{"id":2386,"date":"2024-06-09T17:53:58","date_gmt":"2024-06-09T15:53:58","guid":{"rendered":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/?p=2386"},"modified":"2024-06-30T17:34:41","modified_gmt":"2024-06-30T15:34:41","slug":"tiiti-on-hyva-kuuntelija","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/2024\/06\/09\/tiiti-on-hyva-kuuntelija\/","title":{"rendered":"TIITI OPPII"},"content":{"rendered":"\n

Liisu tuli meille samalla lailla kuin muutkin apulaiset. Se k\u00e4vi ensin isin rippikoulun, ja kun huomattiin, kuinka kaikin tavoin palveluskelpoinen tytt\u00f6 ja ahkera ja osaavainen se on, kysyttiin, haluisiko se j\u00e4\u00e4d\u00e4 pappilan apulaiseksi. Se halusi. Nyt se on ollut jo kolme vuotta ja tuntee talon tavat. Se on 18 vuotta vanha. \u00c4iti sanoo, ett\u00e4 se on jo aikuinen nainen. Ei se kyll\u00e4 ihan samalta n\u00e4yt\u00e4 kuin \u00e4iti. Liisulla on pitk\u00e4 ja kiharainen tukka aina leteill\u00e4 ymp\u00e4ri p\u00e4\u00e4n. Se ei ole liian pullea, vaan ”sopusuhtaisen” pullea. Liisun silm\u00e4t on lempe\u00e4t. Ja kaikki tykk\u00e4\u00e4 aina siit\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

Joskus minun k\u00e4y Liisua s\u00e4\u00e4liksi, kun se joutuu kuunteleman kaikki m\u00e4\u00e4r\u00e4ykset ja neuvot ja olemaan vaan kuin ei moksiskaan. Kun isi on sodassa melkein koko ajan, on \u00e4iti usein pahalla p\u00e4\u00e4ll\u00e4 ja komentaa turhaa Liisua. Mutta kyll\u00e4 \u00e4iti siit\u00e4 tykk\u00e4\u00e4. Se sanoi kerran, ett\u00e4 Liisu voisi olla vaikka oma tytt\u00f6. On \u00e4iti sille murheitakin itkenyt. Min\u00e4 olen kuullut montakin kertaa.<\/p>\n\n\n\n

Me nukutaan Liisin kanssa yhdess\u00e4. Meill\u00e4 on aitta<\/em>, joka on pihalla. Aitan toisessa kerroksessa on meid\u00e4n oma kiva huone ja s\u00e4ngyt. Joka puolelta puikahtelee valo hirsien raosta niin, ettei mit\u00e4\u00e4n lamppua tarvita. Kun aurinko laskee, me menn\u00e4\u00e4n nukkumaan. Y\u00f6ll\u00e4 ei itikat pure, mutta kun aurinko nousee, alkaa ne lennell\u00e4 ja inist\u00e4. Min\u00e4 menen melkein kokonaan peiton alle.<\/p>\n\n\n\n

Liisu asuu kahdestaan sen \u00e4idin kanssa kaukana Karjalan kyl\u00e4ss\u00e4. Sen \u00e4iti on Ison Erkin ”piika”, joka tarkoittaa samaa kuin meid\u00e4n apulainen, mutta talossa on vaan enemm\u00e4n karjaa. Liisulla ei ole is\u00e4\u00e4. \u00c4idill\u00e4 on pieni m\u00f6kki, yksi lehm\u00e4, kaksi lammasta ja paljon kanoja. Tietysti my\u00f6s kirjava kissa. M\u00f6kin edess\u00e4 on py\u00f6re\u00e4 piha, sen reunoilla kaksi harmaata rakennusta elukoille ja tavaroille. Mutta ne on niin suloisia ja kauniita kaikki yhdess\u00e4, ett\u00e4 tuntuu kuin ne olis leikkitavaroita. Pihan nurmikko on tihe\u00e4\u00e4 ja niin vihre\u00e4, ettei mik\u00e4\u00e4n ole vihre\u00e4mpi. Omenapuut valkoisempia kev\u00e4\u00e4ll\u00e4 ja punaisempia syksyll\u00e4 kuin miss\u00e4\u00e4n muualla. Kanat nopottelevat edes ja takas ja pit\u00e4v\u00e4t pikkukotkotusta jo aikaisin aamulla ja kissa on suuri ja lihava ja laiska. Liisun \u00e4iti on aika vanhan mummon n\u00e4k\u00f6inen, kun se vet\u00e4\u00e4 huivin tiukasti leuan alta kiinni. Mutta se on kultainen t\u00e4ti. Aina se antaa minulle kaikenlaisia muruja ja herkkuja. Se ker\u00e4\u00e4 niit\u00e4 pieneen peltipurkkiin tuvan lipaston reunalle.<\/p>\n\n\n\n

