{"id":3894,"date":"2025-10-11T14:06:43","date_gmt":"2025-10-11T12:06:43","guid":{"rendered":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/?p=3894"},"modified":"2025-11-09T13:56:46","modified_gmt":"2025-11-09T11:56:46","slug":"puolustusvoimat-aina-lahella","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/2025\/10\/11\/puolustusvoimat-aina-lahella\/","title":{"rendered":"PITK\u00c4\u00c4 JA RIKASTA KUIN EL\u00c4M\u00c4"},"content":{"rendered":"\n

T\u00e4n\u00e4\u00e4n syntyi ensi kertaa koko pitk\u00e4n el\u00e4m\u00e4ni aikana j\u00e4nnitt\u00e4v\u00e4 n\u00e4kemys: minun el\u00e4m\u00e4ni on alusta alkaen kulkenut l\u00e4hell\u00e4 Suomen Puolustusvoimia. <\/em>(Mutta lukijan on hyv\u00e4 tiet\u00e4\u00e4, ett\u00e4 t\u00e4m\u00e4 juttu on kuin el\u00e4m\u00e4nkerta, pitk\u00e4 ja paikoin v\u00e4sytt\u00e4v\u00e4… vaikka onkin v\u00e4rik\u00e4s.)<\/p>\n\n\n\n

    \n
  1. Sota-aikojen lapsuus.<\/strong><\/li>\n<\/ol>\n\n\n\n

    Varhaislapsuuteni elin Pohjanmaalla Vaasan alueella<\/em> ja koin monin tavoin II maailmansodan vaikutukset. Lapsuusperheemme muutti yksi-, kaksi- ja kolme-vuotiaiden lasten kanssa sotaa pakoon Jurvaan<\/em> (”turvaan”) sek\u00e4 Karper\u00f6n saarelle Vaasassa<\/em>. Muutimme Varsinais-Suomeen Karjala Tl. pit\u00e4j\u00e4\u00e4n<\/em>, kun Suomen talvisota<\/em> riehui pikkutyt\u00f6n viel\u00e4 tajuamatta el\u00e4m\u00e4n reaalitilanteita ja ihmisen ahdinkoa. Mutta sitten jatkosodan <\/em>aikana aloin ymm\u00e4rt\u00e4\u00e4, mit\u00e4 sota tarkoitti. N\u00e4in lentokoneita, kokonaisia lentolaivueita, suuria taivaanrannan punaiseksi maalaavia tulipaloja, jalattomia ja k\u00e4dett\u00f6mi\u00e4 sotainvalideja, lohdutonta itkua ja valkoisia ristirivi\u00e4 hautausmaalla.<\/p>\n\n\n\n

    Minulla on ollut ajoittain aina tietty sama painajainen<\/em>, jonka alkuper\u00e4\u00e4 en pysty muistamaan. Olen itse joidenkin muiden kanssa lyyhistynyt maakellarin suuaukolle ja ylitse vy\u00f6ryy lentokoneita suuri laivue hirve\u00e4ll\u00e4 raskaalla \u00e4\u00e4nell\u00e4. Katson yl\u00f6s punertavalle taivaalle ja n\u00e4en n\u00e4it\u00e4 lentokoneita tulevan taivaan t\u00e4ydelt\u00e4. Siihen her\u00e4\u00e4n.<\/p>\n\n\n\n

    Jurvassa oli sattunut t\u00e4m\u00e4nkaltainen tilanne, kun \u00e4iti ajoi reell\u00e4 mets\u00e4tiet\u00e4 ja pommikone lensi \u00e4kki\u00e4 yli. Kuski ajoi hevosen ojaan ja painoi \u00e4idin ja kolme lasta hankeen. Karjalassa makasimme navetan vintill\u00e4 heiniss\u00e4 ja katselimme katon rajassa olevasta ikkuna-aukosta, josta n\u00e4kyi Turun palon loimut. Muistan sen ja suunnattoman kauhun tunteen. Is\u00e4 taisi olla poissa sodassa silloin.<\/p>\n\n\n\n

    \u00c4idin kertomaa.<\/em> Kun is\u00e4 oli sodassa, \u00e4iti, pit\u00e4j\u00e4n kirkkoherran rouvana joutui ilmoittamaan kuolleista. \u00c4iti kertoi, miten h\u00e4n k\u00e4veli talon koivukujaa mustassa puvussa. Talossa tiedettiin, mit\u00e4 merkitsi, kun huomattiin, ett\u00e4 kirkherska on tulossa k\u00e4ym\u00e4\u00e4n mustassa puvussa: talosta on mies rintamalla kaatunut. Kerran sitten taas k\u00e4vi n\u00e4in. Talon em\u00e4nt\u00e4 oli vastassa pihalla ja kysyi: – Kuka? \u00c4idin oli pakko vastata: – Kaikki.<\/em> Se kaikki tarkoitti is\u00e4\u00e4 ja kahta poikaa.<\/em><\/p>\n\n\n\n

    T\u00e4m\u00e4n kauheampaa en voisi kertoakaan. Sen \u00e4idin ja puolison tuskaa ei kukaan voi ymm\u00e4rt\u00e4\u00e4 ja kuvailla. (Olen ottanut selv\u00e4\u00e4 joskus asioista, kun itse jouduin kunnan virassa pit\u00e4m\u00e4\u00e4n Puolustuvoimien juhlap\u00e4iv\u00e4n puheen koulukeskuksessa ja kerroin t\u00e4m\u00e4n tarinan. Sain tiet\u00e4\u00e4, ett\u00e4 saman perheen is\u00e4 ja pojat ovat olleet joskus samassa alueen joukko-osastossa, mutta ett\u00e4 my\u00f6hemmin heid\u00e4t pyrittiin sijoittamaan eri osastoihin juuri est\u00e4m\u00e4\u00e4n n\u00e4it\u00e4 tilanteita.)<\/p>\n\n\n\n

