{"id":2994,"date":"2025-01-09T20:53:15","date_gmt":"2025-01-09T18:53:15","guid":{"rendered":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/?p=2994"},"modified":"2025-02-10T11:16:13","modified_gmt":"2025-02-10T09:16:13","slug":"dixi-on-kaunis-vanha-rouva","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/2025\/01\/09\/dixi-on-kaunis-vanha-rouva\/","title":{"rendered":"DIXI ON KAUNIS VANHA ROUVA"},"content":{"rendered":"\n

Kertoja: min\u00e4-mummi.<\/strong><\/p>\n\n\n\n

I960-luvun koko Suomen tuntema helsinkil\u00e4inen pastori ja kirjailija Voitto Viro esitti<\/strong> vakaan kantansa, ett\u00e4 kuoleman j\u00e4lkeen paratiisiin p\u00e4\u00e4sev\u00e4t my\u00f6s meid\u00e4n rakkaat yst\u00e4v\u00e4mme, koirat.<\/strong> Dixi kuuluu heihin meid\u00e4n joukossamme ihan ensimm\u00e4isin\u00e4. <\/p>\n\n\n\n

Dixi\u00e4 naurattaa joskus meid\u00e4n touhut. Mutta paljon se ymm\u00e4rt\u00e4\u00e4, ja monenmoista, vaikka ei puhukaan.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

Olin kyl\u00e4ss\u00e4 ihanalla jouluaterilla lapsenlapseni luona. Luukkaan Evankeliumista<\/strong> Leevi luki tutun rakkaan jouluevankeliumin. Min\u00e4 olin aamulla huomannut, ett\u00e4 muistin sen sanasta sanaan ulkoa, mutta siit\u00e4 huolimatta se aina vaikuttaa. Nyt tuntui ensin ahdistavalta, ett\u00e4 nuori (14-15-vuotias) Maria joutuisi synnytt\u00e4m\u00e4\u00e4n oikeastaan nykyaikaisittain h\u00e4t\u00e4synnytyksen tallin oljille. Josef oli todenn\u00e4k\u00f6isesti ehtinyt pehmustaa h\u00e4nelle ja syntyv\u00e4lle lapselle edes rauhallisen seimen eli laittaa el\u00e4inten sy\u00f6tt\u00f6kaukalon valmiiksi. Ei synnytys ole yksi suora ja selke\u00e4 tapahtuma, se on fyysisten toimintojen sarja, jossa tarvitaan auttajia. Auttoiko Josef tarpeeksi, vai olivatko enkelien k\u00e4det n\u00e4kyv\u00e4sti turvana, mietin min\u00e4. Menin sanomaan \u00e4\u00e4neen t\u00e4st\u00e4 tuntemuksestani, niin viisas, nuori ja l\u00e4mminhenkinen pojanpoikani huomautti, ett\u00e4 kyll\u00e4 ne enkelit, jotka olivat todistamassa synnytyst\u00e4, Mariaakin tietysti auttoivat. Istuimme vatsat kyll\u00e4isin\u00e4, oikeastaan rehellisesti sanottuna: vatsat pompollaan. Vanha rouva Dixi istui p\u00e4\u00e4kallopaikalla suuressa nahkatuolissaan. Se katseli tyytyv\u00e4ist\u00e4 laumaansa. Se koki hyv\u00e4\u00e4 rauhaa. Kukan ei poikennut laumasta ja kaikki n\u00e4yttiv\u00e4t tyytyv\u00e4isilt\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

T\u00e4nne tulessa sattui omituinen r\u00e4hin\u00e4npoikanen. Dixi hermostui jostakin, kiersi ensin ymp\u00e4ri huonetta levottomana ja haukkui jokaisen vieraan kohdalla. Se k\u00e4vi jokaisen edess\u00e4, haukkui hetken ja puisteli p\u00e4\u00e4t\u00e4\u00e4n. N\u00e4htiinh\u00e4n me, ett\u00e4 Dixill\u00e4 oli jotain sanottavaa.<\/strong> Mutta me nelj\u00e4 valtasimme kaikki nojatuolit ja sohvalle hypp\u00e4si tietenkin h\u00e4rp\u00e4kk\u00e4 Maire<\/strong>, joka tunki is\u00e4nt\u00e4ns\u00e4 kainaloon. Dixi vaikeni, riiputti hetken p\u00e4\u00e4t\u00e4\u00e4n ja h\u00e4visi eteiseen. Se meni selv\u00e4sti miettim\u00e4\u00e4n.<\/p>\n\n\n\n

<\/span>\"\"
\n

<\/p>\n<\/div><\/div>\n\n\n\n

Omalaatuinen tilanne. Kaikki ovat laumassa tuttuja, viel\u00e4 tuli mummikin. Ja kun se rapsutti sielt\u00e4 sun t\u00e4\u00e4lt\u00e4, tuli niin hyv\u00e4 olo. Se rutisti kaulasta melkein niin, ett\u00e4 kieli tuli ulos… Mutta nyt se haisi pahemmalta kuin koskaan… erikoisesti sen tukka, joka on kyll\u00e4 valkoinen kuin oma karva. Tulivat ja istuivat kaikkiin tuoleihin. Minun oma nukkumapaikka on vallattu. Yritin sanoa niille kaikille monta kertaa. Haukuin jo kahteen kertaan, mutta tohkeissaan omasta joulustaan eiv\u00e4t muistaneet minua. Kuola valui niiden suupielest\u00e4, kun katsoivat ruokap\u00f6yt\u00e4\u00e4. Siell\u00e4 haisee kinkku ja kala ja monenlainen t\u00f6k\u00f6tti. Min\u00e4 en voi maata lattialla, kun se on t\u00e4ynn\u00e4 laukkuja ja paketteja ja reppuja ja muuta tavaraa. Kulkevat ja hyppiv\u00e4t yli… enk\u00e4 saa mit\u00e4\u00e4n rauhaa. Ne eiv\u00e4t muista, ett\u00e4 kun olen melkein kuuro, en kuule niiden touhujakaan edes ja takas. …En kuule, mutta n\u00e4en, kun olen joukossa… en eteisess\u00e4… Maire hyppii p\u00e4\u00e4llekin.<\/em>.. Se on niin nuori eik\u00e4 tied\u00e4 vanhemman tarpeita. Pienih\u00e4n se on, kuin oma pentu…<\/p>\n\n\n\n

Vanha koira haluaa nukkua rauhassa… kuin pes\u00e4ss\u00e4. Kyll\u00e4 sit\u00e4 nuorena nukkui vaikka is\u00e4nn\u00e4n jalan p\u00e4\u00e4ll\u00e4….On niin kipe\u00e4t paikat taas. Mutta min\u00e4 en ala nilkuttaa, ennenkuin on ihan pakko. On se n\u00e4hty: vanhat koirat puistossa… Nuoret kohta p\u00e4\u00e4lle pissaa… Mutta hyvinh\u00e4n t\u00e4ss\u00e4 k\u00e4vi, kun p\u00e4\u00e4sin oman paikkaan. T\u00e4m\u00e4 tuolinnahka on niin sopivantuntuista karvalle oli sitten kuuma tai kylm\u00e4 ilma… Ja t\u00e4st\u00e4 n\u00e4kee kaiken. N\u00e4kee ovelle, kuka menee tai tulee, n\u00e4kee keitti\u00f6n puolelle ja ruokakupille ja n\u00e4kee koko huoneen, miss\u00e4 ne liikkuu.Voi vahtia, kuka menee ulko-ovelle. Pian tulee minunkin aika p\u00e4\u00e4st\u00e4 pihalle… Mutta nyt alkavat repi\u00e4 noita paketteja auki, heittelev\u00e4t papereita ymp\u00e4riins\u00e4. Sekoavat kokonaan. \u00c4sken ker\u00e4siv\u00e4t niit\u00e4 yhteen kasaan ja nyt… Kyll\u00e4 min\u00e4kin nyt yhden paketin revin… On minulla viel\u00e4 hampaat. En ole mik\u00e4\u00e4n irvileuka r\u00e4\u00e4kki.<\/p>\n\n\n\n

Oli \u00e4\u00e4nt\u00e4 talossa, kun lahjoja ihailtiin. Laulettiin yhdess\u00e4 kaikkein tutuimmat joululaulut: Maa on niin kaunis ja Jouluy\u00f6<\/em>. \u00c4kki\u00e4 Dixi hypp\u00e4si tuolista lattialle ja tunki keskelle huonetta paperikasaan. – Nostelkaa papereita t\u00e4h\u00e4n suureen paperikassiin! Se varmaan tarkoittaa. Ett\u00e4 mahtuu koiratkin. Min\u00e4 sytyt\u00e4n takan, sanoi is\u00e4nt\u00e4. Ja taikatempunhan h\u00e4n teki: luonnollisen kokoinen takka syttyi seinustalle. – Oho! Onpa todellinen! Viel\u00e4 r\u00e4tiseekin! Kaikkea sit\u00e4 keksit\u00e4\u00e4n, ihmettelin min\u00e4. Dixill\u00e4 oli energiaa: se nuuhki sielt\u00e4 t\u00e4\u00e4lt\u00e4 ja haisteli poikien jaloissa, oliko mit\u00e4\u00e4n suuhun pantavaa herkkua. Joskus pojat tipauttelivat taskuistaan makupaloja. tahallaan tai huomaamatta t\u00e4llaisessa tohinassa. – Nyt, pojat kaikki suklaarasiat yhteen pinoon! Min\u00e4 otan kuvan todisteeksi, ett\u00e4 teit\u00e4… meit\u00e4 hellit\u00e4\u00e4n ja lihotetaan. Maire viereen suklaavuoren mittatikuksi!<\/p>\n\n\n\n

Suklaavuori, ( joka t\u00e4st\u00e4 viel\u00e4 kasvoi kolmanneksen) ja Maire.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n
\"\"
Dixi rakastaa luontoa. Se tarvitsee luontoa. Kun se p\u00e4\u00e4see mets\u00e4retkelle, se ei oikein malta nukkuakaan, seurailee vain mets\u00e4n tapahtumia. On hieno asia, ett\u00e4 se p\u00e4\u00e4see usein mets\u00e4\u00e4n.<\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

Dixi p\u00e4\u00e4see mukaan usein retkille luontoon tai autoretkille l\u00e4hiseudulle, sen lis\u00e4ksi, ett\u00e4 pojat viev\u00e4t vanhan rouvan jaloittelemaan kolme kertaa p\u00e4iv\u00e4ss\u00e4. Jokaisella kerralla n\u00e4hd\u00e4\u00e4n jotain uutta. Turun puistoissa riitt\u00e4\u00e4 monenmoista tutkittavaa koirille. Min\u00e4 mummikin olen p\u00e4\u00e4ssyt mukaan monelle retkelle. Tehtiin retki vanhalle hautausmaallekin viime kes\u00e4n\u00e4. Korona-aikaan pojat ja min\u00e4 tapasimme toisiamme mets\u00e4retkill\u00e4. Sy\u00f6tiin ja juteltiin yhdess\u00e4. Vietettiin muistaakseni joku muukin juhlap\u00e4iv\u00e4 kuin \u00e4itienp\u00e4iv\u00e4 mets\u00e4ss\u00e4. Minulla oli rollaattorissa oikea kermakaakku. Ja laulettiinkin. Kaikki saivat touhuta omiansa tai nukkua.<\/p>\n\n\n\n

Kun mummi tarvitsee p\u00e4iv\u00e4torkut, mik\u00e4 onkaan ihanampaa kuin nukahtaa pehme\u00e4ll\u00e4 sammaleella koirayst\u00e4v\u00e4 vieress\u00e4. (Muusta ei silloin tarvitsekaan huolehtia kuin, ett\u00e4 l\u00e4hist\u00f6ll\u00e4 ei ole muurahaispes\u00e4\u00e4.)<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

Kuva viime kes\u00e4lt\u00e4: min\u00e4-mummi olen unen mailla, kun Dixi k\u00e4ytt\u00e4\u00e4 tilaisuutta hyv\u00e4kseen ja tutkii sy\u00f6tiink\u00f6 kaikki ev\u00e4\u00e4t vai j\u00e4ik\u00f6 purkkeihin jotain. Muutenhan me ollaan molemmat vanhoja ja pian valmiita p\u00e4\u00e4sem\u00e4\u00e4n rajan toiselle puolen. Min\u00e4-mummi uskon kuin Voitto Viro, ett\u00e4 n\u00e4m\u00e4 rakkaat l\u00e4heisemme koirat p\u00e4\u00e4sev\u00e4t taivaaseen. <\/strong>Min\u00e4 en henkil\u00f6kohtaisesti ymm\u00e4rr\u00e4, mink\u00e4lainen taivas se olisi, jossa ei olisi luontoa ja el\u00e4imi\u00e4. Min\u00e4 uskon, ett\u00e4 min\u00e4 saan istua siell\u00e4kin mets\u00e4ss\u00e4 puun alla rakkaan koiran kanssa. Toisaalta taas, Raamatussa sanotaan: ”Min\u00e4 luon uudet taivaat ja uudet maat…” Mit\u00e4 ne lienev\u00e4tk\u00e4\u00e4n! N\u00e4en oikeastaan silmiss\u00e4ni joukon meille aikojen kuluessa rakkaita ja l\u00e4heisi\u00e4 yst\u00e4vi\u00e4mme – kuten Inarin ja Esan Aatu<\/strong> ja Maijun kaikki koirulaiset<\/strong> istumassa rinta rinnnan vihert\u00e4v\u00e4ll\u00e4 kedolla juttelemassa ja katselemassa kirkasta t\u00e4htivaloa (kuutamo <\/em>on vain meill\u00e4 t\u00e4m\u00e4 maanp\u00e4\u00e4llinen). Istuvat siell\u00e4 rinta rinnan minun Arvi-is\u00e4ni eli lastenlasten isovaarin nuoruuden ja Mikkelin koulupoikavuosien 1920-luvun ihana sch\u00e4fer Nalle 1 ja minun nuoruuteni ja Rauman aikojen 1950-luvun sch\u00e4fer Nalle 2<\/strong> kaikkien muiden koirien joukossa. Istuvat ja harvakseltaan haukahdellen kertoilevat is\u00e4nt\u00e4perheest\u00e4\u00e4n, joka niin rakasti ja tarvitsi heit\u00e4. Ja sitten kaikki koirat kiitt\u00e4v\u00e4t kuorossa parasta Ylimm\u00e4ist\u00e4 Is\u00e4\u00e4 <\/strong>– niin kuin L\u00e4nsi-Suomen rukoilevaiset H\u00e4nt\u00e4 kutsuivat. Koirien kiitoshaukahdukset s\u00e4teilev\u00e4t takaisin maanpinnalle ja aiheuttavat kaikenlaista hyv\u00e4nkutinaa uusissa koirissa (melkein kuin enkelikuoron). Aika j\u00e4nnitt\u00e4v\u00e4\u00e4!<\/p>\n\n\n\n

<\/p>\n\n\n\n

<\/span>\"\"
\n

Nalle Kakkonen Raumalla<\/p>\n<\/div><\/div>\n\n\n\n

<\/p>\n\n\n\n

– Katsokaa meid\u00e4n Dixi\u00e4! Se on tullut hassuksi. Se \u00e4nki Mairen pieneen pahvilaatikkoon. Rullasi ja rullasi ja sai itsens\u00e4 mahtumaan. Mutta annetaan sen olla. Se on k\u00e4rsineen n\u00e4k\u00f6inen… v\u00e4h\u00e4n surkea. Tunteejohan se itsens\u00e4 v\u00e4h\u00e4n hylj\u00e4tyksi? Voi Dixi kulta, mit\u00e4 sin\u00e4 nyt? Se on sen n\u00e4k\u00f6inen kuin suunnittelisi karkuamatkaa. – Eikai sent\u00e4\u00e4n. Nyth\u00e4n on herkkup\u00e4iv\u00e4tkin, kun on joulu. – On se ennenkin jouluna karannut. Silloin on niin paljon tohinaa, ett\u00e4 se k\u00e4ytt\u00e4\u00e4 tilaisuutta hyv\u00e4kseen. Mutta siit\u00e4 on aikaa monta vuotta. Silloin se oli nuori ja ilman koirayst\u00e4v\u00e4\u00e4. Mihin se meni? Karkaako se johonkin tiettyyn paikkaan? – On sill\u00e4 koirakavereita siell\u00e4 t\u00e4\u00e4ll\u00e4. Muttei se niiden luokse, vaan…<\/p>\n\n\n\n

Voi Dixi kulta, juuri mahduit! Ahdistaako sinua, vai oletko jostakin peloissasi? <\/p>\n\n\n\n

<\/span>\"\"
\n

<\/p>\n\n\n\n

<\/p>\n<\/div><\/div>\n\n\n\n

\"\"
Is\u00e4nt\u00e4 ja Maire p\u00e4iv\u00e4nokosilla – mummin lemmikki valpaana vieress\u00e4.<\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

