syliss\u00e4\u00e4n. Kaunis Unkarin Inkeri, Tiitin oma lapsi oli tapettu. <\/em>Se valui verta joka puolelta. Sit\u00e4 tuli suustakin, ja silm\u00e4t oli painettu sis\u00e4\u00e4n. Ne suuret siniset silm\u00e4t, joissa oli oikeat silm\u00e4ripset. Nen\u00e4\u00e4 ei en\u00e4\u00e4 ollut eik\u00e4 suuta. Kultainen tukka oli veress\u00e4. K\u00e4det – kaikki sormet retkottivat kuolleina ja jalat oli revitty irti.<\/p>\n\n\n

\n
\"\"<\/figure>\n<\/div>\n\n\n

”Ampu tulee! Palaa jo!” huusi Jussi. Ja silloin yleens\u00e4 pamahti. Pommikoneet lensiv\u00e4t pihan yli hirve\u00e4ll\u00e4 metelill\u00e4, kun pojat leikkiv\u00e4t sotaa. Joka p\u00e4iv\u00e4, kun isi oli pappina oikeassa sodassa. Joka p\u00e4iv\u00e4 pommitettiin ja jotakin kamalaa tapahtui niinkuin oikeassa sodassa.<\/p>\n\n\n\n

\u00c4iti kurkisti keitti\u00f6n ovesta ja huusi: ”Korjatkaa ne roskat rapuilta, ett\u00e4 p\u00e4\u00e4st\u00e4\u00e4n kulkemaan! – Eik\u00f6 \u00e4iti muka n\u00e4hnyt, mit\u00e4 t\u00e4\u00e4ll\u00e4 oli? Kuka oli tapettu? Mist\u00e4 pojat sai punaista maalia ellei \u00e4idilt\u00e4? Tiitin k\u00e4det valahtivat veltoiksi. Niiss\u00e4 ei pysynyt en\u00e4\u00e4 Inkerin ruumiskaan.<\/p>\n\n\n\n

Joka ilta Tiiti otti Kultakutri-Inkerin ja tanssitti sit\u00e4 s\u00e4ngyss\u00e4 peiton p\u00e4\u00e4ll\u00e4 senj\u00e4lkeen, kun oli luettu iltarukous ja laulettu Levolle lasken Luojani.<\/em> Tiiti lauloi hiljaa nukelle ja se heilutti kauniita oikeita nahkasaappaitaan peiton p\u00e4\u00e4ll\u00e4 ja sen kultainen tukka aaltoili ymp\u00e4rill\u00e4, jos Tiiti oli avannut sen leteilt\u00e4. P\u00e4\u00e4ss\u00e4 oli punaisesta nahasta tehty kruunu, joss oli iso helmi. Ja sitten Inkeri tuli joka ilta Tiitin vieren nukkumaan. Sen kultakutrip\u00e4\u00e4 lep\u00e4si samalla tyynyll\u00e4. Inkeri katsoi ihanilla silmill\u00e4 ja oli onnellinen nukke… tai melkein lapsi. Tiitin lapsi. Ei kenenk\u00e4\u00e4n muun. Pojat nukkuivat yl\u00e4puolella ja tiesiv\u00e4t tarkkaan Tiitin touhut. Joskus kerross\u00e4nky v\u00e4h\u00e4n vapisi, kun Inkeri tanssi ja Jussi tietysti huusi ja k\u00e4ski olla hiljaa. Pojilla voi joskus olla v\u00e4h\u00e4n paha mieli, kun isoja puuautoja ei voi ottaa viereen nukkumaan.<\/p>\n\n\n\n

Ja nyt nukke on t\u00e4ss\u00e4 raatona. Ei ole mit\u00e4\u00e4n p\u00e4\u00e4t\u00e4 en\u00e4\u00e4. Se on revitty ja tuhrittu vereen. Silm\u00e4t on varmaan viety sioille, kun kuopatkin on tyhj\u00e4t. Siat sy\u00f6v\u00e4t aina kaikki loput, sanoo \u00e4iti. Tiiti oli katsellut ja ker\u00e4nnyt nuken j\u00e4seni\u00e4, mutta ei niist\u00e4 mit\u00e4\u00e4n el\u00e4v\u00e4\u00e4 en\u00e4\u00e4 saa. H\u00e4n ei yritt\u00e4isik\u00e4\u00e4n. Tapettu ja kidutettu! Mutta yht\u00e4\u00e4n kyynelt\u00e4 ei Tiitilt\u00e4 tipu, niin kovaa koskee. T\u00e4ytyy koettaa hengitt\u00e4\u00e4, ettei tukehdu. Tiiti tiet\u00e4\u00e4 hyvin, ett\u00e4 kun on oikein paha mieli, ei tahdo henki kulkea. Kun t\u00e4ytyy koettaa hengitt\u00e4\u00e4, ei samaan aikaan voi itke\u00e4. T\u00e4ytyy ensin hengitt\u00e4\u00e4, sitten voi itke\u00e4. Ja kun oikein kovaa koskee, ei tule lopulta itkuakaan.<\/p>\n\n\n\n

