{"id":261,"date":"2022-06-18T17:53:24","date_gmt":"2022-06-18T15:53:24","guid":{"rendered":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/?p=261"},"modified":"2025-07-21T12:46:58","modified_gmt":"2025-07-21T10:46:58","slug":"in-memoriam-juha-veljelle-taiteen-saarnamiehelle","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/2022\/06\/18\/in-memoriam-juha-veljelle-taiteen-saarnamiehelle\/","title":{"rendered":"IN MEMORIAM JUHA-VELJELLE taiteen saarnamiehelle"},"content":{"rendered":"\n
\"\"
Jussi Tukiainen (1999) Pelastuksen ty\u00f6kalut: Herrani ja kuninkaani hattunaula<\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

Tuli jouluy\u00f6. \u00c4iti ja is\u00e4 olivat k\u00e4velleet synnytyssairaalaan, jonka j\u00e4lkeen is\u00e4ll\u00e4 oli kiire Vaasan kirkon jouluaamun jumalanpalvelukseen liturgiksi. Sakastissa pukiessaan joulun juhlakasukkaa sairaalasta soitettiin: poika syntyi! Nuori pappi nousi riemukkaasti alttarille ja messusi Vaasan alueradioon ja sill\u00e4 kertaa viel\u00e4 valtakunnan verkkoonkin jouluaamun sanomaa: ”Lapsi on meille syntynyt ja poika on meille annettu.<\/em>..” Kun yst\u00e4v\u00e4t ja sukulaiset tiesiv\u00e4t odottaa syntym\u00e4n uutista, se kuuluikin n\u00e4in \u00e4kkiarvaamatta radiosta. Arvi Juhanin <\/em>(Juha\/Jussi) alkutarina oli n\u00e4in uskomaton.<\/p>\n\n\n\n

Is\u00e4 oli Vaasan suomalaisen seurakunnan vt-kappalaisena 1937. Perheess\u00e4mme odotettiin toisen lapsen syntym\u00e4\u00e4. Min\u00e4 esikoinen, ”maitorupi-r\u00e4\u00e4p\u00e4le” makasin sairaalassa k\u00e4det pahvit\u00f6tter\u00f6iss\u00e4 tiet\u00e4m\u00e4tt\u00e4 suuresta tapahtumasta mit\u00e4\u00e4n. Kun p\u00e4\u00e4sin sitten sairaalasta, oli \u00e4idin syliss\u00e4 t\u00e4m\u00e4 uusi kaunis vauva. \u00c4idin kertomana is\u00e4n ”suuresti kaipaama poika”. Min\u00e4 olin nyt vuoden ja viisi p\u00e4iv\u00e4\u00e4 vanhempi isosisko. <\/p>\n\n\n\n

Kasvoimme oikeastaan kaksi sisarusta vauvai\u00e4ss\u00e4 yht\u00e4aikaa. Meid\u00e4n alkumme oli kyll\u00e4 erilaista. Minun alkuni oli kaikissa suhteissa surkeaa, Juhan taas kaikissa suhteissa erinomainen. Alkuasetelmasta huolimatta tai ehk\u00e4 nimenomaan sen t\u00e4hden olen kokenut el\u00e4m\u00e4ss\u00e4ni, ett\u00e4 Juha on kuin osa minua, kuin kaksonen. En muista kokeneeni mustasukkaisuutta, vaan jotain hengenheimolaisuutta, sellaista yhteenkuuluvuutta, jota ei syntynyt muihin sisaruksiin. Tied\u00e4n my\u00f6s, ett\u00e4 min\u00e4kin olin Juha veljelleni t\u00e4rke\u00e4. Se on hyv\u00e4 tieto. Se on nyt my\u00f6s lohduttava tieto.<\/p>\n\n\n\n

Me ideoimme yhdess\u00e4, pikkuveli Ola<\/em> kolmantena, usein papin kakaroille kyl\u00e4l\u00e4isten mukaan sopimattomiakin temppuja. Saimme el\u00e4\u00e4 uskomattoman kulttuurivirikerikkaassa<\/em> sota-ajan Karjala Tl. maalaispappilassa. Is\u00e4 ja \u00e4iti hoitivat t\u00e4ys-omavaraistalouden pappilassa<\/em>, jossa oli suuressa navetassa kaikki kotiel\u00e4imetkin. Pappilan vuokraajalta is\u00e4 lainasi hevosen, jolla jolla h\u00e4n teki peltoty\u00f6t, ajoi tukit mets\u00e4st\u00e4 ja lannat pelloille. \u00c4iti lypsi lehm\u00e4t, hoiti suurta puutarhaa. Sika lahdattiin tietysti jouluksi ja valmistettiin kinkut, syltyt ja makkarat. J\u00e4i loppuja saippuan valmistukseenkin saunan padassa. Is\u00e4 valmisti jopa sian nahasta oikeilla suutarin lesteill\u00e4 meille lapsille monot. ( Ne jalassa min\u00e4 viel\u00e4 nousin yliopiston rappuja.) Jouluksi haettiin kuusi omasta mets\u00e4st\u00e4. Omassa pellossa kasvoi pellava, joka loukutettiin kyl\u00e4n yhteistalkoissa, is\u00e4 kehr\u00e4si sen langaksi, \u00e4iti kutoi kankaaksi. Oli tietysti itsetehdyt ryijyt, sein\u00e4vaatteet ja s\u00e4ngynpeitteet niinkuin muissakin taloissa. R\u00e4symatoista nyt puhumattakaan.<\/p>\n\n\n\n