    Oma \u00e4iti koulutti nuoria lottia<\/em> rintamalle ja pukeutui mielell\u00e4\u00e4n lotta-asuun. H\u00e4n valvoi ilmatorjuntatornissa<\/em> ja sotakoneen havaittuaan tekem\u00e4ss\u00e4 heti ilmoitusta. Maanviljelysseuran talolla pidettiin monenlaisia rintamamiesjuhlia. <\/em>Kaikkin n\u00e4ihin minulla alkaa olla omia muistokertymi\u00e4<\/em>. Monet niist\u00e4 ovat per\u00e4ti hassuja tai lapselle k\u00e4sitt\u00e4m\u00e4tt\u00f6mi\u00e4, mutta harvat kovin pelottavia. Sodan l\u00e4sn\u00e4olo oli kuitenkin jokahetkinen ja n\u00e4kyi kaikessa muussakin el\u00e4misess\u00e4, kuten perhe-el\u00e4m\u00e4ss\u00e4 ja lasten kasvatusasioissa. Ja luonnollisesti lasten kasvussa ja sodan j\u00e4lkeisen tulevaisuuden nuorissa.<\/p>\n\n\n\n

    \"\"<\/figure>\n\n\n\n

    Yll\u00e4 ja alla: Karjalan miehi\u00e4: l\u00e4hd\u00f6ss\u00e4 sotaan… ja takaisin kotiin hautuumaahan. Kotiin j\u00e4iv\u00e4t naiset, jotka jatkoivat el\u00e4m\u00e4\u00e4 lottina tai muuten uskomattomasti t\u00f6it\u00e4 tehden, paljon talkoovoimin. Kotirintaman naiset olivat uskomattomia meill\u00e4 Suomessa, mutta taitavat olla sit\u00e4 muuallakin. Voisin kertoa moniakin tarinoita, joita min\u00e4, pikkutytt\u00f6kin n\u00e4in ja tajusin.<\/p>\n\n\n\n

    \"\"<\/figure>\n\n\n\n

    Is\u00e4 oli suorittanut oman asepalveluksensa mierivoimissa Suomen Joutsenella.<\/strong> H\u00e4n oli ollut mukana Suomen Joutsenen ensimm\u00e4isell\u00e4 purjehduksella 1931.<\/strong> P\u00e4\u00e4m\u00e4\u00e4r\u00e4n\u00e4 oli p\u00e4iv\u00e4ntasaaja. Matkasuunnitelma muuttui, kun laiva sai per\u00e4sinvian ja oli Hullin kuivatelakalla korjattavana. Is\u00e4n syd\u00e4n j\u00e4i merivoimiin. – Meill\u00e4 oli is\u00e4n kuolemaan asti sein\u00e4ll\u00e4 h\u00e4nen ty\u00f6huoneessaan kuva Suomen Joutsenesta ja kehystettyn\u00e4 Neptunuksen kastetodistus.<\/em><\/p>\n\n\n\n

    Alla kuvassa meripoikia tervattuina ja naisen peruukeissa Neptunuksen kasteessa Suomen Jotsenen kannella jossakin p\u00e4iv\u00e4ntasaajan l\u00e4hell\u00e4 1931. Toisessa kuvassa eiv\u00e4t ole makkaroita, vaan banaaneja.<\/p>\n\n\n\n

    \"\"<\/figure>\n\n\n\n

    Sodassa is\u00e4 oli oli luonnollisesti merivoimien upseerina ja sotilaspastorina.<\/em> H\u00e4nen palvelupaikkansa oli panssarilaiva Ilmarisella 13.9.1941. Ilmarinen ajoi miinaan ja tuho oli valtava, 271 henke\u00e4 kuoli. Is\u00e4 my\u00f6h\u00e4styi sill\u00e4 kerralla lomalta tullessaan niin, ett\u00e4 j\u00e4i pois Ilmariselta. <\/em>(\u00c4idin kertomana)<\/p>\n\n\n\n

    Alla kuvassa sotilaspappeja Helsingin Katajanokalla. Is\u00e4 vasemmalla ja toinen oikealta tuleva piispa Erkki Kansanaho, josta tuli meid\u00e4n perheyst\u00e4vi\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

    \"\"<\/figure>\n\n\n
    \n
    \"\"<\/figure>\n<\/div>\n\n\n

    Miinoja valmiina.<\/p>\n\n\n\n

    \"\"<\/figure>\n\n\n\n

    Naantalin kalliolla on paljastettu muistomerkki Ilmarisen tuholle. Paljastustilaisuudessa is\u00e4 toinen vasemmalta. (Kovin revitty albumin kuva, mutta is\u00e4 n\u00e4kyviss\u00e4 hyvin tarkkaan.) <\/p>\n\n\n\n

    Alla kuva, jossa is\u00e4 on merivoimien upseerin puvussa (sotilaspastorin<\/strong>) ja me silloin nelj\u00e4 lasta (kuudesta), jo t\u00e4ss\u00e4 hyvin ilmeikk\u00e4in\u00e4 itsen\u00e4mme (Jussi, Tuupu, Kyllikki, Ola).<\/p>\n\n\n