\"Punamullalla<\/p>\n\n\n\n

Min\u00e4 en ole ikin\u00e4 ollut niin kauniissa tuvassa kuin Liisun koti<\/em> on. En osaa edes kertoa. Koko lattia j\u00e4\u00e4 kirkkaan v\u00e4risten mattojen alle. Kummallakin puolella huonetta kiert\u00e4\u00e4 sein\u00e4n vieress\u00e4 puupenkki, jossa on kannet. Kansien alla t\u00e4ti pit\u00e4\u00e4 tavaraa. Siell\u00e4 on varapeittoja, \u00e4mp\u00e4reit\u00e4 luutia, vaatteita ja vaikka mit\u00e4 aarteita. Seinille on Liisu laittanut suuria ryijyj\u00e4 ja kirkkaita tauluja. Yhdell\u00e4 sein\u00e4ll\u00e4 on enkelitaulu<\/em>, se, jossa enkeli varjelee lapsia vaarallisella sillalla. Ja ikkunalaudat on pullollaan punaisia purkkikukkia. Voi, kun min\u00e4 haluisin asua sen n\u00e4k\u00f6isess\u00e4 kodissa! Vaikka on meid\u00e4n koti tietysti hieno. Onhan meill\u00e4 suuri sali ja kaikki sorvatut huonekalut ja flyygelikin. Mutta sittenkin!<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

Min\u00e4 p\u00e4\u00e4sen aina joskus Liisun kotiin kyl\u00e4\u00e4n. Kun Liiisulla on polkupy\u00f6r\u00e4,<\/em> se ottaa minut takatelineelle ja me huristetaan l\u00e4pi kylien ja metsien niin, ett\u00e4 ”hippulat vinkuu ja hulipata hei”. Isi sanoo niin. Min\u00e4 muistan pit\u00e4\u00e4 jalat lev\u00e4\u00e4ll\u00e4\u00e4n, vaikka ne v\u00e4h\u00e4n v\u00e4syykin. Yl\u00e4m\u00e4ess\u00e4 nousen k\u00e4velem\u00e4\u00e4n. Ja kun tullaan Liisun kotiin, on sen \u00e4iti aina vastassa pihassa asti. Aina se odottaa omaa tytt\u00f6\u00e4 kotiin. Ja ne halaa niin, ett\u00e4 ne panee k\u00e4det toisen kaulan ymp\u00e4ri. Minun \u00e4iti ei ole koskaan tehnyt minulle niin. Se halailee vain pieni\u00e4. Voi, kun Haavion Jaakko-set\u00e4<\/em> tulis pian taas saarnaamaan. Se ottaa meit\u00e4 lapsia syliin ja polvelle ja hypitt\u00e4\u00e4. Se keksii ihan omia lauluja ja laulaa meille. Se sanoo minua ”isoksi ja vahvaksi Tiitiksi”, vaikka tiet\u00e4\u00e4, etten jaksanut kouluunkaan… Jos se tarkoittaa jotakin muuta. Aikuiset sanoo usien v\u00e4\u00e4ri\u00e4 sanoja ja tarkoittaa ihan muuta.<\/p>\n\n\n\n

Me nukutaan Liisun kanssa samassa puus\u00e4ngyss\u00e4, jonka voi levitt\u00e4\u00e4 sopivasti. Min\u00e4 menen ensin ja sitten tulee Liisu minun sel\u00e4n taakse. Aika usein me aletaan puhella. Se on kivaa. Liisu kertoo minulle kaikenlaista maailmanasiaa. Vaikka se ei ole matkustanut viel\u00e4 mihink\u00e4\u00e4n muualle kuin Turkuun <\/em>\u00e4idin kanssa, se on paljon lukenut. Kun min\u00e4 en viel\u00e4 p\u00e4\u00e4ssytk\u00e4\u00e4n kouluun, en tied\u00e4 niin paljoa varmaan kuin pit\u00e4isi. Taikka kyll\u00e4 tied\u00e4nkin joistakin asioista, – niinkuin vaikka Egyptin faaraoista ja pyramideista.<\/em>.. ja joistakin saduista. Aika paljon! Yhten\u00e4 iltana min\u00e4 olin jo nukahtanut, kun her\u00e4sin koputukseen. Ikkunaan koputti joku. N\u00e4in unenp\u00f6pper\u00f6ss\u00e4, ett\u00e4 Liisu nousi avaamaan ikkunaa. Minua vaan nukutti.<\/p>\n\n\n\n