\"\"

T\u00e4ss\u00e4 kuvassa 1950-luvulta uusi omistaja on poistanut pappilan kaksi erillist\u00e4 rappua<\/em>. Piharakennuksessa asuivat siirtolaiset. Navetan vintin silta on pois, samoin kaikki aidat pappilan ymp\u00e4rilt\u00e4. Puutarhan per\u00e4ll\u00e4 n\u00e4kyy saunarakennus <\/em>puiden keskell\u00e4. Kauempana m\u00e4en rinteess\u00e4 on suntion papan piharakennus n\u00e4kyviss\u00e4.<\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

Pappilan apulaiset h\u00e4\u00e4r\u00e4siv\u00e4t, juoksivat letti suorana sel\u00e4ss\u00e4 heiluen. Kaikille riitti ty\u00f6t\u00e4. Silti \u00e4iti otti sen hetken itselleen, ett\u00e4 istui ja kirjoitti kyn\u00e4np\u00e4tk\u00e4ll\u00e4 uuden runon vihkoonsa. Pappilan salissa soi flyygeli usein, kun \u00e4iti s\u00e4esti lauluaan; is\u00e4 soitti viulua ja yhdess\u00e4 he lauloivat duettoja. Heid\u00e4n repertuaarinsa oli uskomattoman suuri. Talossa kaikui laulu ja soitto joka p\u00e4iv\u00e4. Seurakuntalaisia ja vieraita k\u00e4vi tietysti koko ajan. Heille tarjottiin aina jotain omista leipomuksista. Kaupasta sai suolan, eik\u00e4 sitten paljon muuta kuin toppasokeriosuudet Kansanhuollon kupongeilla. Is\u00e4 oli – pit\u00e4j\u00e4ss\u00e4 salaisesti tunnettu – hyv\u00e4 kaakkuleipuri. Muttaoli kirkkoherra muutakin viel\u00e4 salaisempaa eli ompeli lapsille vaatteitakin, p\u00e4\u00e4llystakkeja my\u00f6ten. <\/p>\n\n\n\n

Vahva k\u00f6rttil\u00e4inen uskonnollisuus<\/em> leimasi kodin hengen alusta alkaen. Se ihannoi n\u00f6yr\u00e4\u00e4 alatien kulkijaa<\/em>, joka turvautui Kristuksen lunastusty\u00f6h\u00f6n eik\u00e4 pyrkinyt korottamaan itse\u00e4\u00e4n. Usko seurasi meit\u00e4 lapsia el\u00e4m\u00e4nuran valinnoissakin. Kaikki pojat l\u00e4htiv\u00e4t lukemaan papiksi Helsingin Yliopistoon. Mutta uskoisin, ett\u00e4 jokaisella meist\u00e4 kolmesta vanhimmasta, ei vain Juhalla, oli vaikeat protesti- ja sopeutumisvuotensa oman uskonnollisen ja muunkin identiteetin luomisessa. <\/p>\n\n\n\n

Sisaruksia Juhalla oli viisi. Kaikista meist\u00e4 muistakin, siis kuudesta tuli ammattitaiteilijoita. Sen lis\u00e4ksi olimme terapeutteja, opettajia, kirjailijoita ja psykologi. Kaikilla oli jonkinlainen auttajan roolinsa. Vaikka vanhempien sukutaustoissa on ollut vahvat geenit erilaiseen luovuuteen, olen varma, ett\u00e4 kodin ja vanhempien malli kaikkineen on ollut se t\u00e4rkein taiteen tekemisen esikuva. My\u00f6s erityisesti is\u00e4n vahva kannustus ja tuki jokaiselle lapselle h\u00e4nen erikoiskykyjens\u00e4<\/em> mukaan oli mielest\u00e4ni ratkaisevan t\u00e4rke\u00e4 asia.<\/p>\n\n\n\n

Kotona meid\u00e4t lapset jaettiin kolmeen sarjaan: <\/em>Kyllikki, pojat (Juha ja Ola) ja pienet (Tuupu, Tapani ja Aulikki). Minun ja poikien kasvatuksessa oli kaikissa suuria eroja, mutta pienten kasvattajat olivat jo kuin t\u00e4ysin eri vanhempia. Ajat olivat muuttuneet, olot parantuneet ja vanhempien asenteetkin joustaneet ja heltyneet. Tied\u00e4n, ett\u00e4 nuorimpien on vaikea edes tajuta esimerkiksi meid\u00e4n vanhempien sisarusten kuria ja ehdottomia s\u00e4\u00e4nt\u00f6j\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