    \n
    \"\"<\/figure>\n<\/div>\n\n\n

    2. Nuorena partiolainen<\/strong><\/p>\n\n\n\n

    Raumalla my\u00f6hemmin p\u00e4\u00e4sin partioon,<\/em> joka oli minulle hyvin sopiva ja rakas harrastus. Suoritin kursseja taitomerkkej\u00e4, olin paljon leireill\u00e4 ja jopa <\/em><\/strong>itse pidin toisen tyt\u00f6n kanssa 14-vuotiaana leirin Rauman tehdasalueen lapsille 1950-luvun alkupuolella. <\/em>Menin hyvin nuorena mukaan monenlaiseen harrastustoimintaan. Se oli hyv\u00e4\u00e4 harjoittelua tulevaisuutta ajatellen.<\/p>\n\n\n

    \n
    \"\"<\/figure>\n<\/div>\n\n\n

    Partiotoiminta oli siihen aikaan hyvin is\u00e4nmaallihenkist\u00e4<\/em>. Kaikilla sen ajan nuorilla meill\u00e4 oli jotakin kokemuksia sodasta. Arvelen, ett\u00e4 ajan henki kasvatti is\u00e4nmaallisuutta oikealla tavalla. Kun nyt ajattelee t\u00e4m\u00e4nhetkist\u00e4 nuorisoa, kukaan ei puhu en\u00e4\u00e4 is\u00e4nmaan rakkaudesta. <\/em>Se on naiivia puhetta! Luonnosta kyll\u00e4kin puhutaan. Mutta sotakokemukset eiv\u00e4t kuulu luonnonyst\u00e4vien ajatuskuvioihin. Mutta ei meill\u00e4 ole luontoakaan ilman omaa is\u00e4nmaata.<\/p>\n\n\n\n

    Minua j\u00e4rkytt\u00e4neisiin muistoihin kuuluu marsalkka Carl Gustaf Mannerheimin kuolema <\/em>Sveitsiss\u00e4 \u00e4idin syntym\u00e4p\u00e4iv\u00e4n\u00e4 27. tammikuuta 1951, joka kuulttin radiosta. \u00c4iti sai suuren itkukohtauksen. H\u00e4n muisteli, kuinka Mannerheim oli ottanut hansikask\u00e4dell\u00e4\u00e4n h\u00e4nen k\u00e4dest\u00e4\u00e4n kiinni Helsingiss\u00e4 Yrj\u00f6np\u00e4iv\u00e4n juhlamarssissa. \u00c4iti muisti Mannerheimin k\u00e4den kosketuksen ja l\u00e4mm\u00f6n.<\/em><\/p>\n\n\n\n

    Toinen muistiinj\u00e4\u00e4nyt seikka oli sotakorvauksena<\/em> Suomen kansalta nyhdetty kulta. Kaikki tuntemani ihmiset, joilla oli kultasormus, antoivat sen is\u00e4nmaalle. Oikeammin se vaihdettiin rautasormukseen. Is\u00e4ll\u00e4ni oli lis\u00e4ksi Amerikan mummolta perinn\u00f6ksi saama kulta- ja jalokivisormus. H\u00e4n antoi senkin. Sormukset vietiin tietoni mukaan Ruotsiin, eik\u00e4 niiden kultaa loppujen lopuksi k\u00e4yttetty, ainakaan kaikkea sotakorvauksiin.<\/p>\n\n\n\n

    3. Aikuisen ty\u00f6t ja yhteydet puolutusvoimiin<\/strong><\/p>\n\n\n\n

    Nuorena oli taukoa puolustusvoimien l\u00e4heisyydest\u00e4, ennenkuin veljet l\u00e4htiv\u00e4t armeijaan. Min\u00e4 olin jo naimisissa ja pienen Inari-vauvan<\/em> \u00e4iti, kun minun mieheni vasta meni sotapalvelukseen. Toimeentuloni pienen lapsen kanssa ilman mit\u00e4\u00e4n kuukausiansiota oli \u00e4\u00e4rimm\u00e4isen vaikeaa. Sain asunnon Kodisjoen pappilasta seurakunnan nuorisoty\u00f6t\u00e4 ja kirkon jumalanpalvelusten kanttorin t\u00f6ist\u00e4 korvauksena. N\u00e4in kirjaimellisesti n\u00e4lk\u00e4\u00e4 useita kuukausia. Luin valmiiksi humanististen tieteiden kandidaatin tutkinnon, jossa p\u00e4\u00e4aineenani oli soveltava psykologia. <\/em>Olin jo aloittanut tutkimusuraa Helsingiss\u00e4 ollessani Ty\u00f6terveyslaitoksella<\/em> innostuneena, mutta se j\u00e4i tietysti muutettuamme pois Helsingist\u00e4 Kodisjoelle. Minut olisi haluttu Ty\u00f6terveyslaitokselle jatkamaan jopa niin kovasti, ett\u00e4 tultiin pyyt\u00e4m\u00e4\u00e4n minua takaisin aina Kodisjoelta asti.<\/p>\n\n\n\n