Sitten Liisu kertoi kotona, ett\u00e4 naapurin Lauri on k\u00e4ynyt h\u00e4nen luonaan y\u00f6ll\u00e4 ja tullut ikkunasta niin, ettei \u00e4iti tied\u00e4. Minulle tuli v\u00e4h\u00e4n kummallinen olla, kun ajattelin, ett\u00e4 n\u00e4m\u00e4 on niit\u00e4 aikuisten asioita, joista min\u00e4 en viel\u00e4 teid\u00e4 yht\u00e4\u00e4n mit\u00e4\u00e4n<\/em>. Min\u00e4 vaan kuuntelin tarkkaan ja koetin ymm\u00e4rt\u00e4\u00e4 hyvin. Mutta en kuitenkaan ymm\u00e4rt\u00e4nyt.<\/p>\n\n\n\n

Tiesin, ett\u00e4 jonkun t\u00e4ytyy ensin kertoa minulle niist\u00e4 aikuisten rakkausasioista. Ei pikkulapsi muuten mit\u00e4\u00e4n tied\u00e4. Minua ei kuitenkaan oikein kovasti kiinnostakaan. Ei ainakaan niin paljoa kuin isin kamalat sota-asiat. Isi vaan joutuu l\u00e4htem\u00e4\u00e4n jonnekin merelle kamalaan myrskyyn ja pommien r\u00e4j\u00e4htelyyn. Yksi sukellusvene jo upposi, mutta hyv\u00e4 Taivaan Is\u00e4 ei antanut isin menn\u00e4 silloin laivalle. Isi kertoo niille merimiehille hyv\u00e4st\u00e4 Jeesuksesta, jota voi aina rukoilla. Jeesus auttaakin aina, vaikka me ei ymm\u00e4rret\u00e4, mill\u00e4 tavoin. Tai koska. Tied\u00e4n t\u00e4m\u00e4n, kun se on minulle kerrottu ainakin tuhat kertaa. Siiloin kun on oikein h\u00e4t\u00e4, on kiva tiet\u00e4\u00e4, ett\u00e4 Jeesus auttaa aina kuitenkin.<\/p>\n\n\n\n

Olin min\u00e4 n\u00e4hnyt niit\u00e4 r\u00e4ttej\u00e4,<\/em> kun \u00e4iti ja Liisu ripustivat naruille kuivamaan, aina v\u00e4h\u00e4n piiloon muiden pyykkien taakse. Aikuisilla naisilla tulee verta jalkojen v\u00e4list\u00e4. Se on kamalan hirvitt\u00e4v\u00e4 asia. Jos minullakin alkaa tulla, kun kasvan aikuiseksi niin en oikein taida tahtoakaan kasvaa. Mutta nyt en ymm\u00e4rr\u00e4, kun Liiisu kertoi, ett\u00e4 ei se niin kamalaa olekaan. Joskus ihan hyv\u00e4 asia. Ett\u00e4 muuten ei vauvojakaan koskaan voi saada. Noo, min\u00e4 ainakin haluan paljon vauvoja!<\/em> T\u00e4ytyyk\u00f6h\u00e4n sitten tulla paljon vertakin?<\/p>\n\n\n\n

Eilen illalla juostiin yhdess\u00e4 aitanvintille. Min\u00e4kin sain valvoa pitemp\u00e4\u00e4n. Juteltiin kaikenlaista kivaa, vaikka hyttyset inisi lujaa ja imi aina verta, kun v\u00e4h\u00e4n silm\u00e4 v\u00e4ltti. Y\u00f6ll\u00e4 taphtui kummia. Her\u00e4sin siihen, ett\u00e4 Liisu seisoi keskell\u00e4 lattiaa ilman y\u00f6paitaa. Melkein luulin kummitukseksi. Se alkoi hyppi\u00e4 riemusta niin, ett\u00e4 lattialankut pomppi ja minunkin s\u00e4nky. Liisu pihisi ja tuhisi ja kiljahteli. Uskon jo, ett\u00e4 se oli tullut hulluksi. Se hoki: ”Tuli verta! Tuli verta! Onneksi tuli verta!” Kuinka se voi semmosesta ihan seota. Minua alkoi pelottaa. Vedin peiton kokonaan ylitseni ja olin ihan hiljaa.<\/p>\n\n\n