Kotona ei koskaan puhuttu rahasta. Se oli sopimatonta ”pienten patojen kuullen”, ei kuulunut kasvatukseen. Tied\u00e4n, ett\u00e4 taloudellisesti oli ajoittain hyvin vaikeaa, papin rahapalkka oli olematon. Mutta rikkautta oli ymp\u00e4rill\u00e4 kukkuramitoin:<\/em> suuri koti, puutarha, navetta ja karja, pellot ja mets\u00e4\u00e4. Itse tehtiin, mit\u00e4 tarvittiin. Ei ollut my\u00f6sk\u00e4\u00e4n ylim\u00e4\u00e4r\u00e4isi\u00e4 viihdykkeit\u00e4, ei edes viihdykkeiden nimi\u00e4. Ei tunnettu sanaa karamelli tai suklaa ja leivos. Ei ollut mit\u00e4\u00e4n valmisleluja, ne tehtiin itse. Pojat tekiv\u00e4t leikkiautot, tyt\u00f6t nukkeja. En muista, ett\u00e4 koskaan kukaan olisi valittanut jostakin asiasta, ett\u00e4 saisi jotain hyv\u00e4\u00e4 hienoa tai jotain enemm\u00e4n. Milloinkaan ei meill\u00e4 kuultu my\u00f6sk\u00e4\u00e4n sanoja, ”mit\u00e4 m\u00e4 tekisin?” Siihen aikaan sellaista kysymyst\u00e4 ei ollut olemassa. Tekemist\u00e4 riitti liikaakin, aika vaan ei riitt\u00e4nyt. Kun is\u00e4 oli tullut sodasta, oli kaikkea hyv\u00e4\u00e4 yllin kyllin! Olen ihmetellyt t\u00e4ss\u00e4 viime aikoina kuinka rikas lapsuus meill\u00e4 olikaan!<\/em> (Sain juuri valmiiksi muistelmat ty\u00f6nimelt\u00e4 Rikkaat juuret<\/em>.)<\/p>\n\n\n\n

Muutimme Raumalle, ja perheelle alkoi t\u00e4ysin uusi el\u00e4m\u00e4. Sielt\u00e4 muutimme Juhan keskikouluaikoihin Laitilaan, josta p\u00e4\u00e4simme ylioppilaiksi. – Kaikki me lapset aloitimme taiteen tekemisen jo kouluaikoina. Juha veisti ja muovaili, me muut maalasimme, piirsimme, soitimme, lauloimme ja kirjoittelimme. Otimme osaa ahkerasti kulttuurikilpailuihin. Partio ja urheilu<\/em>, mutta ei kilpaurheilu olivat meille l\u00e4heiset harrastukset. Kun sitten l\u00e4hdimme Yliopistoon kukin tahoillemme, eiv\u00e4t n\u00e4m\u00e4 pesiytyneet ja jo hyvin it\u00e4neet taideharrastukset loppuneet. Opintoja ne usein haittasivat, valintoja oli vaikea tehd\u00e4. Juhan opintie katkesi kokonaan, Olankin v\u00e4h\u00e4ksi aikaa maalaamisen takia. <\/p>\n\n\n\n

Kaikki perustimme perheen jo opiskeluaikoina, paitsi Juha. H\u00e4nell\u00e4 oli jopa Helsingiss\u00e4 Daniel Sibakovin<\/em> ja kolmanen taiteilijakaverin kanssa Yrj\u00f6nkadulla pieni pysyv\u00e4 galleria Kaltio.<\/em> Taide ja liiallinen alkoholin k\u00e4ytt\u00f6 saivat nuoren, hyvin originellin ja puoleensa vet\u00e4v\u00e4n taiteilijamiehen harhailemaan liikaa. Me l\u00e4heiset ja omaiset murehdimme. <\/p>\n\n\n\n

Olimme Helsingin opiskeluaikoina viel\u00e4 paljon yhdess\u00e4, Seppo S, min\u00e4 ja Juha<\/em>. Muistan muutamia kertoja, kun k\u00e4vimme verest\u00e4m\u00e4ss\u00e4 muistojamme Rauman kouluajoilta: katsomassa lentoelokuvia. Pojat olivat saaneet minutkin rakastamaan lentokoneita ja lent\u00e4mist\u00e4. Seppo S oli taitava lennokkien tekij\u00e4 ja h\u00e4n veti Juhankin mukaansa. Sitten pojat lenn\u00e4tteliv\u00e4t niit\u00e4 Rauman nykyisen pohjoisen sis\u00e4\u00e4ntulov\u00e4yl\u00e4n kohdalla Kukonkarin kalliolla ja kedolla, jossa ei ollut mit\u00e4\u00e4n asutusta siihen aikana. Min\u00e4 olin innokkaana mukana. Ja harvapa tiet\u00e4\u00e4, ett\u00e4 Juha suoritti oikeita purjelent\u00e4j\u00e4n tutkintoja,<\/em> lensi taivaalla oikeita koneita. H\u00e4n k\u00e4vi monia lentokursseja J\u00e4mij\u00e4rvell\u00e4. Min\u00e4kin k\u00e4vin kerran katsomassa. Rakkaus lent\u00e4miseen j\u00e4i, ehk\u00e4 kaikkiin kolmeen.<\/p>\n\n\n\n

