{"id":3691,"date":"2025-07-16T18:56:27","date_gmt":"2025-07-16T16:56:27","guid":{"rendered":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/?p=3691"},"modified":"2025-08-11T19:27:38","modified_gmt":"2025-08-11T17:27:38","slug":"istuin-keskikesan-kivella","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/2025\/07\/16\/istuin-keskikesan-kivella\/","title":{"rendered":"ISTUIN KESKIKES\u00c4N KIVELL\u00c4"},"content":{"rendered":"\n

Ensimm\u00e4inen mets\u00e4retki yli vuoteen aina suuren hiekkakuopan pohjaan asti<\/strong>.<\/p>\n\n\n\n

Kaksi kertaa olin alkukes\u00e4n aikana jaksanut hiekkaharjulle istumaan hiekkakuopan reunalle, mutta en ollut uskaltautunut alas jyrkk\u00e4\u00e4 hiekkarinnett\u00e4 alas. Olin kuitenkin n\u00e4hnyt uudet isot kyltit harjun rinteess\u00e4<\/em> – ja toki lukenut monet jutut jo Turun Sanomista, joissa informoitiin uutta biodiversiteettipuistoaluetta<\/strong>, jota siihen jo rakennetaan. Todenn\u00e4k\u00f6isesti s\u00e4ilytet\u00e4\u00e4n nimenomaan alkuper\u00e4ist\u00e4 hiekkaharjua, sen keskell\u00e4 olevaa l\u00e4hde-suopl\u00e4ntti\u00e4 ja alueen koko hienoa kasvustoa.<\/p>\n\n\n\n

\"\"
Istuin taas t\u00e4ss\u00e4 etualalla kuopan reunalla, joka todellisuudessa on jyrkempi kuin milt\u00e4 n\u00e4ytt\u00e4\u00e4. Kauimpana n\u00e4kyv\u00e4ss\u00e4 polun mutkassa olin t\u00e4n\u00e4\u00e4n puolitoista tuntia. Rinteess\u00e4 oikealla puolella oli ollut risumaja. Nyt se oli jo pois. Kuva alla.<\/figcaption><\/figure>\n\n\n
\n
\"\"
Kaksi pikkulasta alkoi rakentaa viime kes\u00e4n\u00e4 risumajaa, kun afrikkalaisis\u00e4 makoili ja seuraili nurmella. – Inari ja Ilari tekiv\u00e4t majan aina Turun l\u00e4himets\u00e4\u00e4n, kun vain sinne ehdimme is\u00e4n kanssa n. 55 vuotta sitten.<\/figcaption><\/figure>\n<\/div>\n\n\n
\"\"
Minulle rakasta mets\u00e4polkua. Mets\u00e4 kukkii kaikki kes\u00e4t. Nyt oli kissankelloa, mesiangervoa, p\u00e4iv\u00e4nkakkaraa, mets\u00e4t\u00e4hte\u00e4, lemmikkej\u00e4, leinikkej\u00e4, keltanoita, kaunista suolahein\u00e4n kukintoa ja jos jotakin hein\u00e4nkortta. Sammaleet ihanan houkuttelevat ja lintujen konsertti uskomaton. Jos istahtaa kukkaisessa kes\u00e4mekossa, saa ehk\u00e4 sylin t\u00e4yteen sudenkorentoja, niinkuin min\u00e4 kerran. Tulivat kisailemaan kesken\u00e4\u00e4n ja haistelemaan minun sylini kukkasia. Kaikki varmaan kes\u00e4p\u00e4iv\u00e4n kunniaksi. Taisivat kaikki huutaa tavallaan: Olkaa onnellisia te kaikki, kun on luonto l\u00e4hell\u00e4!<\/strong> Se halutaan s\u00e4ilytt\u00e4\u00e4kin.<\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

Kuopan pohjalla oli lampi 7 vuotta sitten. Pienell\u00e4 ruuhella p\u00e4\u00e4si soutelemaan. Emosorsa uitti yhdeks\u00e4\u00e4 untuvikkopalloa vieress\u00e4\u00e4n ja yht\u00e4 vuorollaan sel\u00e4ss\u00e4. Oli se suloista katseltavaa! Sammakot kurnuttivat lujaa. Min\u00e4 istuin ja uitin jalkojani vedess\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

Mit\u00e4 nyt tehd\u00e4\u00e4n paikalle, kun pikkulampi jo on kuivattu, lokit eiv\u00e4t en\u00e4\u00e4 eksyile kuivalle maalle eiv\u00e4tk\u00e4 retkel\u00e4iset uita paljaita jalkojaan rantavedess\u00e4? Varmasti jossakin kaislikossa sihautti k\u00e4\u00e4rmekin. Ne, jotka ty\u00f6n suunnittelevat, ne ovat vastuussa. Heid\u00e4n on tiedett\u00e4v\u00e4 ja osattava!<\/p>\n\n\n\n

Tuleeko kukkaketoja, polkuja, lammikoita? Saanko poimia ketomansikoita viel\u00e4 mukiin? Saanko tulla t\u00e4nne itkem\u00e4\u00e4n yksin\u00e4ni kenenk\u00e4\u00e4n h\u00e4iritsem\u00e4tt\u00e4? Mets\u00e4 on ilon ja surun paikka, se on my\u00f6s usein yksin\u00e4isen ihmisen paikka. Luonto kuuntelee ja yksin\u00e4inen saa apua.<\/p>\n\n\n\n

T\u00e4m\u00e4 hiekkakuoppa on niin laajareunainen, ett\u00e4 joku ei edes huomaa juoksevansa suuressa hiekkakattilassa. Tosin jyrk\u00e4t toisen puolen reunat sen kertovat. Yksi reunoista on hyvin vaikeakulkuista hiekkarinnett\u00e4. Olen p\u00e4\u00e4ssyt siit\u00e4 joku vuosi sitten yl\u00f6s, mutta nyt saan vain ihailla hiekkarinnett\u00e4. Ylh\u00e4\u00e4ll\u00e4 ovat alueen luonnonyst\u00e4v\u00e4t laittaneet lepopaikan ja tuoneet pari tuoliakin. Sinne kulkee polku kiert\u00e4en kuopan takareunaa.<\/p>\n\n\n\n

<\/p>\n\n\n\n

\"\"
Synk\u00e4st\u00e4 mets\u00e4st\u00e4 hiipiv\u00e4t k\u00e4det l\u00e4hemm\u00e4ksi ja l\u00e4hemm\u00e4ksi, mutta Luonnonyst\u00e4v\u00e4t ei pel\u00e4sty – enk\u00e4 min\u00e4k\u00e4\u00e4n. Ne ovat auttavia k\u00e4si\u00e4, jotka haluavat sinua vain l\u00e4hemm\u00e4s luontoa.<\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

Olen aina ajatellut, ett\u00e4 t\u00e4m\u00e4n kuopan hiekkaa on kaivettu Turun kaupungin sotien j\u00e4lkeiseen uudisrakentamiseen. Outoa, etten ole sit\u00e4 kenelt\u00e4k\u00e4\u00e4n kysynyt, onko se vain minun ajatuksenjuoksuani. Puiden ik\u00e4 ehk\u00e4 sopisi niin hyvin t\u00e4h\u00e4n ajanjaksoon. Kun t\u00e4\u00e4ll\u00e4 kasvaa m\u00e4ntyj\u00e4 eniten, jonkin verran koivuja ja matalaa lepikkoa, sopisivat ehk\u00e4 t\u00e4h\u00e4n ajanjaksoon.<\/p>\n\n\n\n