\n
\"\"<\/figure>\n<\/div>\n\n\n

”No kultatytt\u00f6, Tiiti\u00e4inen! El\u00e4 nyt pel\u00e4sty pieni, kun min\u00e4 vaan… ” kuului Liisun \u00e4\u00e4ni. Ja min\u00e4 uskalsin tulla esiin ja katsoa. Ihan tavalliselta Liisu n\u00e4ytti. Se oli vet\u00e4nyt y\u00f6paidankin p\u00e4\u00e4lleen. ”Min\u00e4 tulen kertomaan sinulle.” Liisu k\u00f6mpi minun viereen. Kun se hermostuu, sen kasvot alkaa kiilt\u00e4\u00e4 ja tukka kihartuu ymp\u00e4ri naamaa. Minusta ne kiharat on kuin \u00e4idin kultasormukset. Se sanoi, ett\u00e4 oli jo luullut, ett\u00e4 se alkaa odottaa lasta, ”kun kuukautisia ei kuulunut”. Mutta onneksi kaikki oli hyvin. Min\u00e4 taisin olla ihan unenp\u00f6pper\u00f6inen, kun en taaskaan ymm\u00e4rt\u00e4nyt.<\/p>\n\n\n\n

Miksi Liisu olisi alkanut odottaa vauvaa, kun se ei ole naimisissakaan? Kuka sen vauvan is\u00e4 sitten olis? Liisun olis t\u00e4ytyny l\u00e4hte\u00e4 meilt\u00e4 pois. Ei Liisu ole puhunut koskaan, ett\u00e4 se menee nyt naimisiin. Kummallista! Minun silm\u00e4t puinuivat kiinni v\u00e4lill\u00e4. Liisu puhui, mutta kun en ymm\u00e4rt\u00e4nyt, en muistakaan, mit\u00e4 kaikkea Liisu puhui. <\/p>\n\n\n\n

Sille tuli parempi olla, kun sai puhua. Niin tapahtuu joskus minullekin. Puhuminen voi auttaa.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

Aamulla min\u00e4 j\u00e4\u00e4n v\u00e4h\u00e4ksi aikaa nukkumaan, kun Liisu nousee lypsylle. Joskus kun olen oikein virke\u00e4, nousen sen kanssa auttamaan, jos lehm\u00e4t on ulkona. Min\u00e4 osaan pit\u00e4\u00e4 hienosti kiinni lehm\u00e4n h\u00e4nn\u00e4st\u00e4, kun Liisu lyps\u00e4\u00e4. Paarmat tunkevat lehmien silmiin, ainakin k\u00e4rp\u00e4set, ja niiden raukkojen on kamala olla, kun niill\u00e4 ei ole k\u00e4si\u00e4 ja t\u00e4ytyy tietenkin huiskia h\u00e4nn\u00e4ll\u00e4 \u00f6t\u00f6k\u00e4t pois. Kun min\u00e4 pid\u00e4n h\u00e4nn\u00e4st\u00e4 se ei osu maito\u00e4mp\u00e4riin. Ja tietysti huiskin lehm\u00e4\u00e4 koko ajan oksalla. Kyll\u00e4 se siit\u00e4 tykk\u00e4\u00e4. Vaikka ei meill\u00e4 olekaan lyps\u00e4vi\u00e4 kuin Ipana<\/em> ja sen lapsi Pikku. <\/em>Yht\u00e4 asiaa ihmettelin usein, miksi lehm\u00e4t seisovat pellolla usein rinnakkain. V\u00e4h\u00e4n aikaa sitten huomasin, ett\u00e4 ne ovat keksineet keinon, jolla auttavat kumpikin yht\u00e4 aikaa tosiaan. Kumpikin heiluttaa h\u00e4nt\u00e4\u00e4 toisen naamalla yht\u00e4aikaa kuin joku kone vaan. <\/em>On ne vaan viisaita! Isi sanoo, ett\u00e4 ”luomakunta keksii keinot, mutta ihmispoloinen ei aina”. Just niin, kun lehm\u00e4 on luomakuntaa, se keksii.<\/em><\/p>\n\n\n\n