Is\u00e4 kuoli Laitilan kirkkoherrana \u00e4kki\u00e4 aivoverenvuotoon juuri t\u00e4ytetty\u00e4\u00e4n 50 vuotta. \u00c4iti j\u00e4i n\u00e4in 48-vuotiaana yksin viel\u00e4 kolmen nuoremman kanssa. Kaikkien meid\u00e4n el\u00e4m\u00e4ss\u00e4 tapahtui suuria muutoksia.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

Juha jatkoi taiteen tekemist\u00e4, mutta se ei riitt\u00e4nyt el\u00e4miseen. H\u00e4n on kertonut, ett\u00e4 on tehnyt ainakin 30 eri ty\u00f6t\u00e4 eri ty\u00f6paikoissa ( kuten min\u00e4kin ennen lukujeni jatkamista). H\u00e4n alkoi saada nime\u00e4 taiteilijana. H\u00e4nell\u00e4 oli jatkuvasti n\u00e4yttelyit\u00e4 eri puolilla Suomea, jopa useita yht\u00e4 aikaakin. Juha liittyi lukuisiin taiteilijaj\u00e4rjest\u00f6ihin ja otti ahkerasti osaa vuosin\u00e4yttelyihin. Jos el\u00e4tt\u00e4\u00e4 itsens\u00e4 ja perheens\u00e4 taiteilijana, on pakko rynni\u00e4, ottaa osaa kaikkeen mahdolliseen ja olla aktiivinen. Juha oli hyvin aktiivinen. Mutta pit\u00e4\u00e4 my\u00f6s osata myyd\u00e4<\/em> t\u00f6it\u00e4\u00e4n. Osasiko Juha vai ei, t\u00e4st\u00e4 en osaa sanoa mit\u00e4\u00e4n. Apurahoja<\/em> Juha kuitenkin sai ja jonkinlaisen taiteilijael\u00e4kkeen.<\/em><\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

En kykene tietysti luettelemaan Juhan kymmeni\u00e4 kymmeni\u00e4 n\u00e4yttelyit\u00e4 ymp\u00e4ri Suomea. Niit\u00e4 oli omia yksityisn\u00e4yttelyit\u00e4 ja valtavat m\u00e4\u00e4r\u00e4t kymmenien vuosien aikan yhteisn\u00e4yttelyit\u00e4. Eniten huomiota saanut n\u00e4yttely lienee Helsingin Kiasman suuri upea n\u00e4yttel<\/em>y. Juha asui silloin jo Savonlinnan tuntumassa Kerim\u00e4en Kattilam\u00e4en koululla<\/em>. T\u00f6it\u00e4 n\u00e4yttelyyn tultiin hakemaan suurella rekalla. Oli ollut komea n\u00e4ky startatessaan pihasta, kertoi Juha. Kiasmassa sitten \u00e4\u00e4rimm\u00e4isen kiehtova purjelaivasto<\/em> keinui katossa oikean veden yl\u00e4puolella; latialle oli johdettu pieni puro. Kun katseli tarkemmin laivoja, huomasi, ett\u00e4 ne oli koottu linnunluista, kalanruodoista, puuluistimista, vanhoista kengist\u00e4 ja melkein mist\u00e4 tahansa roska- ja j\u00e4temateriaaleista, oikeastaan rojusta, joka ei olisikaan mihink\u00e4\u00e4n muuhun kelvaannut. N\u00e4iss\u00e4 merkeiss\u00e4 taideteoksia syntyi kuin ry\u00f6ppy\u00e4m\u00e4ll\u00e4. Savonlinnassa Juhalla oli omat n\u00e4yttelytilat <\/em>ja pysyv\u00e4 n\u00e4yttely joitakin vuosia. Mikkelin Taidemuseossa <\/em>on my\u00f6s luullakseni jo kokoelman verran Juhan t\u00f6it\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

Kirje Juhalta, jossa h\u00e4n kertoo mm. Kiasman n\u00e4yttelyyn valmistautumisesta: suurenmoisen strutsinluiden saamisensa. Mikkelin Taidemuseo kartuttaa juhan t\u00f6iden kokoelmaa.Yrj\u00f6-aasi kulki aina mukana.<\/em><\/p>\n\n\n\n

Niihin aikoihin , kun maailmassa riehui Saddam Hussein ja h\u00e4nen hirmuhallintonsa, teki Juha ”p\u00e4hk\u00e4illeens\u00e4 asiaa piipullisen verran”. Sitten h\u00e4n ryhtyi toimeen. Romul\u00e4j\u00e4st\u00e4 silmiin osui kaasul\u00e4mmittimen suutin. Se ”n\u00e4ytti aivan Saddamin kuonolta. Tein sille myssyn. Nimeksi tuli Bagdadin teurastaja.”<\/em><\/p>\n\n\n\n