Min\u00e4 taidankin olla varsinainen hiekkakuopassa-istuja. Nyt muistan taas hiekkakuoppa-jakson el\u00e4m\u00e4st\u00e4 ja senkin Turussa. Asuin siin\u00e4 vaiheessa K\u00e4rs\u00e4m\u00e4ess\u00e4,<\/em><\/strong> kun olin juuri p\u00e4\u00e4ssyt uuteen virkaan S\u00e4kyl\u00e4\u00e4n. L\u00e4hell\u00e4 sijaitsi vanha Hellaksen makeistehdas ja sen vierell\u00e4 suuri hiekkakuoppa, mutta ei n\u00e4in suuri. <\/em>( T\u00e4t\u00e4 samaa harjua kuitenkin kaikki!) Muistan, miten vaikea senkin pohjalle oli menn\u00e4. Kuopassa ei juuri ihmisi\u00e4 n\u00e4kynyt. Talvella joskus pupuja ja kes\u00e4isin rottia ja hiiri\u00e4. Mutta min\u00e4 olin hyv\u00e4kuntoinen ja alle 50-vuotias. Istuin kuopan pohjalla lukemassa lopputenttien kirjoja, kun kev\u00e4taurinko helotti.<\/p>\n\n\n\n

Ja tietysti min\u00e4 S\u00e4kyl\u00e4ss\u00e4 suurten harjujen keskell\u00e4<\/em> <\/strong>py\u00f6r\u00e4ilin sinne aina. Asuin Porin Prikaatin<\/em> henkil\u00f6kunnan asuintalossa, aivan sotapoikien asuinrakennuksen vieress\u00e4. Koin kaikki mahdolliset tilanteet ja tilaisuudet, mihin asiaankuulumaton siviili suinkin p\u00e4\u00e4si, niinp\u00e4 tietysti olin hyvin usein harjumaastossa.<\/p>\n\n\n\n

Kerran k\u00e4vi sitten niin, ett\u00e4 py\u00f6r\u00e4ilin uutta kapeaa tiet\u00e4 (niit\u00e4 risteili kymmenien kilometrien maastossa valtavat m\u00e4\u00e4r\u00e4t). Se johti johonkin hyvin kuljettuun paikkaan, koska oli vahvasti tehty ja p\u00e4\u00e4llystetty. Minulla oli silloin tapana lauleskella – joskus aika lujaakin. Hurvittelin ja vipottelin py\u00f6r\u00e4ll\u00e4 ja hoilotin hauskoja kouluaikaisia lauluja, kun <\/em>minua olikin \u00e4kki\u00e4 vastassa kaksi sotavarusteisiin pukeutunutta miest\u00e4 aseet olalla ja nostaen eteen suurta SEIS-kyltti\u00e4. <\/em> <\/strong>H\u00e4tk\u00e4hdin varmaan, mutta olin jo jonkinverran tottunut t\u00e4llaiseen. Miehet kielsiv\u00e4t k\u00e4det pystyss\u00e4 jatkamasta, koska olin tullut ampuharjoittelualueelle. No, onneksi ei ollut harjoitteluaika<\/em>. Pyysin anteeksi ja l\u00e4hdin takaisin – lauleskelematta. Tulivat kai tiet\u00e4m\u00e4\u00e4n, ett\u00e4 taas se oli S\u00e4kyl\u00e4n uusi psykologi, joka t\u00e4\u00e4ll\u00e4 ketkutteli kuin humalainen.<\/em> Min\u00e4 vaan iloitsin joka p\u00e4iv\u00e4, ett\u00e4 sain yli 50-vuotiaana oman viran. – Tulee nyt mieleen toinen kerta, kun poljin lauleskellen polkua pitkin, joka johti oikotiet\u00e4 suoraan siviiliv\u00e4est\u00f6n asuinalueelle. Polku kiereteli hyvin kapeana, juuri ja juuri ajettavana kanervanvarpujen ja harakanmarjavarpujen keskell\u00e4. Nek\u00f6s ne vilahtelivat ohi ja min\u00e4 hoilottelin, kun \u00e4kki\u00e4 nousi pieni komppania kuin tyhj\u00e4st\u00e4 eteen <\/em>ja taakse, ja molemmille sivuille<\/em>. Pojat olivat todella t\u00e4ydellisesti maastoutuneet py\u00f6r\u00e4ilij\u00e4n tarkalta katseelta. Nyt nousivat kuin el\u00e4v\u00e4t m\u00e4tt\u00e4\u00e4t maastopuvuissaan ja nostivat k\u00e4tens\u00e4 otsalle. Olin perinjuurin nolo, mutta poikien hymy lievensi nolouttani.<\/p>\n\n\n\n