T\u00e4n\u00e4 aamuna en jaksanut nousta Liisun kanssa. Katsoin vain, kun se puki hameen p\u00e4\u00e4lle. Nyt se ei ollut yht\u00e4\u00e4n hermostunut. Puhuminenkin oli kai auttanut. Se kampasi aina pitk\u00e4n keltaisen tukan kiilt\u00e4v\u00e4ksi ja letitti sen. Ei tietenk\u00e4\u00e4n se j\u00e4tt\u00e4nyt tukkaa auki. Ei kukaan tytt\u00f6 eik\u00e4 aikuinen nainen semmosta tee. Min\u00e4 en ole n\u00e4hnyt \u00e4idink\u00e4\u00e4n tukkaa auki kuin saunassa. Vain huonot naiset kulkevat tukka auki<\/em>, sanoo \u00e4iti. Ja min\u00e4 olen kyll\u00e4 usein miettinyt, mit\u00e4 se ”huonot naiset” tarkoittaa. Onko ne jotain rikollisia ja roistoja sitten? Tavalliset t\u00e4dit laittaa nutturan niskaan ja vanhat mummot p\u00e4\u00e4n p\u00e4\u00e4lle. Nuoret voi letitt\u00e4\u00e4 ja kiert\u00e4\u00e4 ymp\u00e4ri p\u00e4\u00e4n, jos tukka on pitk\u00e4. Minulla on aina letit. Joskus ne on letitetty niin tiukkaan, ett\u00e4 p\u00e4\u00e4nahka kirist\u00e4\u00e4. Mutta pysyv\u00e4t sitten iltaan asti.<\/p>\n\n\n\n

Makasin omassa s\u00e4ngyss\u00e4 ja olin niin iloinen, kun olkipatja ei ollut viel\u00e4 kes\u00e4n aikana kulunut. <\/em>Se oli paksu ja kahisi. Joskus min\u00e4 muuten vain kahisutin sit\u00e4 ja ajattelin, ett\u00e4 itikatkin lent\u00e4is pakoon. Mutta ne ei lenn\u00e4. Itikka on yks maailman itsep\u00e4isimmist\u00e4 el\u00e4imist\u00e4, juu. Se imee vaan k\u00e4sivartta, vaikka sen maha pullistuu ja tulee tulipunaiseksi verest\u00e4.<\/em> Se alkaa hohtaa pime\u00e4ss\u00e4. Min\u00e4 seuraan joskus ja kauhistun, koska sen maha puhkeaa.<\/em> Olen kerran n\u00e4hnyt, niin tied\u00e4n. Veri r\u00e4isk\u00e4hti aika paljon ymp\u00e4rille. Onneksi se oli aitassa eik\u00e4 l\u00e4hell\u00e4 ollut hyvi\u00e4 vaatteita. Itikat ja k\u00e4rp\u00e4set…<\/p>\n\n\n\n

—-<\/p>\n\n\n\n

Kultainen Liisu meni jonkin ajan kuluttua naimisiin Laurin kanssa. He eliv\u00e4t yhdess\u00e4 pitk\u00e4n, vaatimattoman ja rikkaan el\u00e4m\u00e4n (kaiken muun kuin rahan suhteen) kuolemaansa asti. Min\u00e4kin olin mukana hautajaisissa, ensin Laurin, sitten Liisun. Hautajaisissa oli ikuisen el\u00e4m\u00e4n ja uuden tapaamisen ihana toive ja ilo mukana.<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

Liisu tuli meille samalla lailla kuin muutkin apulaiset. Se k\u00e4vi ensin isin rippikoulun, ja kun huomattiin, kuinka kaikin tavoin palveluskelpoinen tytt\u00f6 ja ahkera ja osaavainen se on, kysyttiin, haluisiko se j\u00e4\u00e4d\u00e4 pappilan apulaiseksi. Se halusi. Nyt se on ollut jo kolme vuotta ja tuntee talon tavat. Se on 18 vuotta vanha. \u00c4iti sanoo, ett\u00e4 se … <\/p>\n","protected":false},"author":1,"featured_media":1559,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"_monsterinsights_skip_tracking":false,"_monsterinsights_sitenote_active":false,"_monsterinsights_sitenote_note":"","_monsterinsights_sitenote_category":0,"footnotes":""},"categories":[1],"tags":[],"class_list":["post-2386","post","type-post","status-publish","format-standard","has-post-thumbnail","hentry","category-kirjoitukset"],"aioseo_notices":[],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/2386","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/users\/1"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=2386"}],"version-history":[{"count":19,"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/2386\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":2428,"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/2386\/revisions\/2428"}],"wp:featuredmedia":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/media\/1559"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=2386"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=2386"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=2386"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}