Haluan mainita ty\u00f6n, jossa minua syv\u00e4sti liikutti voimakkaan idean yksinkertainen toteutus. Juha kiinnitti piikkilangasta tehdyn seppeleen suuren karkean naulan varaan tulipunaiselle taustakankaalle. Ty\u00f6n nimi oli ” Meid\u00e4n Herramme ja Kuninkaamme hattunaula”. <\/em>Pienehk\u00f6 kollaasity\u00f6 ostetiin muistaakseni Laitilan seurakuntaan seurakuntatalon alttaritauluksi. Siell\u00e4 se on puhutellut jo kauan ihmisi\u00e4. Meid\u00e4n Herramme on tullut k\u00e4ym\u00e4\u00e4n, kun hattu on naulassa… T\u00e4st\u00e4 aiheesta h\u00e4n teki 13 eri variaatiota, ”yksi meni valokuvan perusteella l\u00e4\u00e4k\u00e4rille Saksaan 7 tonnilla”. My\u00f6s rautanauloista Juha muodosti tyhj\u00e4n ristin purppurakankaalle, kollaasin alareunassa oli vasara. Lopputulos ”Pelastuksen ty\u00f6kalut” on puhutteleva yksinkertaisuudessaan ja karkeudessaan.<\/p>\n\n\n\n

Juhan luovuus jatkoi purkautumistaan voimalla. Syntyi paljon erilaisia esinekollaaseja – minusta paljon Juhani Harrin<\/em> t\u00f6it\u00e4 rikkaampia. ( J.H alias Harri Juhani Virtanen Vaasasta liittyi meid\u00e4n lapsuuteemme. ) Materiaaliksi kelpasi vaikka mik\u00e4 romu ja roskat. Esinekollaasit ovat kokonaan tehdyt usein n\u00e4ist\u00e4 j\u00e4temateriaaleista ja ainakin k\u00e4yetty niit\u00e4 ty\u00f6st\u00e4miseen. Esimerkiksi puiden kantoja, kuusen naavaa, omaa partaansa, koiran (Pyryn) karvoja, ojalapioita, haravanpiikkej\u00e4, ruostunutta peltiromua, autonosia, hillopurkin kansia ja…<\/p>\n\n\n\n

TE-taiteilijaksi nimetty Juha oli el\u00e4nyt kauan itsen\u00e4isen\u00e4. Kun l\u00f6ytyi sairaanhoita Ulla,<\/em> he avioituivat. Mik\u00e4 kaunis pari, sanoivat monet. Pian syntyiv\u00e4t lapset Mari ja Matti<\/em>. Juha asui perheens\u00e4 kanssa niihin aikoihin Helsingiss\u00e4 tunnetun uskonnollisen kiihkoilijan ja poliiittisen rikollisenkin, hyvin omalaatuisen Maria \u00c5kerblomin <\/em>talossa ja teki t\u00f6it\u00e4 asunnon eteen – muistaakseni lattioiden laatoitusta. Se n\u00e4ytti olevan ehk\u00e4 erityisen vaikeaa aikaa. Muistan, miten k\u00e4vin heill\u00e4 kyl\u00e4ss\u00e4 ja k\u00e4yntiin liittyi monia pelkoja ja paljon pahaa mielt\u00e4. Mutta senkin yli taas p\u00e4\u00e4stiin, paljon Ullan suuren anteeksiantamuksen varassa.<\/p>\n\n\n\n

Nuori perhe asui joitakin vuosia my\u00f6s Somerolla<\/em> ja vaikutti suuresti paikkakunnan kulttuuriel\u00e4m\u00e4\u00e4n. <\/p>\n\n\n\n

Juha asui paljon yksin Lapissa<\/em>, kalasti ja maalasi Inarin j\u00e4rven rannalla,<\/em> usein Nellimin kyl\u00e4ss\u00e4ss\u00e4<\/em> tai Inarin Paskalahden kyl\u00e4ss\u00e4. Mukana kulki rakas ja uskollinen Yrj\u00f6<\/em>-aasi. T\u00e4st\u00e4 nousee silmiin kuva, jossa Juha ty\u00f6nt\u00e4\u00e4 itsep\u00e4ist\u00e4 aasiaan takapuolesta tunturia yl\u00f6s. Kun Yrj\u00f6 oli vastaan, se ei nostanut kaviotakaan, mutta kun se halusi, jopa askelsi, komeat taakat vain heilahtelivat sel\u00e4ss\u00e4. Aasi kulki autossa ja kalareissuilla mukana seuralaisena ja maidontuottajana. Muuten ravinto olikin tiett\u00f6mien tunturien takana k\u00f6yh\u00e4\u00e4; kaupasta Juha haki kertomansa mukaan parin viikon v\u00e4lein voita silmi\u00e4 varten (A-vitamiinin takia) ja viinaa. Juha kirjoittaa \u00e4idille kirjeess\u00e4 Nellimist\u00e4 Paskalahden kalareissulta 8.8.1970 : ”On paikka kuin Ingmar Bergmanin jostain elokuvasta. -Ulla tulee luultavasti taas parin viikon p\u00e4\u00e4st\u00e4 t\u00e4nne Lappiin, niin varmaan vuokrataan moottori ja ajetaan muutamaksi p\u00e4iv\u00e4ksi t\u00e4nne Paskalahteen…. Maalailtua on tullut liian v\u00e4h\u00e4n (kun onjoku ”vaikea kausi” ja ottaa aikansa toi kalastus ja ”telkkarin” tuijotus. Muttei kyll\u00e4 <\/em>ole tullut juotuakaan yht\u00e4\u00e4n…) <\/p>\n\n\n\n