Voi, mit\u00e4 Toini-t\u00e4ti, kummit\u00e4ti nyt sanoo? Se toi Inkerin Unkarista, semmoselta maailman suurimmalta partioleirilt\u00e4 Jamporeelta. <\/em>Se osti nuken, vaikka ”se maksoi omaisuuksia”, sanoi \u00e4iti. Tiiti ei tinnyt, mit\u00e4 omaisuuksia. Varmaan Toini-t\u00e4din omaisuuksia. Rakas kummit\u00e4ti tuo aina kaikkea. Se sanoo, ett\u00e4 rakastaa pient\u00e4 ”tytt\u00f6kultaa”. Ja tarkoittaa minua. Kukaan muu ei puhu semmosia kauniita asioita ja sanoja.<\/em> Mutta jos Toini-t\u00e4tik\u00e4\u00e4n ei ota en\u00e4\u00e4 syliin, kun annoin tappaa nuken. Toini-t\u00e4ti ”uhrasi paljon rahaa t\u00e4h\u00e4n turhaan nukkeen”, sanoi \u00e4iti. <\/p>\n\n\n\n

Mutta kun isi tulee kotiin, se ottaa syllin ja ehtii vaikka mit\u00e4 kaikkien sotien j\u00e4lkeen. Is\u00e4 rakastaa \u00e4iti\u00e4 paljon, se sanoo aina niin. Ja \u00e4iti rakastaa isi\u00e4, sekin sanoo niin. Mutta ei \u00e4iti minua olekaan koskaan rakastanut, tiet\u00e4\u00e4 Tiiti. Ei se ole koskaan sanonut semmosia. Eik\u00e4 se silit\u00e4 edes poskea tai p\u00e4\u00e4t\u00e4. Syliin se ei ota, kun ei kai ehdi ottaa, kun aina on joku muu tulossa tai on niin paljon t\u00f6it\u00e4. Ei \u00e4idit kai ehdi isompia rakastamaan.<\/em><\/p>\n\n\n\n

Jos se olisi rakastanut, se ei olisi antanut poikien tappaa Inkeri\u00e4 portaille. On \u00e4iti sen varmaan n\u00e4hnyt ja kuullut, kun lentokoneet lent\u00e4\u00e4 ja ampu tulee. Ja min\u00e4 istuin vain sill\u00e4 aikaa kivell\u00e4 ja lauloin. Kuinka Jumala antoi? <\/em>Kai samasta syyst\u00e4 kai, kun se antaa sotienkin tapahtua?<\/p>\n\n\n\n

Tiitin itkukivi <\/em>oli pienen lammen rannassa mets\u00e4n keskell\u00e4. Kiven toisella reunalla kasvoi keltaisia liljoja ja lammessa yksi pieni ulpukka. Tiiti kiipesi aina kivelle istumaan ja miettim\u00e4\u00e4n. Kivell\u00e4 sai olla rauhassa: kukaan ei koskaan arvannut Tiitin salapaikkaa. Lammikon pinnalla tanssi kaksi suurta sudenkorentoa. Ne lep\u00e4iliv\u00e4t v\u00e4lill\u00e4 Tiitin syliss\u00e4 essunhelmalla. Silloin Tiiti oli hiirenhiljaa ja odotti, ett\u00e4 ne alkaisivat pian kutitella k\u00e4sivarsilla. Korennon kutitus nauratti, se oli viek\u00e4 hauskempaa kuin lepp\u00e4kertun. Suuri kirjava perhonen ja pieni keltainen perhonen asuivat my\u00f6s kiven ja lammikon reunalla. Ne lepattelivat varovaisina v\u00e4h\u00e4n kauempana, k\u00e4viv\u00e4t vain tervehtim\u00e4ss\u00e4 Tiiti\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

”Kuulettekos pojat, raput puhtaaksi! Kansiliaan tulee ihmisi\u00e4”, huusi \u00e4iti keitti\u00f6n ikkunasta. Tiiti ker\u00e4si syliins\u00e4 kaiken. Punaista verta valui joka puolelle. Tiiti kantoi taakkansa pihan poikki portille, portilta mets\u00e4\u00e4n ja lammelle. <\/p>\n\n\n\n