Ja t\u00e4t\u00e4 yli 20 vuotta ennen asuimme S\u00e4kyl\u00e4ss\u00e4,<\/em> kun perheenis\u00e4 oli siell\u00e4 virassa ja toimi my\u00f6skin Porin Prikaatissa.<\/em> Olimme aina talvisin suksilla ja tietysti harjuilla. Min\u00e4 olen ollut erinomainen hiiht\u00e4j\u00e4, jopa voittanut kouluaikana Satakunnan mestaruuksiakin. Nyt laskin suurelle hiekkaharjukuopan harjulle suksilla vatsassa toinen lapsi, kun takana pulkassa oli valjain minussa kiinni 3-vuotias Inari<\/em>. Tytt\u00f6 hihkui riemukkaasti – ja lauloi kuin \u00e4iti. Olen ollut aikamoinen rajojen kulkija -, mutta lapseni olen vienyt ainakin luontoon mahdollisimman aikaisin.<\/p>\n\n\n\n

Minun ikkunani alla jo on talvesta asti \u00e4helletty. Her\u00e4ilin aamuisin outoihin \u00e4\u00e4niin, rynt\u00e4sin ikkunaan ja vastaan kurkisti nostolaite. Melkein pel\u00e4styin. No, nyt alkaa tie hahmottua, muusta ei viel\u00e4 ymm\u00e4rr\u00e4. Kamalalta n\u00e4ytt\u00e4\u00e4.<\/p>\n\n\n

\n
\"\"<\/figure>\n<\/div>\n\n\n

<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

Mutta mets\u00e4ss\u00e4 en n\u00e4it\u00e4 muista enk\u00e4 muistele. Uskaltauduin alas jyrk\u00e4st\u00e4 rinteest\u00e4 ja l\u00f6ysin sopivasti mets\u00e4mansikoita rinteest\u00e4. Noukin kourallisen ja olivatkin makeita. Jatkoin matkaani ihmetellen luonnon elpymisen nopeutta. Olin viime kerralla k\u00e4ydess\u00e4ni n\u00e4hnyt, miten kuopan pohjarinnett\u00e4 oli k\u00e4yty ”siloittelemassa”, kauhalla vedetty aluskasvillisuus pois, kaadettu puita sielt\u00e4 t\u00e4\u00e4lt\u00e4 – ja saatu siisti\u00e4 aukeaa. <\/em>Nyt jo oli t\u00e4m\u00e4 ”hakkuuaukea” kasvistumassa hyv\u00e4\u00e4 vauhtia. Istuin rollaattorilla ja katselin.<\/p>\n\n\n\n

Kuulin selkeit\u00e4 vasaran ly\u00f6ntej\u00e4 metallia vasten. Noo, ei kai nyt sent\u00e4\u00e4n mit\u00e4\u00e4n metallih\u00e4rveleit\u00e4<\/em> t\u00e4nne tuoda! Silloin vasta huomasin aivan yl\u00e4rinteell\u00e4 kuin aitoa vanhanajan risuaitaa. <\/em>Sielt\u00e4 se \u00e4\u00e4nikin tuli. Ja tosiaan v\u00e4h\u00e4n matkaa aidasta hiekkaharjun yl\u00e4rinteess\u00e4 nakutteli nuori mies jatkoaitaa.<\/strong> H\u00e4n l\u00f6i korkeita pystysuoria tankoja maahan kuin aidankeppej\u00e4. Katselin ja ihmettelin. Nuori (?) mies k\u00e4\u00e4ntyi ja n\u00e4ki minut. Min\u00e4 vanha mummo en viitsinyt alkaa huutaa, vaikka kyll\u00e4 sekin olisi kai sujunut, ett\u00e4: onpa ihana p\u00e4iv\u00e4! eik\u00f6 olekin?-<\/em> min\u00e4 heiluttelin p\u00e4\u00e4t\u00e4ni puolelta toiselle kuin p\u00e4ivitellen ja levittelin k\u00e4si\u00e4ni sivuille ihastuneesti. Heti mies oivalsi ja nosti k\u00e4det samalla lailla ihastelemaan. Ja sitten nostimme niit\u00e4 yht\u00e4 aikaa yl\u00f6s. Oli hauska viestitell\u00e4!<\/p>\n\n\n\n

Jatkoin matkaani ja huomasin kiven, jolla voisin istua, kun alkoi v\u00e4sytt\u00e4\u00e4. Yrittelin l\u00f6yt\u00e4\u00e4 istuinpaikkaa, mutta minun jalkani olivat liian lyhyet. Nojata kiveen saattoi, mutta peppu ei ylettynyt kivelle. Aina on h\u00e4t\u00e4ratkaisu: oman rollaatorin istuin, joka on aina mukana.<\/p>\n\n\n

\n
\"\"
OLYMPUS DIGITAL CAMERA<\/figcaption><\/figure>\n<\/div>\n\n\n

Niin paljon v\u00e4sytti, ett\u00e4 oli pakko ajatella kotimatkaa. Kun n\u00e4in aidanrakentajan, huomasin, ett\u00e4 h\u00e4n oli saanut kaverin. Kivahan se oli. Nakuttelivat ahkerasti yhdess\u00e4, v\u00e4lill\u00e4 pyyhkiv\u00e4t hike\u00e4. Niin min\u00e4kin. Pelk\u00e4sin kuopan reunaa.<\/p>\n\n\n\n

Tulin rinteeseen ja huomasin nyt alastuloa paremmin, ett\u00e4 sit\u00e4kin oli jonkinverran tasoitettu, ehk\u00e4 poistettu joitakin pikkukivi\u00e4, mutta perin vaikea se oli minulle nousta. Nuori mies, lenkkeilij\u00e4 tuli takaani. H\u00e4n pys\u00e4htyi ja kysyi: ”Voinko auttaa?”<\/em> Katsoin ihatsuneena: juuri t\u00e4t\u00e4 olin toivonut. ”Kiitos, miellell\u00e4\u00e4n. Jos voisit ottaa t\u00e4st\u00e4 tangosta kiinni ja hiukan auttaa ty\u00f6nt\u00e4misess\u00e4?”<\/em> Ja iloinen lukio-ik\u00e4inen kaveri avitti sopivasti ja min\u00e4 p\u00e4\u00e4sin erinomaisesti pienten m\u00e4nnynjuurien ja kivien keskell\u00e4 yl\u00f6s mustikkapolulleni. Syntyi pikkujutustelua, ja poika kertoi, ett\u00e4 oli vaan nyt tullut mieleen oikaista t\u00e4st\u00e4. On muuten usein koiran kanssa t\u00e4\u00e4ll\u00e4p\u00e4in. Oli saanut ilouutisen tiet\u00e4\u00e4 p\u00e4\u00e4syst\u00e4 opiskelemaan metallialaa. <\/p>\n\n\n\n

Illalla mietin asioita. On ne mets\u00e4kivet ihmeellisi\u00e4, vaikka ei ihan p\u00e4\u00e4lle ulottuisikaan istumaan. Niihin liittyy kivoja asioita ja muistoja. Ne sijaitsevat usein hiekkaharjujen reunoilla. Satujen mukaan suuret j\u00e4ttil\u00e4iset istuivat vasta rakentamillaan hiekkaharjuilla, ja kun tappelivat, heitteliv\u00e4t kivi\u00e4 toistensa p\u00e4\u00e4lle. Mutta kun t\u00e4m\u00e4 kivi onkin yksin\u00e4inen. Mik\u00e4h\u00e4n sen tarina lienee? Iso kivi viskattu sinne yksin…<\/p>\n\n\n\n

—————–<\/p>\n\n\n\n

20. 7.-25 TAPAHTUI AINUTLAATUISTA: min\u00e4 p\u00e4\u00e4sin kokop\u00e4iv\u00e4retkelle molempien isojen poikien, Arvin ja Leevin kanssa.<\/strong> Siit\u00e4 syntyy t\u00e4h\u00e4n toinen ja oikein iloinen osa.<\/p>\n\n\n\n

Olimme k\u00e4yneet ensin sy\u00f6m\u00e4ss\u00e4 Skanssin korealaisessa ravintolassa vatsamme py\u00f6reiksi ja sitten pakkautuneet Leevin uus-vanhaan autoon sek\u00e4 py\u00f6r\u00e4tuolin ett\u00e4 rollaattorin kanssa. Meill\u00e4 oli koko p\u00e4iv\u00e4 aikaa ja olin j\u00e4tt\u00e4nyt pojille ratkaistavaksi, minne menn\u00e4. Hep\u00e4 tiesiv\u00e4t pian: menn\u00e4\u00e4n J\u00e4k\u00e4rl\u00e4n hiekkakuopalle uimaan!<\/strong><\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

Upea ehdotus. Min\u00e4 sain matkalla katsella takapenkilt\u00e4 (rollaattorini kanssa) aivan yltymp\u00e4rivihre\u00e4\u00e4 maailmaa. Kaikki on niin kaunista kuin ikin\u00e4 voi Suomessa. Ja Suomi taas on niit\u00e4 maailman kauneimpia, rauhallisempia ja ihanimpia maita. Kaupungin talot saivat vilist\u00e4 ohi nopeaa tahtia, mutta kun tuli vastaan puita ja mets\u00e4\u00e4, ketoja ja vainioita, mummo huuteli: ”Aja hiljemp\u00e4\u00e4, hiljemp\u00e4\u00e4, ett\u00e4 ehdit\u00e4\u00e4n n\u00e4hd\u00e4!” Ja olivat kukkakedot \u00e4\u00e4rimm\u00e4isen t\u00e4ysi\u00e4. Tavallisetkin kedonkukat rehoittivat joka paikassa ja korkeina peltojen ja ojien reunoilla. Aivan taatusti korkeampina kuin olin ikin\u00e4 niit\u00e4 n\u00e4hnyt.<\/strong> <\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

T\u00e4m\u00e4 tuli todistettua, kun tuli uutinen TV:st\u00e4, ett\u00e4 Suomessa ovat kedonkukat erityisen rehevi\u00e4 ja ett\u00e4 niit\u00e4 on esiintynyt ja l\u00f6ydetty aivan uusia lajikkeita. Uusia kukkalajeja tulee maahanmuuttajien, turistien, tuulen ja el\u00e4inten mukana. Kun oli runsassateinen kev\u00e4t, alkoivat uudet siemenet it\u00e4\u00e4 ja nyt t\u00e4m\u00e4 hellejakso nostaa niit\u00e4 yl\u00f6s. Niinp\u00e4: ei mummi ihan turhasta takapenkill\u00e4 hohkaillutkaan!<\/p>\n\n\n\n

Ajelimme J\u00e4k\u00e4rl\u00e4n ja kauniin vanhan keskiaikaisen Maarian kirkon kautta. Min\u00e4 katsoin Maarian pappilan suuntaan ja muistelin omia maalausretki\u00e4ni pappilan pihaan ja puutarhaan. Tein mukavan kokoisen ja jokseenkin onnistuneenkin \u00f6ljyty\u00f6n Maarian pappilasta<\/strong>. Mist\u00e4h\u00e4n syyt\u00e4 se oli, en muista alkua. Mutta seisoin muutamia p\u00e4ivi\u00e4 selk\u00e4 puutarha-aitaa vasten selin kirkkoon ja maalasin puiden keskell\u00e4 pappilaa. MInulla on viel\u00e4 tallessa se \u00f6ljyty\u00f6.<\/p>\n\n\n\n

Siihen aikaan viel\u00e4 eli rovasti kirjailija Jaakko Haavio, meid\u00e4n Tukiaisten perheen rakastettu hahmo, minulle kuin is\u00e4n korvike is\u00e4n sodassa ollessa.<\/strong> H\u00e4n my\u00f6s oli se ihminen kummit\u00e4din lis\u00e4ksi, joka otti minutkin syliin. Jaakko-set\u00e4 kiikutti polvella ja lauleli kivioja lastenlauluja ja omia lorujaan. Niit\u00e4 h\u00e4n my\u00f6s on julkaissut. – Haaviot asuivat omakotitalossaan kirkon etupuolen alueella Turun suuntaan eli R\u00e4nt\u00e4m\u00e4ess\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

Kun jatkoimme matkaa, tuli vastaan Maarian allas.<\/strong> Se on rehev\u00f6itynyt ja kaunistunut (ehk\u00e4 pienentynytkin?) Ja sitten poikkesimme altaan yli rakennetulle sillalle, joka johtaa EI MIHINK\u00c4\u00c4N. Muistan jo kauan ihmeteleeni sit\u00e4, kunnes nyt sain tiet\u00e4\u00e4, ett\u00e4 se on hiiht\u00e4jien latuja ja muitakin kuuntoilijoita varten. Eih\u00e4n aina p\u00e4\u00e4asia ole suuri ajotie.<\/p>\n\n\n\n

No niin, sillalle nyt sitten! Min\u00e4kin ensimm\u00e4ist\u00e4 ja viimeist\u00e4 kertaa. Ilma oli kuuma ja pojilta l\u00e4htiv\u00e4t pian paidat ylt\u00e4. Pieni mets\u00e4tien p\u00e4tk\u00e4 ennen siltaa oli kuin viidakkoa. Puutkin olivat erityisen rehevi\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

<\/p>\n\n\n

\n
\"\"
OLYMPUS DIGITAL CAMERA<\/figcaption><\/figure>\n<\/div>\n\n\n
\"\"
OLYMPUS DIGITAL CAMERA<\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

Pitkin siltaa kulki py\u00f6r\u00e4tuolikyydiss\u00e4 milloin kukakin, rollaattorikin oli k\u00e4yt\u00f6ss\u00e4. Kukaan ei est\u00e4nyt poikia kiipe\u00e4m\u00e4st\u00e4 sillan kaiteillekaan. Alhaalla kulki veden raja hyvin tummana ja sen varjoissa saattoi hiipi\u00e4 utuisia katsojia, vedenel\u00e4ji\u00e4,ihailijoita, jotka eiv\u00e4t olleet n\u00e4hneet ennen n\u00e4in komeita nuoria miehi\u00e4. Meit\u00e4 laulatti ja nauratti.<\/p>\n\n\n\n

Mutta oli palattava samaa tiet\u00e4 ja jatkettava J\u00e4k\u00e4rl\u00e4\u00e4n. <\/strong>Minulle se oli mukavaa vanhan kertausta. Pojat tietysti olivat k\u00e4yneet vanhoilla lapsuuden maillaan. Uimapaikalle tullessa n\u00e4ki, ett\u00e4 se oli ihmisten tiedossa ja k\u00e4yt\u00f6ss\u00e4. Parkkapaikan etsiminen olikin vaikeaa. Olimme hiekkaharjulla, joka oli kasvustoltaan hyvin vaihtelevaa. Luullakseni olen k\u00e4ynyt siell\u00e4 vain kerran. Se oli, kun Leevi oli juuri 2 vuotta.<\/strong> Otin silloin Leevist\u00e4 kuvan, joka on t\u00e4ss\u00e4 vieress\u00e4ni. Kopioin sen t\u00e4h\u00e4n.<\/p>\n\n\n\n

<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/p>\n\n\n\n

<\/p>\n\n\n

\n
\"\"<\/figure>\n<\/div>\n\n\n

T\u00e4ss\u00e4 Arvi mummin luona mets\u00e4retkell\u00e4 2002 Hepokullan pihakallioilla. Arvi kysyy:”Mummi, ostitko sin\u00e4 minulle oikean leivoksen?”<\/p>\n\n\n\n

\"\"
OLYMPUS DIGITAL CAMERA<\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n
\"\"
OLYMPUS DIGITAL CAMERA<\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n
\"\"
Hyvi\u00e4 kuvia tuli, vaikka otin kaukaa. Pojat uivat saarellekin, joka on keskell\u00e4 lampea. Saaren puussa on narukeinu, jolla voi heilauttaa itsens\u00e4 veten.<\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

Min\u00e4 nautiskelin rannalla ja uskaltauduin maahan nurmikolle<\/em> (mukana vaate sit\u00e4 varten), mutta yl\u00f6snousu oli viel\u00e4 oletettuakin vaikeampaa. Oli viimeinen yritys sit\u00e4 lajia. Vain poikien voimalla suuri mummi-kasa p\u00e4\u00e4si ihmisen asentoon. Kipe\u00e4\u00e4kin teki. <\/em><\/p>\n\n\n\n

Kun pitk\u00e4n p\u00e4iv\u00e4n j\u00e4lkeen tulin kotiin, olin kuin hakattu. Yl\u00f6s autoon- alas, k\u00e4vely\u00e4, yl\u00f6s autoon-alas, k\u00e4vely\u00e4,yl\u00f6s-autoon-alas-k\u00e4vely\u00e4… Mutta silti oli ihana p\u00e4iv\u00e4. Ja pojat jaksoivat t\u00e4t\u00e4 mummi-kasaa hoidella. L\u00e4mmin kiitos <\/strong>t\u00e4st\u00e4 ja koko p\u00e4iv\u00e4st\u00e4!<\/em><\/p>\n\n\n\n

<\/p>\n\n\n\n

<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

Ensimm\u00e4inen mets\u00e4retki yli vuoteen aina suuren hiekkakuopan pohjaan asti. Kaksi kertaa olin alkukes\u00e4n aikana jaksanut hiekkaharjulle istumaan hiekkakuopan reunalle, mutta en ollut uskaltautunut alas jyrkk\u00e4\u00e4 hiekkarinnett\u00e4 alas. Olin kuitenkin n\u00e4hnyt uudet isot kyltit harjun rinteess\u00e4 – ja toki lukenut monet jutut jo Turun Sanomista, joissa informoitiin uutta biodiversiteettipuistoaluetta, jota siihen jo rakennetaan. Todenn\u00e4k\u00f6isesti s\u00e4ilytet\u00e4\u00e4n nimenomaan … <\/p>\n","protected":false},"author":1,"featured_media":3730,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"_monsterinsights_skip_tracking":false,"_monsterinsights_sitenote_active":false,"_monsterinsights_sitenote_note":"","_monsterinsights_sitenote_category":0,"footnotes":""},"categories":[1],"tags":[50],"class_list":["post-3691","post","type-post","status-publish","format-standard","has-post-thumbnail","hentry","category-kirjoitukset","tag-hiekkaharjut-ja-niiden-kuopat"],"aioseo_notices":[],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/3691","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/users\/1"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=3691"}],"version-history":[{"count":30,"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/3691\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":3789,"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/3691\/revisions\/3789"}],"wp:featuredmedia":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/media\/3730"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=3691"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=3691"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=3691"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}