Juha ja Ulla k\u00e4viv\u00e4t viel\u00e4 Nellimiss\u00e4 lastenkin kanssa. Juha kirjoittaa loistavan el\u00e4vi\u00e4 kirjeit\u00e4 edelleen, l\u00e4hinn\u00e4 \u00e4idille. H\u00e4n kertoo, kuin Matti ja Mari matkasivat kinja-autolla Ullan kanssa koko p\u00e4iv\u00e4n Nellimiin is\u00e4\u00e4 katsomaan. Linjurissa oli tunnelmaa, koska aika ajoittain istutettiin lapset potalle auton keskik\u00e4yt\u00e4v\u00e4lle. Perille p\u00e4\u00e4stiin ja kaikilla oli riemu. – Juha tuli tuntemaan Nellimin harvoja asukkaita varmaan hyvin; h\u00e4n kertoi vieneens\u00e4 kalasaaliin naapurin suurelle lapsikatraalle, kun heid\u00e4n is\u00e4ns\u00e4 oli kaukana mets\u00e4t\u00f6iss\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

\"\"
Juhan kirjeest\u00e4 Inarin Nellimist\u00e4<\/strong><\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

Juha ja Ulla ostivat pian Savonlinnan naapurista Kerim\u00e4en Kattilam\u00e4est\u00e4 vanhan ison kansakoulun<\/em>. Se t\u00e4yttyi taiteesta \u00e4\u00e4ri\u00e4\u00e4n my\u00f6ten. Taidetta oli sein\u00e4t, lattiat ja katotkin t\u00e4ynn\u00e4, laaja pihapiiri ja saunan sein\u00e4t. Kaivonkannella nuokkui veijaripekko, katolla hirmuinen lintu ja pihakoivun hirress\u00e4… kai se, kuka kulloinkin oli sopivin. Usein varmaan joku politiikan tunnettu hahmo. Politiikasta l\u00f6ytyi loputtomasti kuvattavaa, ironian kohdetta l\u00e4hes aina, jopa herjankin. Luonnonsuojelijat (ei itse luonnonsuojelu) vaivasivat velje\u00e4 jatkuvasti. Sen ajan julkisuudessa tunnetut ”Kettutyt\u00f6t<\/em>” tuli moneen kertaan tutuksi oivaltavan hassuna esinekollaasina.<\/p>\n\n\n\n

<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

Luonto<\/em> oli mukana Juhan t\u00f6iss\u00e4 l\u00e4hes aina. Luontoa perinteisesti n\u00e4htyn\u00e4 Juha maalasi ehk\u00e4 alkuvuosinaan enemm\u00e4n kuin lopussa. Mutta loppuunkuluneen, karkean, ruosteisen ja j\u00e4tteeksi luetun materian lopullisen k\u00e4yt\u00f6n teht\u00e4v\u00e4ksi j\u00e4i usein kertoa luonnon kauneudesta.<\/p>\n\n\n\n

Juha kirjoitti aina minulle paljon ja pitki\u00e4 kirjeit\u00e4, kymmeni\u00e4 sivuja, oikein protokollia. Useimmat olivat hauskoja ja saivat nauramaan h\u00e4nen oivalluksilleen ja kielenk\u00e4yt\u00f6lle<\/em>, mutta oli my\u00f6s rankkoja her\u00e4tys- ja ravistelukirjeit\u00e4 ”jumalattomalle” siskolle. <\/em>Kun h\u00e4n koki loukanneensa pahasti, h\u00e4n pyysi anteeksi. Lis\u00e4ksi h\u00e4n l\u00e4hetti minulle paljon n\u00e4yttelyarvosteluja ja muita lehtijuttuja itsest\u00e4n kaikkien vuosien varrella. Jossakin h\u00e4n sanoi, ett\u00e4 tekee niin, koska min\u00e4 olen ”ker\u00e4ilij\u00e4”, tarkoitti, ett\u00e4 tiesi minun s\u00e4\u00e4st\u00e4v\u00e4n kaiken materiaalin. Minulla onkin jokaikinen kirje ja l\u00e4hetys tallessa n. 70 vuoden ajalta. <\/em>N\u00e4iden kirjeiden ansiosta tied\u00e4nkin niin paljon h\u00e4nest\u00e4. H\u00e4n oli maino sanank\u00e4ytt\u00e4j\u00e4<\/em>, perinyt niit\u00e4kin savolaisia rikkauksia is\u00e4lt\u00e4\u00e4n. Joukossa on kauniita sanoja ja hienoja ajatuksia, on my\u00f6s tulenkatkuista leimahdusta. Juha oli laajasyd\u00e4minen, syv\u00e4sti tunteva, my\u00f6t\u00e4el\u00e4v\u00e4, n\u00f6yr\u00e4, mutta \u00e4kkipikainen leimahtaja.<\/p>\n\n\n\n