Lampi oli t\u00e4n\u00e4\u00e4n erilainen. Sen rannalla kasvoi paljon erilaisia liljankukkia, keltaisia, tulipunaisia, valkoisia ja kaikenv\u00e4risi\u00e4. Veden yll\u00e4 tanssivat perhoset yl\u00f6s-alas kuolemantanssia korentojen kanssa. Lepp\u00e4kertut kulkivat hein\u00e4nkorsilla ja tiputtivat surusta kaikki mustat t\u00e4pl\u00e4ns\u00e4. Tuuli lauloi puiden latvoissa hiljaista itkuvirtt\u00e4, mutta linnut vaikenivat. Surviaiset tulivat ja rakensivat pitsim\u00e4iset iltatanssinsa samalla, kun ketojen tuhannet kissankellot alkoivat soida. Matala usva levittyi kaiken peitoksi hell\u00e4sti ja hiljaa. Sen alla peltoaukealla aukenivat ja hel\u00e4hteliv\u00e4t kaikki hein\u00e4t ja kilkuttivat pienet kissankellot Tiiti\u00e4isen lohdutukseksi aina seuraavaan aamuun asti. Mutta vain surulliset ihmiset kuulivat t\u00e4m\u00e4n kaiken. <\/p>\n\n\n

\n
\"\"<\/figure>\n<\/div>\n\n\n

Pikku-Tiiti tunsi kaiken itkemisen ja suremisen kaivertavan syd\u00e4meen suuren tyhj\u00e4n aukon. Ihmisen syd\u00e4mess\u00e4 tyhj\u00e4t aukot t\u00e4yttyv\u00e4t aikaa my\u00f6ten, milloin mitenkin.<\/em> Kukin itse tiet\u00e4\u00e4 parhaiten.<\/p>\n\n\n\n

Pikku-Tiitin onneksi tuli is\u00e4 pian lomalle sodasta. Is\u00e4 nosti pikku Tiitin syliins\u00e4 ja silitti Tiitin itkusta m\u00e4rk\u00e4\u00e4 poskea. ”Isin pikkuinen Tiiti\u00e4inen”, sanoi is\u00e4, ja Tiiti kertoi is\u00e4lle, kuinka sota tappoi h\u00e4nen Kultakutrinsa ja kuinka h\u00e4n kantoi ruumiin mets\u00e4suolle ja hautasi. Vain yksi kiehkura j\u00e4i kellumaan. H\u00e4m\u00e4h\u00e4kit kutoivat pian verkon sen peitoksi. Eik\u00e4 mit\u00e4\u00e4n en\u00e4\u00e4 j\u00e4\u00e4nyt j\u00e4ljelle. Suolla uikutti en\u00e4\u00e4 \u00f6isin vain kuovi.<\/p>\n\n\n\n

Is\u00e4 n\u00e4ki Tiitin lohduttoman surun, mutta h\u00e4n osasi aina lohduttaa. Niin nytkin. Is\u00e4 kertoi monesta ihanasta asiasta, jotka olivat odottamassa Tiiti\u00e4ist\u00e4. Is\u00e4 rakasti h\u00e4nt\u00e4 ja kulkisi aina oman tytt\u00f6ns\u00e4 rinnalla auttamassa ja neuvomassa. Ja Tiiti uskoi is\u00e4\u00e4, omaa rakasta is\u00e4\u00e4. <\/p>\n\n\n\n

Syd\u00e4men tyhj\u00e4 aukko alkoi t\u00e4ytty\u00e4. Se t\u00e4yttyi hiljakseen auttamisen halusta. Ja n\u00e4in t\u00e4m\u00e4 surullinen tositarina p\u00e4\u00e4ttyykin siihen, ett\u00e4 Tiiti l\u00f6ysi v\u00e4hitellen yh\u00e4 enemm\u00e4n ja helpommin erilaisia suruaukkoja itsess\u00e4\u00e4n ja muissa ihmisiss\u00e4. V\u00e4hitellen h\u00e4n oppi keinoja, mill\u00e4 niit\u00e4 t\u00e4ytt\u00e4\u00e4 ja hoitaa.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

SATU, JOKA ON YHT\u00c4 TOTTA KUIN AURINGON LOISKAHDUS MEREEN JOKA ILTA Tiiti istui keitti\u00f6n rapuilla. Unkarin nukke retkotti kuoliaaksi tapettuna h\u00e4nen syliss\u00e4\u00e4n. Kaunis Unkarin Inkeri, Tiitin oma lapsi oli tapettu. Se valui verta joka puolelta. Sit\u00e4 tuli suustakin, ja silm\u00e4t oli painettu sis\u00e4\u00e4n. Ne suuret siniset silm\u00e4t, joissa oli oikeat silm\u00e4ripset. Nen\u00e4\u00e4 ei en\u00e4\u00e4 ollut … <\/p>\n","protected":false},"author":1,"featured_media":0,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"_monsterinsights_skip_tracking":false,"_monsterinsights_sitenote_active":false,"_monsterinsights_sitenote_note":"","_monsterinsights_sitenote_category":0,"footnotes":""},"categories":[1],"tags":[],"class_list":["post-2286","post","type-post","status-publish","format-standard","hentry","category-kirjoitukset"],"aioseo_notices":[],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/2286","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/users\/1"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=2286"}],"version-history":[{"count":30,"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/2286\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":2687,"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/2286\/revisions\/2687"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=2286"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=2286"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=2286"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}