    Parin vuoden kuluttua muutimme S\u00e4kyl\u00e4\u00e4n<\/em>, jossa mieheni toimi seurakunnan apulaispappina ja jatkoi Porin Prikaatin sivutoimisena sotilaspappina.<\/em> Asuimme keskustassa keskener\u00e4isess\u00e4 omakotitalossa hiekkaharjun kupeessa, oikeastaan vanhassa ja idyllisess\u00e4 kalastajakyl\u00e4ss\u00e4. Se on tainnut olla el\u00e4m\u00e4ni onnellisinta aikaa. Saimme is\u00e4nt\u00e4talostamme pienen pl\u00e4ntin puutarhamaatakin. Olen aika pit\u00e4nyt kasvimaan hoidosta. Pesin paljon pyykki\u00e4 ja ty\u00f6nsin sen rattailla j\u00e4rven rantaan, jossa huuhdoin pyykin. Nyt en vaan sit\u00e4 ymm\u00e4rr\u00e4, kuinka hoidin kaksi pient\u00e4 lasta ohessa. Olivat mukana kai pesukoreissa. Mutta matonpesulaitureita oli useita, taisi olla nuotiopaikkakin – ehk\u00e4 pyykin keittoakin, ja nill\u00e4 koko kes\u00e4ajan vilkas ja \u00e4\u00e4nek\u00e4s touhu. Tunsin el\u00e4v\u00e4ni mukana siin\u00e4 kyl\u00e4yhteis\u00f6ss\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

    Oli joulunalus 1964 ja Porin Prikaati oli vasta muuttamassa S\u00e4kyl\u00e4\u00e4n<\/em>. Ei ollut muuta isoa salia, jossa voitaisiin kokoontua yhteen juhlaan, joten kokoonnuttiin ruokasaliin. Kuuluisaa Porin Prikaatin torvisoittokuntaakaan ei ollut, vaan saliin oli tuotu urkuharmoni. Minut pyydettiin s\u00e4est\u00e4m\u00e4\u00e4n joululaulut ja virret. Olin hirve\u00e4n j\u00e4nnittynyt, varsinkin, kun min\u00e4 soitan pianoa, en harmonia<\/em>. (Olin sit\u00e4 ennen kyll\u00e4 Kodisjoen kirkon jumalanpalveluksien urkurina – harmonilla.) Menih\u00e4n se jotenkuten siin\u00e4 mieless\u00e4, ett\u00e4 tuskin avuttomuuttani huomasivat kuin ne, jotka itse osaavat soittaa. Soiton j\u00e4lkeen oli ateria, josa min\u00e4 istuin prikaatin komentajan vieress\u00e4<\/em>. Olihan se komeeta!<\/p>\n\n\n\n

    Asuimme vain lyhyen ajan S\u00e4kyl\u00e4ss\u00e4, mutta sin\u00e4kin aikana saimme monia hyvi\u00e4 yst\u00e4vi\u00e4 puolustusvoimien henkil\u00f6kunnasta. Erityisesti l\u00e4heisiksi tuli kaksi upseeriperhett\u00e4.<\/em> Toinen muutti Keuruun varuskuntaan ja toinen muutti Turkuun. <\/p>\n\n\n\n

    Pieni tarina :<\/em> Olin S\u00e4kyl\u00e4n kirkossa joskus 1960-luvun loppupuolella jonakin juhlapyh\u00e4n\u00e4. Istuin kirkonpenkiss\u00e4. Ihmisi\u00e4 valui viel\u00e4 kirkkoon. Huomasin keskik\u00e4yt\u00e4v\u00e4\u00e4 kulkevan upean naisen, kuin filmit\u00e4hden. H\u00e4n astui hitaasti ja ylv\u00e4\u00e4sti. H\u00e4nell\u00e4 oli suuri leve\u00e4lierinen hattu, jota vasten n\u00e4kyiv\u00e4t h\u00e4nen lasvonsa kuin kehystettyin\u00e4. Ne olivat aivan kuin Suomen kauneuskuningatar Ester Toivosen<\/em>, suora nen\u00e4 musta tukka ja ylv\u00e4s olemus. Kuka h\u00e4n oli? <\/p>\n\n\n\n

    Upea upseerinrouva Helenasta tuli minun elinik\u00e4inen yst\u00e4v\u00e4ni <\/em>t\u00e4\u00e4ll\u00e4 Turussa. Koko perhe oli l\u00e4heinen yst\u00e4v\u00e4 meid\u00e4n perheen kanssa. Teimme mkonia yhteisi\u00e4 retki\u00e4 ja tapasimme usein. Helena kuoli toissa jouluna.<\/p>\n\n\n\n

    Meille syntyi toinen lapsi, tosi potra poika (5 kg ja 57 sm) marraskuussa 1964, (Rauman sairaalan suurin lapsi). Pojasta tuli Ilari<\/em>, joka ehti kasvaa S\u00e4kyl\u00e4ss\u00e4 jo aika veijari.<\/strong><\/p>\n\n\n\n

    Porin Prikaati oli vasta muuuttamassa S\u00e4kyl\u00e4\u00e4n, kuten jo kerroin. Meid\u00e4n perhe eli innokkaasti, my\u00f6s itse pidetty sotilaspastori nautti selv\u00e4sti roolissaan sotilapastorin puvussa ja omissa kuljetuksissa. Autonkuljettaja nosti k\u00e4den lakin lippaan ja sanoi kuuluvasti niin, ett\u00e4 pihamaa kaikui: – Kyll\u00e4, herra sotilaspastori!<\/em><\/p>\n\n\n\n

    Mutta Arkkipiispa Simojoki kutsui miehen Arkkihiippakunnnan nuorisopapin virkaan Tuomiokapituliin.<\/em> Niin muutimme perheen\u00e4 Turkuun<\/em> ja min\u00e4 jo toista kertaa. Asuimme monia vaiherikkaita vuosia Rauhankatu 10:ss\u00e4<\/em>, jossa lapset aloittivat koulunkin. Rauhankatu 10 piha (taiteilija Antti Lampisuonkin <\/em>ikkunoiden alla) j\u00e4i lapsille varmaan ikimuistoiseksi. Kiva kaupunkipihaksi se olikin. <\/p>\n\n\n\n

    Meid\u00e4n naapurina oli my\u00f6s Henrikin seurakunnan Mikonm\u00f6kki<\/em>. Se tuli tutuksi. Olin jonkinverran mukana seurakunnan t\u00f6iss\u00e4. Olin aina el\u00e4m\u00e4ss\u00e4ni ollut pyh\u00e4koulun opettaja, jatkoin nyt sit\u00e4kin. <\/p>\n\n\n\n

    Min\u00e4 aloitin varsinaisesti taidemaalarin ty\u00f6t, tutustuin Turun taiteilijoihin. Pidin taiden\u00e4yttelyn kutsuttuna Helsingin Strindbergill\u00e4. Aloitin kirjoittajakoulutuksen Orivedell\u00e4, k\u00e4vin Ty\u00f6v\u00e4enpiston kirjoittajakurssit. Tein paljon t\u00f6it\u00e4 freelancer taiteilijana sek\u00e4 maalauksia ja jatkoin lehtikuvitusty\u00f6t\u00e4ni, tein julisteita, kirjoitin lehtiin, kirjoitin novelleja yms.<\/strong><\/em> Olin ahkera perheen\u00e4iti, leivoin ja laitoin kaiken itse, ompelin lastenvaatteet ja omani kaikki ulkovaatteita my\u00f6ten. (Ei ollut rahaa ostaa valmiita.)<\/p>\n\n\n\n

    Olin Turun A-klinikan terapeuttina <\/em>vuoden; A-lklinikalla ei ole psykologin virkaa. Olisin miellell\u00e4ni jatkanutkin, pidin t\u00e4st\u00e4 vaikeasta ty\u00f6st\u00e4, mutta olin jo p\u00e4\u00e4tt\u00e4nyt jatkaa yliopisto-opintojani.<\/p>\n\n\n\n

    A-klinikalle tuli kerran farkkupukuinen nuorimies <\/em>Veko,<\/em> <\/strong>jonka rintataskussa pullotti n\u00e4kyviss\u00e4 Uusi Testamentti.<\/em> Kaikki hyv\u00e4t ja \u00e4idilliset tunteeni ja vaistoni puhkesivat kai kukkaan yritt\u00e4ess\u00e4ni auttaa t\u00e4t\u00e4 nuorta ihmist\u00e4. Jouduin j\u00e4tt\u00e4m\u00e4\u00e4n h\u00e4net – niinkuin monet muutkin. Mutta sitten tarina jatkui erityisell\u00e4 tavalla. Tapasin t\u00e4m\u00e4n uskovan herra Vekon monia kertoja, milloin miss\u00e4kin. Useita ketoja joidenkin seurakuntien tilaisuuksien j\u00e4lkeen eteisess\u00e4. Sain kuitenkin jutella h\u00e4nen kanssaan usein hetken ja tulin tiet\u00e4m\u00e4\u00e4n h\u00e4nen surullisen tarinansa. H\u00e4n oli menett\u00e4nyt pienen lapsensa ja vaimonsa ja oli taas yksin. V\u00e4lill\u00e4 oli raittiita kausia, v\u00e4lill\u00e4 pelkk\u00e4\u00e4 juomista. Kun ik\u00e4\u00e4 tuli, alkoivat viinan vaikutukset n\u00e4ky\u00e4 sek\u00e4 ulkon\u00e4\u00f6ss\u00e4 ett\u00e4 mielenlaadussa. Sitten oli kulunut aikaa 20 vuotta, kun taas n\u00e4in h\u00e4net, vanhan miehen, alkoholistin, jonka asu ja tyyli oli sama, mutta mies niiden sis\u00e4ll\u00e4 jo murtunut. Itkien l\u00e4hdin sen tapaamisen j\u00e4lkeen kotiin. (Nytkin itken.) Min\u00e4 en koskaan ehtinyt auttaa h\u00e4nt\u00e4, mutta tiesin, ett\u00e4 Jumala pit\u00e4\u00e4 h\u00e4nest\u00e4 huolen.<\/p>\n\n\n\n

    Meid\u00e4n perheemme is\u00e4 oli melkein aina pois, eli omaa el\u00e4m\u00e4\u00e4ns\u00e4 ty\u00f6matkoilla, kerrallaan 2-3 viikkoa. Kes\u00e4lomalla h\u00e4n hommasi meille m\u00f6kin jostakinp\u00e4in Suomea ja l\u00e4hti pois taas omille teilleen. K\u00e4yt\u00e4nn\u00f6ss\u00e4 min\u00e4 elin yksin kahden lapsen kanssa. Pidemm\u00e4t automatkat, jopa Saksaan kuukaudeksi Rheininmaalle asti sitoivat perheeen pakosta yhteen.<\/p>\n\n\n\n

    Muutimme perheen\u00e4 viel\u00e4 kaksi kertaa, ensin Kaskenkadulle Kaskenlinnaan ja<\/em> lopuksi 1975 Tuureporinkadun korkeaan kerrostaloon juutalaisen synagogan naapuriin.<\/em><\/p>\n\n\n\n

    4. Yksin lasten kanssa<\/strong><\/p>\n\n\n\n

    Perheemme hajosi lopullisesti asumuseroon<\/em>. Ylik\u00e4yv\u00e4n vaikeaa oli ollut jo Turkuun tullessa. Ero oli minulle \u00e4\u00e4rimm\u00e4isen vaikea asia, edes hyv\u00e4ksy\u00e4. Pitk\u00e4\u00e4 traumapolkua sit\u00e4 oli pakko l\u00e4hte\u00e4! Minun oli kyett\u00e4v\u00e4 el\u00e4tt\u00e4m\u00e4\u00e4n keskiasteella ja lukiovaiheessa olevat lapset ja l\u00f6ydett\u00e4v\u00e4 meille koti. Sain meille mukavan asunnon Lausteen <\/em>korkeasta kerrostalosta, sen ylimm\u00e4st\u00e4 kerroksesta. Talon maine oli huonoin mahdollinen, sen nimi oli sosiaalitoimessa ”kaatopaikka”, mutta meill\u00e4 oli kaunis ja hyv\u00e4 koti.<\/p>\n\n\n\n

    Minulla ei ollut mink\u00e4\u00e4nlaista ty\u00f6paikkaa eik\u00e4 vakituista tuloa. Vuokra oli kuitenkin aina saatava kasaan. Ruokaan oli j\u00e4\u00e4t\u00e4v\u00e4 lapsille ilta-ateria. Min\u00e4 laihduin taas yli 10 kiloa. Lapsilla oli varmaan hirvitt\u00e4v\u00e4n vaikea v\u00e4lill\u00e4, py\u00f6r\u00e4tkin varastettiin lukitusta kellarikomerosta.<\/p>\n\n\n\n

    \n

    Ennen muuttoamme Lausteelle olin Turun<\/em> Sotilasl\u00e4\u00e4nin p\u00e4\u00e4esikunnassa kartanpiirt\u00e4j\u00e4n viransijaisuutta hoitamassa.<\/em> Se ty\u00f6aika oli el\u00e4m\u00e4ss\u00e4ni hyvin erilainen kuin mik\u00e4\u00e4n muu ty\u00f6paikka. K\u00e4vin normaalin pitk\u00e4n p\u00e4iv\u00e4n tunnit p\u00e4\u00e4esikunnan rakennuksessa ja yritin osata tehd\u00e4 ty\u00f6ni. Koska olen luonteeltani hyvin huolellinen, tunnollinen ja ahkeran paneutuva, opin luultavasti yritt\u00e4m\u00e4\u00e4n oikealla tavalla. Piirsin k\u00e4sin p\u00e4iv\u00e4t pitk\u00e4t karttoja, joita tarvittiin sek\u00e4 puolustusvoimien sotaharjoituksissa ett\u00e4 sotav\u00e4en toiminnassa. <\/em>(Olen aina rakastanut karttoja; Raumalla asuessa suunnistin paljon.) <\/em>– Kaikki ty\u00f6 oli tietysti salaista.<\/p>\n\n\n\n

    Vaikeinta ja \u00e4\u00e4rimm\u00e4isen mielenkiintoista oli esikuntaupseerien el\u00e4m\u00e4\u00e4n tutustuminen. Olin n\u00e4hnyt sit\u00e4 jo S\u00e4kyl\u00e4ss\u00e4, mutta nyt sain uuden n\u00e4k\u00f6kulman, kun tein ty\u00f6t\u00e4 heid\u00e4n kanssaan.<\/em> Toimiupserit ovat yleens\u00e4 ottaen todellisuudessa erilaisia kuin korkeampi upseeristo. He ovat aina sosiaalisia, paljon ja monia asioita harrastavia, ideoivia, yst\u00e4v\u00e4llisi\u00e4 ja yleens\u00e4 liikunnallisia ja perheellisi\u00e4. Viihdyin ty\u00f6ss\u00e4 oikein hyvin.<\/p>\n<\/div>\n\n\n\n

    Oli syksy 1977 ja min\u00e4 l\u00e4hdin jatkamaan psykologian opintojani \u00c5bo Akademiaan<\/em>. Siis ruotsinkielell\u00e4, <\/em>jota en ollut k\u00e4ytt\u00e4nyt jokseenkin tasan 20 vuoteen. Oli suuria vaikeuksia. Kun suoritin pakollista ruotsinkielen tutkintoa, sanoi opettajani, (nime\u00e4 en muista) t\u00e4h\u00e4n tapaan: – Minulla ei ole olut koskaan niin huonoa oppilasta kuin on Kyllikki Tukiainen.<\/em> T\u00e4st\u00e4 huolimatta suurten ponnistelujen j\u00e4lkeen suoritin ruotsinkielen pakollisen tutkinnon. Ja niin syv\u00e4lle kielen oppiminen meni, ett\u00e4 gradua tehdess\u00e4ni alonkin ajatella ruotsiksi. Se jatkui sitten yli kolme vuotta.<\/p>\n\n\n\n

    Sain monenkirjavaa ty\u00f6t\u00e4 kaupungin lastensuojelun oastolta, olin yhden koko vuoden lastentarhan opettajan viaransijanen, tein monia lyhyit\u00e4 p\u00e4iv\u00e4kotit\u00f6it\u00e4, toimin ty\u00f6nohjaajana, rakensin kaikenlaisia taidematineoita vanhainkoteihin <\/em>ymp\u00e4ri Turkua ja l\u00e4hikuntiinkin, aina Raumaa my\u00f6ten: (soitin pianoa, luin tekstej\u00e4 ja esittelin maalauksia), tein monia julistet\u00f6it\u00e4 eri yhdistyksille jne. (Mist\u00e4 minulle riitti energiaa? T\u00e4t\u00e4 en vanhana ymm\u00e4rr\u00e4.9<\/p>\n\n\n\n

    Kirjoittajakoulutus ja kirjailijayst\u00e4v\u00e4t<\/strong><\/p>\n\n\n\n

    N\u00e4in\u00e4 vuosina sain koko el\u00e4m\u00e4ni parhaat ja rakkaimmat yst\u00e4v\u00e4t.<\/strong> He tulivat 6 vuoden kirjoittajakoulutuksesta l\u00e4hinn\u00e4 Oriveden Topelius Akatemian kirjoittajakursseilla.<\/em> Tutustuin koko Suomen kirjailijakuntaan Kirjallisilla kes\u00e4p\u00e4ivill\u00e4 joka vuosi<\/em>, ja aika nopeasti heid\u00e4n joukostaan l\u00f6ytyi heit\u00e4, joista tuli todellisia yst\u00e4vi\u00e4. Haluan mainita t\u00e4ss\u00e4 vain kirjailija Liisa Vuoriston<\/em>, johon tutustuin. Yst\u00e4vystyimme, kun h\u00e4n oli eroamassa. H\u00e4n muutti Amerikkaan New Yorkiin ja meni siell\u00e4 naimisiin juutalaisen Leonard Wasserin<\/em> kanssa, joka oli alueen kirjailijaliiton lakimies.<\/p>\n\n\n\n

    V. 1979<\/em> saimme me 10 kirjailijaa ja proosakirjoittajaryhm\u00e4 kutsun New Yorkiin.<\/em> Teimme kolmen viikon matkan sinne paikallisen kirjailijaliiton j\u00e4rjest\u00e4miin tilaisuuksiin. Min\u00e4 ja turkulainen kirjailija Mirja Heikkil\u00e4 <\/em>saimme kutsun Liisa Wasserin kotiin asumaan. Se oli ainutlaatuinen kokemus el\u00e4m\u00e4ss\u00e4ni. Se on poikinut pian 50 vuotta monenlaista kirjallista pikkuhyv\u00e4\u00e4. Eniten ehk\u00e4 se kasvatti minun kokemuspiiri\u00e4ni ja katsontakantoja. Sain my\u00f6s el\u00e4myksi\u00e4, suuria kokemuksia. <\/em>Uskaltauduin jopa kirjoittamaan rikosromaanin, jonka sijoitin Amerikkaan <\/em>n\u00e4ille maille (hy\u00f6dynsin samalla oman Amerikan mummoni tarinaakin.)<\/p>\n\n\n\n

    Alla Liisa Vuoristo ja min\u00e4 tutustumme Orivedell\u00e4 1975<\/p>\n\n\n\n

    \"\"<\/figure>\n\n\n\n

    Lausteen Poikakodissa 1980-1984.<\/strong><\/p>\n\n\n\n

    Olin ensin suoritttamassa psykologin harjoittelun ja j\u00e4in senj\u00e4lkeen terapeuttiseen ty\u00f6h\u00f6n Lausteen Poikakotiin,<\/em> jossa olin terapeutin ja taideterapeutin teht\u00e4viss\u00e4 l\u00e4hes nelj\u00e4 vuotta.<\/em> Lausteen Poikakoti on ehk\u00e4 kasvanut ty\u00f6n\u00e4kemykselt\u00e4\u00e4n, koska on nyky\u00e4\u00e4n perhekeskeinen ty\u00f6nimikkeen alla. Mutta silloin talossa oli vain poikia 8-vuotiaasta aina 18-vuotiaisiin asti ymp\u00e4ri Suomea. Pojat asuivat omissa yksik\u00f6iss\u00e4\u00e4n, uusissa taloissa, joissa oli koko ajan hoitaja l\u00e4sn\u00e4. P\u00e4iv\u00e4t he k\u00e4viv\u00e4t talon omassa, hyv\u00e4ss\u00e4 koulussa ja illat viettiv\u00e4t jos suinkin talon t\u00f6iss\u00e4 ja muissa harrastuksissa.<\/p>\n\n\n

    \n
    \"\"<\/figure>\n<\/div>\n\n\n

    Yll\u00e4 15-vuotiaan pojan ty\u00f6 minulle. <\/em>Ty\u00f6ss\u00e4 yll\u00e4 n\u00e4kyy pojan taiteellisuus, varma ote, my\u00f6s n\u00e4ytt\u00e4misen tarve. K\u00e4\u00e4rme ja kukat ovat yht\u00e4 samaa ja kiehtovaa vartta, joka tulee vankilasta ulos. Pojan oli n\u00e4ytett\u00e4v\u00e4 ulosp\u00e4in vaaralliselta, ja herkk\u00e4 tunteellisuus torjuttava.<\/p>\n\n\n\n

    Min\u00e4 rakastin ty\u00f6t\u00e4 olla n\u00e4iden poikien kanssa. <\/em>Jokaisella oli omanlaisensa tarina. Kyll\u00e4 heit\u00e4 oli ns. hyvist\u00e4kin kodeista, joista ei olisi saattanut arvatakaan, ett\u00e4 perheess\u00e4 on niin suuria ongelmia. Ty\u00f6 oli hyvin l\u00e4heist\u00e4 minulle, koska omat lapseni olivat usein olleet siin\u00e4 tilanteessa kuin n\u00e4m\u00e4 pojat. Kun toimin yksil\u00f6terapeuttisesti<\/em>, apu, ongelman v\u00e4heneminen tai parantumisprosesi oli hyvin hidasta, tuskin usein n\u00e4kyv\u00e4\u00e4k\u00e4\u00e4n. Tein my\u00f6s ”taideterapiaa” eli oikeastaan vein taidekerhoa<\/em> yhden rakennuksen yl\u00e4kerrassa. Kyll\u00e4 pojat osasivat panna minut joskus kovillekin, mutta yleens\u00e4 he rakastivat piirt\u00e4mist\u00e4 ja maalausta, joissa sai nimenomaan purkaa tuntojaan ja tunteitaan. Teimme monenlaista, mm. pari kolme-metrist\u00e4 maalausta voimapaperille. Toinen niist\u00e4 kuvasi paratiisia, Aatamia ja Eevaa siell\u00e4 ja k\u00e4\u00e4rmett\u00e4. – Muistan yh\u00e4 monia l\u00e4heisi\u00e4 poikia, jotka tarvitsivat minua ja j\u00e4iv\u00e4t kaipaamaankin, kun lopetin. Arvelen, ett\u00e4 koko el\u00e4m\u00e4ni l\u00e4heisin ty\u00f6 minulle olivat vuodet Poikakodissa<\/strong>.<\/em><\/p>\n\n\n\n

    Ja nyt t\u00e4ss\u00e4 kodissani, kun katson ikkunasta suuren liikenneristeyksen ja tunnettujen liikelaitosten taakse, n\u00e4en m\u00e4ntyjen keskell\u00e4 pilkottamassa punaiseksi maalatun, harmaakattoisen puutalon. Sen yl\u00e4kerrassa juuri tein taideterapiaa 45 vuotta sitten.<\/em> Olen kiert\u00e4nyt maailmaa ja palannut t\u00e4h\u00e4n samaan pisteeseen.<\/em> Miss\u00e4 lienetk\u00e4\u00e4n nyt sin\u00e4kin Junnu<\/em>, joka nyt olet el\u00e4kel\u00e4inen ja piirsit joskus minulle kuvan tunteistasi.” Vankilatervehdys” oli tietysti komeeta antaa, vaikka taisi v\u00e4lill\u00e4 itku kiilt\u00e4\u00e4 silm\u00e4ss\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

    5. Takaisin S\u00e4kyl\u00e4\u00e4n, nyt terveyskeskuspsykologiksi<\/strong> 1983<\/strong> ja aika siell\u00e4<\/strong><\/p>\n\n\n\n

    V.1983 valmistuin Magister Filosofie eli Filosofian maisteriksi \u00c5bo Akademista<\/em>, 48-vuotiaana. P\u00e4\u00e4sin el\u00e4m\u00e4ni ensimm\u00e4iseen vakituiseen virkaan<\/strong> S\u00e4kyl\u00e4n ja K\u00f6yli\u00f6n kansanterveysty\u00f6n kuntayhtym\u00e4n psykologiksi.<\/strong> Asuin kuitenkin ensimm\u00e4isen vuoden Turun K\u00e4rs\u00e4n\u00e4ess\u00e4 kerrostalossa<\/em>, josta kuljin bussilla S\u00e4kyl\u00e4\u00e4n joka p\u00e4iv\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

    S\u00e4kyl\u00e4n kunta oli silloin v\u00e4est\u00f6pohjaltaan paljon kolmijakaantunut: vakaana pohjana oli vauras maanviljelysv\u00e4est\u00f6,<\/em> toisena tulivat nouseva L\u00e4nnen Tehtaiden ty\u00f6v\u00e4est\u00f6 j<\/em>a kolmantena kasvavan Porin Prikaatin monipuolinen henkil\u00f6kunta<\/em>. Nelj\u00e4nten\u00e4 haamuili Satakunnan vankila eli K\u00f6yli\u00f6n Varavankila.<\/em><\/p>\n\n\n\n

    On jotenkin muuta kuin sattumaa, ett\u00e4 siis j\u00e4lleen olin s\u00e4kyl\u00e4l\u00e4inen ja viel\u00e4 asetuin vuodeksi asumaan varuskuntaan, <\/em>kun en saanut keskustasta minulle sopivaa huoneistoa. Sain varuskunnan kasarmialueelta henkil\u00f6kunnan asuntorakennuksesta sopivan 3 huonetta ja keitti\u00f6n. <\/em>Muistan muuton, miten olin fyysisestikin v\u00e4synyt kaikkeen ja psyykkisesti ristiriitainen ja pelokas. Nyt oli edess\u00e4 virka<\/strong>, jossa oltiin joka ty\u00f6p\u00e4iv\u00e4. Jokainen p\u00e4iv\u00e4 siis jaksettiin, sairas ei saanut olla. Ei kukaan voinut psykologia sijaistaa tilap\u00e4isesti. Hoito- ja testaussuhteet ovat kahdenkeskisi\u00e4. Ty\u00f6n laatu oli sellaista. Ja ty\u00f6t\u00e4 n\u00e4kyi silmien edess\u00e4 vuoren korkuisina haasteina.<\/p>\n\n\n\n

    Ensimm\u00e4isen vakituisen viran saadessani olin siis jo paljon ja hyvin monenlaista- ja tasoista ty\u00f6t\u00e4 tehnyt, aika lailla el\u00e4m\u00e4\u00e4n v\u00e4synyt, yksin\u00e4inen, eronnut, mutta utelias nainen. