{"id":3571,"date":"2025-06-07T18:37:00","date_gmt":"2025-06-07T16:37:00","guid":{"rendered":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/?p=3571"},"modified":"2025-09-05T19:27:49","modified_gmt":"2025-09-05T17:27:49","slug":"aidin-muotokuva","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/2025\/06\/07\/aidin-muotokuva\/","title":{"rendered":"\u00c4IDIN MUOTOKUVA"},"content":{"rendered":"\n
\"\"<\/figure>\n\n\n\n

Osa \u00f6ljymuotokuvasta, 40X45 cm , v. 1987. (Maalauksen v\u00e4livaihe)<\/p>\n\n\n\n

Maalasin \u00e4idist\u00e4ni 1970-luvun lopussa kaksi muotokuvaa. Toinen on suuri, l\u00e4hes luonnollista kokoa oleva kokovartalokuva ja toinen pienikokoinen yl\u00e4vartalokuva. Suuri maalaus on teknisesti hyvin tehty, mutta t\u00e4ysin henget\u00f6n<\/em>. \u00c4iti istuu siin\u00e4 vakavana k\u00e4det syliss\u00e4 kauniissa brokadikuvioidussa sinivoittoisessa takkipuvussaan. Pieni kuvakin oli henget\u00f6n<\/em> siihen asti, kunnes jotain tapahtui tekij\u00e4ss\u00e4 ja alkoi tapahtua muotokuvassakin.<\/p>\n\n\n\n

Joku saattoi kysy\u00e4, miksi oma \u00e4iti on n\u00e4in ilmeet\u00f6n? miksi taiteilija ei ole tehnyt ilmeeseen tunnetta? kuinka \u00e4iti voi olla katsoa kuin kuollut? Kyllikki ei taida osata oikein maalatakaan muotokuvaa\u2026 N\u00e4k\u00f6inen se on, mutta n\u00e4k\u00f6isyys ei yksin riit\u00e4, kun ei ole henke\u00e4\u2026<\/p>\n\n\n\n

Niinp\u00e4. Min\u00e4 en silloin l\u00e4hes 40 vuotta sitten pystynyt maalaamaan mit\u00e4\u00e4n ilmett\u00e4 \u00e4idille, koska en voinut olla totuudellinen.<\/em><\/p>\n\n\n\n

Sitten aloitin kirjoittaa muistelmiani. Olin jo kirjoittanut katkelman lapsuusperheen el\u00e4m\u00e4st\u00e4 ja julkaissut Raumalla romaaniksi, mutta nyt aloitin uuden tarkan ty\u00f6nteon l\u00e4hteiden varassa tarkoituksella kuvata sek\u00e4 is\u00e4n ett\u00e4 \u00e4idinpuoleisia sukujuuria. Urakka on ollut valtava. Minulle yli 85-vuotiaalle mummolle t\u00e4m\u00e4 kirjoitusprosessi tahtoi menn\u00e4 yli voimien. Kaikki faktoihin ja asiapapereihin perustuvan asian etsimist\u00e4, julkaisukelpoisuuden punnitsemista ja puurtamista enimm\u00e4kseen yksityisluonteisten ja arkojenkin asioiden parissa, sit\u00e4 se oli. Mutta kaikki t\u00e4m\u00e4 sujui, vain yksi asia ei. Se oli miten kertoisin, mink\u00e4lainen \u00e4iti minulla<\/strong> oli, siis alun alkaen. Oli kysymys \u00e4idin suhteesta minuun, ei kehenk\u00e4\u00e4n muuhun.<\/em><\/p>\n\n\n\n

K\u00e4sikirjoituksen edetess\u00e4 oli luonnollisesti pakko jatkuvasti kohdata \u00e4idin asenne minuun, ensimm\u00e4iseen lapseen, jota h\u00e4n ei olisi miss\u00e4\u00e4n tapauksessa viel\u00e4 halunnut. Tulin t\u00e4h\u00e4n maailmaan keskeytt\u00e4m\u00e4\u00e4n \u00e4idin oman kypsymisprosessin<\/em>, ensin papin rouvaksi ja sitten \u00e4idiksi, kun keskener\u00e4ist\u00e4 oli viel\u00e4 valmius olla is\u00e4ni puolisokaan. \u00c4iti oli henkisesti valmentautumassa aivan muulle ”uralle”, kun is\u00e4 sai \u00e4idin ihastumaan ja mukaansa.<\/p>\n\n\n\n

Min\u00e4 olin alunalkaen \u00e4idille \u201dv\u00e4rit\u00f6n r\u00e4\u00e4p\u00e4le\u201d (surkea maitorupivauva sairaalassa k\u00e4det t\u00f6tter\u00f6iss\u00e4, jolle ei edes tullut rintamaitoa). Kun syntyi vuoden kuluttua kaunis ja terve poikalapsi, jota ”Arvi oli aina toivonut” ja viel\u00e4 jouluy\u00f6n\u00e4 kuin Jeesus, min\u00e4 j\u00e4in paarialuokkaan vaille \u00e4idin hoivaavia tunteita yli murrosi\u00e4n aikuisuuteen ja siit\u00e4 eteenp\u00e4inkin. P\u00e4\u00e4sin kouluunkin vasta nelj\u00e4nnelle luokalle. Kohtalon toinen puoli oli, ett\u00e4 sain kuin kaksoissisaruksen. Olimme veljen kanssa hyvin l\u00e4heisi\u00e4, jopa niin, ett\u00e4 uskoimme toisillemme arimmatkin salaisuudet. Min\u00e4 kasvoin siin\u00e4 l\u00e4tt\u00e4n\u00e4ksi ly\u00f6tyn\u00e4 ja maanmatosena kuitenkin monilahjaiseksi naiseksi. Minulla oli toisena kasvattajana suurenmoinen, rakastava ja loppuun asti hyvin kannustava is\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

Toteutin tietoista p\u00e4\u00e4t\u00f6st\u00e4 kirjoittaa vaikeista, pakollisista tapahtumista, sanoista ja teoista puhumalla totta, mutta niin v\u00e4h\u00e4n loukkaavilla sanoilla kuin suinkin osasin, <\/em>(ei siis v\u00e4lttelem\u00e4ll\u00e4 tai v\u00e4\u00e4ntelem\u00e4ll\u00e4 hiukkaakaan totuutta). Mutta p\u00e4\u00e4t\u00f6kseni oli v\u00e4ltt\u00e4\u00e4 aina kun voin kirjoittamista niist\u00e4 seikoista, jotka kertoivat \u00e4idin ja minun v\u00e4lisest\u00e4 suhteesta. Kun t\u00e4ll\u00e4 systeemill\u00e4 sitten teos noin vuosi sitten valmistui, olin aivan loppuun kulunut, r\u00e4ttiv\u00e4synyt, tajuttomanakin muutamia kertoja sairaalahoidoissa. Sain sepsiksen (verenmyrkytyksen), keuhkokuumeen ja virtsateiden tulehduksen yht\u00e4 aikaa, samat uudelleen ja pahoja ihottumia jne. Nyt olen ne sel\u00e4tt\u00e4nyt. Min\u00e4 ymm\u00e4rsin vaikeimman kautta \u2013 Jumalan armosta, ett\u00e4 minun oli annettava anteeksi \u00e4idilleni. Min\u00e4 annoin anteeksi. T\u00e4m\u00e4 hidas prosessi alkoi aukiasta ovia ja antoi tilaa hengitt\u00e4\u00e4.<\/em><\/p>\n\n\n\n

Psykoanalyytikko John Bowlbyn<\/em> ( ja monen muunkin) teorian mukaan \u00e4iti-lapsi suhteen perust\u00e4rkeyden korostamisen koko lapsen tasapainoisen tulevaisuuden rakentumisessa olen min\u00e4 itse, t\u00e4t\u00e4 hienovaraista seikkaa yliopistossa tutkineenakin, kuitenkin sivuuttanut. Paremmin sanottuna: ty\u00f6nt\u00e4nyt aina sivuun, liian vaikeana.<\/p>\n\n\n\n

Ei anteksiannon prosessi ainakaan minussa ollut mik\u00e4\u00e4n hokkus-pokkus-ilmi\u00f6. Se vaati hiljaisuutta ja n\u00f6yrtymist\u00e4. Ennest\u00e4\u00e4n jo pieni tai mit\u00e4t\u00f6n, kutistui yh\u00e4, mutta samalla kasvoi: minullakin olisi oikeus saada \u00e4idin rakkautta ja hellyytt\u00e4. \u00c4iti voisi katsoa minuun hyvin l\u00e4mp\u00f6isin, hyv\u00e4ksyvin ja huolehtivin silmin. My\u00f6s minun omat katkeruudentunteeni,<\/strong> joita olen yritellyt peitell\u00e4 milloin mitenkin, alkoivat sulaa. Lapsessa her\u00e4ili syvi\u00e4 positiivisia tuntemuksia niiden tilalle.<\/p>\n\n\n\n

On huomioitava, ett\u00e4 jos lapsi ei saa \u00e4idin rakkautta\/ kokee kaltoinkohtelua, h\u00e4ness\u00e4 ei itsess\u00e4\u00e4n yleens\u00e4 mahdollistu omien terveesti  tasapainoisten rakkaudentunteiden synty.<\/em> H\u00e4n saattaa kehitty\u00e4 kiintymyksess\u00e4\u00e4n my\u00f6s ripustautuvaksi.<\/em> Vaikka olen hyvin itsen\u00e4inen peroonana, on minussa t\u00e4t\u00e4 ripustautumistakin.<\/p>\n\n\n\n

Kun kaikkea t\u00e4t\u00e4 tapahtui vuoden sis\u00e4ll\u00e4, en muistanutkaan \u00e4idin muotokuvaa. Olin maalannut sen v 1987. Nyt olin kyllin terve muistamaan sen. Otin sen esiin ja n\u00e4in \u00e4idin tunteettomuuden. Mutta nyt tunsin, ett\u00e4 mik\u00e4\u00e4n tunneseikka ei est\u00e4isi minua maalaamasta \u00e4idin kasvoille tunteita. Voisin laittaa \u00e4idin katsomaan kohti rakkaudellisin silmin. Jos pystyisin muuten taiteilijana teknisesti, voisin maalata katseeseen muitakin tunteita.<\/p>\n\n\n\n

Niin nyt sitten teinkin. Maalaus oli telineess\u00e4 noin kuukauden, \u00e4iti seurasi minua katseellaan y\u00f6t\u00e4p\u00e4iv\u00e4\u00e4 ja katse pehmeni. Aamulla, kun her\u00e4sin, sanoin \u00e4idille: \u201dHyv\u00e4\u00e4 huomenta, \u00e4iti!\u201d Ja \u00e4iti alkoi v\u00e4hitellen hymyill\u00e4. Hyvin v\u00e4h\u00e4n, vain hituisen. (En muista<\/em> \u00e4idin hymy\u00e4: minun piti oikeastaan keksi\u00e4 se huulille \u2013 niin kuin tietysti kaikki muukin.) Mutta \u00e4iti seurasi hetki hetkelt\u00e4 ymm\u00e4rt\u00e4v\u00e4isemmin, jopa l\u00e4mp\u00f6isemmin minun touhujani. Lopulta, kun katse ja ilme oli jo hiukan kriittisen v\u00e4synyt minun pensseleihini, hellitin. <\/em> \u00c4iti katsoo hiukan v\u00e4syneesti ja keskittyneen tarkkaavaisesti, mutta suostuu katsomaan suoraan silmiin vain aivan tietyss\u00e4 valaistuksessa. H\u00e4n katsoo kuitenkin kohti ja katseessa on lempeytt\u00e4kin jo mukana. \u00c4ti on kuitenkin l\u00e4sn\u00e4. Minulla on nyt \u00e4idin muotokuva. (Ja min\u00e4 en enemp\u00e4\u00e4 sen kanssa nyt jaksakaan.)<\/p>\n\n\n\n

Jouduin maalaamaan kaiken uudestaan, paitsi k\u00e4det<\/em>. Varmasti tarkkaavainen katsoja kysyy, miksi \u00e4idin k\u00e4det ovat niin kummallisessa asennossa leuan alla. Min\u00e4 en ala sit\u00e4 selitell\u00e4, koska se nostaa taas esiin muita vaikeita ja laajempiakin asioita. Voi vain todeta, ett\u00e4 \u00e4iti piti k\u00e4si\u00e4 n\u00e4in hyvin usein.<\/p>\n\n\n\n

T\u00e4n\u00e4\u00e4n 15.6. olin satumaisen ep\u00e4uskottavalla mets\u00e4retkell\u00e4. Lempipaikkani t\u00e4ss\u00e4 kilometrin p\u00e4\u00e4ss\u00e4 oli kasvanut kedonkukkakedosta kedonkukkaviidakoksi. <\/strong>Olen ollut siell\u00e4 jo kuutena kes\u00e4n\u00e4, mutta t\u00e4m\u00e4np\u00e4iv\u00e4inen kokemus meni yli rajan. (Kerron t\u00e4st\u00e4 tapahtumasta toisessa yhteydess\u00e4. ) Poimin \u00e4idille h\u00e4nen lempikukkiaan kieloja<\/em>, kun viel\u00e4 l\u00f6ytyi. Laitoin kielot yhdess\u00e4 lemmikkien kanssa maljakkoon ja nostin sen kuvan eteen.<\/p>\n\n\n\n

Alla kuvassa on \u00e4idille tuotu lemmikkej\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

Osa \u00f6ljymuotokuvasta, 40X45 cm , v. 1987. (Maalauksen v\u00e4livaihe) Maalasin \u00e4idist\u00e4ni 1970-luvun lopussa kaksi muotokuvaa. Toinen on suuri, l\u00e4hes luonnollista kokoa oleva kokovartalokuva ja toinen pienikokoinen yl\u00e4vartalokuva. Suuri maalaus on teknisesti hyvin tehty, mutta t\u00e4ysin henget\u00f6n. \u00c4iti istuu siin\u00e4 vakavana k\u00e4det syliss\u00e4 kauniissa brokadikuvioidussa sinivoittoisessa takkipuvussaan. Pieni kuvakin oli henget\u00f6n siihen asti, kunnes jotain tapahtui … <\/p>\n","protected":false},"author":1,"featured_media":3747,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"_monsterinsights_skip_tracking":false,"_monsterinsights_sitenote_active":false,"_monsterinsights_sitenote_note":"","_monsterinsights_sitenote_category":0,"footnotes":""},"categories":[1],"tags":[],"class_list":["post-3571","post","type-post","status-publish","format-standard","has-post-thumbnail","hentry","category-kirjoitukset"],"aioseo_notices":[],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/3571","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/users\/1"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=3571"}],"version-history":[{"count":17,"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/3571\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":3749,"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/3571\/revisions\/3749"}],"wp:featuredmedia":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/media\/3747"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=3571"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=3571"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=3571"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}