Dixi kuunteli tarkkaan, korvat h\u00f6r\u00f6ll\u00e4. Mihin ne luulee minun nyt en\u00e4\u00e4 karkaavan. Eiv\u00e4t ne ymm\u00e4rr\u00e4. Mutta tietysti menin sinne, mist\u00e4 parhaat tuoksut ja h\u00f6yryt nousi. Joskushan ne tuleekin vasta iltamy\u00f6h\u00e4\u00e4n. Ihmiset tykk\u00e4\u00e4 sy\u00f6d\u00e4 y\u00f6aikaankin jouluna. Topposen Kaapon<\/em> is\u00e4nt\u00e4 laittoi vasta keskiy\u00f6ll\u00e4 grillit ja herkut p\u00e4\u00e4lle. Niille kun p\u00e4\u00e4see puutarhaan ja sielt\u00e4 sis\u00e4lle koska vaan, eiv\u00e4t itse huomaa tohinoissaan. Vasta kun Kaapon ja minun leikki alkaa olla liian hurjaa, huomataan, ett\u00e4 on vieraskin koira talossa. Juu… Mutta ei ne huolestu…<\/p>\n\n\n\n

– Jos Dixi l\u00e4htee karkuun, se tulee itse takaisin, kun saa kyll\u00e4kseen.<\/strong> Mutta on se ollut reissussaan parikin p\u00e4iv\u00e4\u00e4… – Juu juu, kerran kes\u00e4ll\u00e4 – muistatteko – soitettiin poliilaitokselta, ett\u00e4 onko meilt\u00e4 koira kateissa. Olihan se. Dixi oli pihkana \u00e4nkenyt Aurajoen toiselle puollelle, sinne koirapuistoon ja l\u00e4htenyt yhden komean uroksen matkaan… – Oliko se hylj\u00e4nnyt laumansa? – Ei kai. Kuka sit\u00e4 kaikkea tiet\u00e4\u00e4, mutta uroksen is\u00e4nt\u00e4 oli vienyt sen poliisille… Poliisi toi sen meille kotiin ja sanoi, ett\u00e4 pit\u00e4k\u00e4\u00e4 huolta koirastanne, ettei toistu en\u00e4\u00e4. Muistan kyll\u00e4, ett\u00e4 Dixi tuli mukaan korvat lurpalla ja oli nolo. Se tunki p\u00e4\u00e4t\u00e4 kainaloon ja pyysi anteeksi. Ja olihan sen aihettakin pyyt\u00e4\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

Mutta nyt oli jouluilta ja kaikilla hyv\u00e4 mieli.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n
\"\"
Kuu nousi taivaalle ja oli aika menn\u00e4 nukkumaan. Joulu oli tas ohi. Ja min\u00e4-mummi sammutin hiljaa kaikki ikonikynttil\u00e4t. Koirat, ihmiset ja kukat, kaikki panivat silm\u00e4t kiinni ja iloitsivat rauhasta ja hyv\u00e4st\u00e4 mielest\u00e4.<\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n
\"\"<\/figure>\n\n\n\n

<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

Kertoja: min\u00e4-mummi. I960-luvun koko Suomen tuntema helsinkil\u00e4inen pastori ja kirjailija Voitto Viro esitti vakaan kantansa, ett\u00e4 kuoleman j\u00e4lkeen paratiisiin p\u00e4\u00e4sev\u00e4t my\u00f6s meid\u00e4n rakkaat yst\u00e4v\u00e4mme, koirat. Dixi kuuluu heihin meid\u00e4n joukossamme ihan ensimm\u00e4isin\u00e4. Dixi\u00e4 naurattaa joskus meid\u00e4n touhut. Mutta paljon se ymm\u00e4rt\u00e4\u00e4, ja monenmoista, vaikka ei puhukaan. Olin kyl\u00e4ss\u00e4 ihanalla jouluaterilla lapsenlapseni luona. Luukkaan Evankeliumista Leevi … <\/p>\n","protected":false},"author":1,"featured_media":0,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"_monsterinsights_skip_tracking":false,"_monsterinsights_sitenote_active":false,"_monsterinsights_sitenote_note":"","_monsterinsights_sitenote_category":0,"footnotes":""},"categories":[1],"tags":[39],"class_list":["post-2994","post","type-post","status-publish","format-standard","hentry","category-kirjoitukset","tag-koiran-rakkaus-ihmiseen"],"aioseo_notices":[],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/2994","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/users\/1"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=2994"}],"version-history":[{"count":40,"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/2994\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":3145,"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/2994\/revisions\/3145"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=2994"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=2994"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=2994"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}