Meill\u00e4 on kaikilla tietysti Juhan t\u00f6it\u00e4. H\u00e4n oli poikani Ilarin rakas kummiset\u00e4. Ilarilla on sein\u00e4ll\u00e4 vieh\u00e4ttv\u00e4 n. 1m x1m \u00f6ljyty\u00f6, Ilarin j\u00e4rvelt\u00e4, tehty veitsitekniikalla. Kehykset veli veisti parisataa vuotta vanhan riihen hirsist\u00e4. Vaikka Juha maalasi perinteisesti paljon, my\u00f6s estettisesti hyvin kauniita t\u00f6it\u00e4, arvelisin ett\u00e4 suurin osa h\u00e4nen t\u00f6ist\u00e4\u00e4n on ideoitu romumateriaaleista kuten jo kerroin. Tavallisen ruosteisen lapion lapa pystyss\u00e4 n\u00e4ki Juha kasvoina, joskus liperit leauan alla, joskus hienon daamin naamana ja joskus laulaa lapiokuoro hartaana k\u00f6rttil\u00e4ispappien kuorona. <\/p>\n\n\n\n

Jos pit\u00e4isi sanoa joitakin Juhaa m\u00e4\u00e4rittelevi\u00e4 attribuutteja, nousee minun mieleeni ehk\u00e4 ensimm\u00e4isen\u00e4 rajaton ja uskomaton oivallus, ideointi ja materiaalien k\u00e4ytt\u00f6. T\u00f6iss\u00e4 on huumoria ja ironiaa, kohtik\u00e4yv\u00e4 shokeerauskyky, joka yltyy jopa herjaksi, ainakin protestimieli on l\u00e4hes aina l\u00e4sn\u00e4. Koko tuotannon kattaa my\u00f6s vahva uskon ilmaus. Ja kaiken taustana on vahva osaaminen. <\/strong><\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

Muutama vuosi sitten kuoli uskollinen el\u00e4m\u00e4ntoveri Ulla.<\/em> H\u00e4nell\u00e4 todettu vakava sairaus uusiutui. Mari Lee, <\/em>sairaanhoitaja ja pappi saattoi ja tuki \u00e4iti\u00e4\u00e4n saattohoidossa lopulta Helsingiss\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

Mari oli aikoinaan valmistunut sairaanhoitajaksi, tutustunut etel\u00e4-korealaisen pastorin Lee Yongin<\/em> kanssa. He avioituivat ja meniv\u00e4t l\u00e4hetyst\u00f6h\u00f6n viimeksi Etel\u00e4-Koreaan. Mutta asuvat nyky\u00e4\u00e4n Suomessa Helsingiss\u00e4 kolmen lapsen kanssa. Juhan poika Matti asuu perheineen Ristiinassa. H\u00e4n vuorostaan on vuosien ajan auttanut is\u00e4\u00e4ns\u00e4 t\u00e4m\u00e4n yritt\u00e4ess\u00e4 asua perin huonokuntoisessa Kerim\u00e4en Kattilam\u00e4en koulussa. Nyt kun Juhan sairauden paheneminen alkoi \u00e4kki\u00e4, on Matti ollut entist\u00e4 suurempi ja aivan v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4t\u00f6n apu.<\/p>\n\n\n\n

Juha kuoli levinneeseen sy\u00f6p\u00e4\u00e4n pian ja suurten kipujen j\u00e4lkeen. H\u00e4n l\u00e4hti ja siirtyi toiseen ulottuvuuteen Kristuksen armossa, my\u00f6s sen siunaamassa kokemisessa.<\/strong><\/p>\n\n\n\n

Sit\u00e4 tyhj\u00f6t\u00e4, mik\u00e4 j\u00e4i, ei t\u00e4yt\u00e4 mik\u00e4\u00e4n en\u00e4\u00e4<\/em>. Osa meist\u00e4, merkityksellinen pala on poissa. Maria ja Mattia ja heid\u00e4n perheit\u00e4ns\u00e4 repii suuri suru. Is\u00e4n suuri persoonallisuus kosketti muitakin rajusti. Tied\u00e4n aivan varmasti, koska tulin lapsesta asti n\u00e4kem\u00e4\u00e4n ja kokemaan, kuinka jokainen, joka oli tullut tuntemaan Juhan, vaikuttui. Voimakas persoonallisuus tuntui, n\u00e4kyi ja kuului kauas.<\/p>\n\n\n\n

N\u00e4kemisiin rakas veljeni! (Minulla on jo nyt kova ik\u00e4v\u00e4 sinua.)<\/p>\n\n\n\n

\"\"
22.7. 2025 (Helvetillisess\u00e4 meteliss\u00e4, kun rakennusty\u00f6maa on ikkunani alla ja parhaillaan alle viiden metrin p\u00e4\u00e4ss\u00e4 s\u00e4ngyst\u00e4ni ty\u00f6ntyy maahan 10 metri\u00e4 kiskoa. Normaalisti tuuli huutaa ikkunasta, joka on kivaa ja muistuttaa lapsuudenkodista.)

Kirjoitankin sinulle, rakas rakas veli taas vaihteeksi sanoja paperillekin<\/strong>, kun kuitenkin h\u00f6p\u00f6ttelen usein niit\u00e4 itsekseni.
Miss\u00e4 oletkin nyt, sinua yh\u00e4 rakastetaan. Ja kaivataan. Kotiv\u00e4ki kaipaa ja monet sukulaiset kaipaavat.<\/strong> Minulla on v\u00e4lill\u00e4 niin ik\u00e4v\u00e4, ett\u00e4 vatsaa kiprist\u00e4\u00e4. Sin\u00e4 ymm\u00e4rr\u00e4t t\u00e4m\u00e4n puheen. Oltiin kuin identtiset kaksoset, tuntui minusta. Kun l\u00e4hdit rajan taakse uuteen maahan, sinut revittiin pois l\u00e4helt\u00e4. Ik\u00e4\u00e4nkuin kuin kantomatkan p\u00e4\u00e4st\u00e4. K\u00e4ytk\u00f6h\u00e4n v\u00e4lill\u00e4 t\u00e4ss\u00e4 l\u00e4hell\u00e4 minuakin, kun tunnen kuin l\u00e4heisyytesi aina joskus!<\/strong><\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

Tekisi mieli jotakin t\u00e4ss\u00e4 varsin immprovisoidussa ja pitk\u00e4ss\u00e4 tekstiss\u00e4 korjata\/muuttaa, mutta olkoot. On sanottu kuitenkin aidosti ja suoraan syd\u00e4mest\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

Sin\u00e4 olit eritt\u00e4in VOIMAKAS PEROONA, joka vaikutti aina kaikkiin, jotka tunsivat sinut. Ovat miehet, monet olleet mustasukkaisia (aiheestakin), naiset ihastuneet, mutta me l\u00e4heisesi on tunnettu paljon syvemm\u00e4ll\u00e4 tavalla. Min\u00e4 opin tuntemaan sinut vauvasta alkaen, muistan jo sinun tutintarpeitasi, kun imit peukaloa ja sait moitteita; olit vilkas ja loputtomasti utelias, energinen ja touhukas. Kiinnostuit kaikkiin suuntiin ja halusit tiet\u00e4\u00e4 kaikesta. Suutuit helposti, jos et saanut haluamaasi, saatoit raivostuakin, menett\u00e4\u00e4 kontrollin hetkeksi, mutta nopeasti rauhotuit ja tasotuit. Olit huomaavainen ja hyvin herkk\u00e4 vaistoamaan ja tuntemaan toisen tunteita. Et loukannut toista h\u00e4nen tunteistaan ja k\u00e4sityksist\u00e4\u00e4n, vaan taiteilijana osasit sublimoida mahdolliset ”alkukantaiset” tunteesi taiteeksi. Se juuri oli se pointti! Suuri sublimointikykysi.<\/strong><\/p>\n\n\n\n

Kun olit vanha ukko, en en\u00e4\u00e4 tavannut sinua. Vain kuulin puhelimessa ja luin kirjeit\u00e4, toiset kertoivat sinun kuulumisiasi.<\/p>\n\n\n\n

Me tapaamme taas, rakas veljeni. (Kyll\u00e4 sin\u00e4 minut, r\u00e4\u00e4p\u00e4le-mummon muistat!)<\/p>\n\n\n\n

<\/p>\n\n\n\n\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

Tuli jouluy\u00f6. \u00c4iti ja is\u00e4 olivat k\u00e4velleet synnytyssairaalaan, jonka j\u00e4lkeen is\u00e4ll\u00e4 oli kiire Vaasan kirkon jouluaamun jumalanpalvelukseen liturgiksi. Sakastissa pukiessaan joulun juhlakasukkaa sairaalasta soitettiin: poika syntyi! Nuori pappi nousi riemukkaasti alttarille ja messusi Vaasan alueradioon ja sill\u00e4 kertaa viel\u00e4 valtakunnan verkkoonkin jouluaamun sanomaa: ”Lapsi on meille syntynyt ja poika on meille annettu…” Kun yst\u00e4v\u00e4t ja … <\/p>\n","protected":false},"author":1,"featured_media":0,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"_monsterinsights_skip_tracking":false,"_monsterinsights_sitenote_active":false,"_monsterinsights_sitenote_note":"","_monsterinsights_sitenote_category":0,"footnotes":""},"categories":[1],"tags":[],"class_list":["post-261","post","type-post","status-publish","format-standard","hentry","category-kirjoitukset"],"aioseo_notices":[],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/261","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/users\/1"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=261"}],"version-history":[{"count":29,"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/261\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":3737,"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/261\/revisions\/3737"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=261"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=261"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=261"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}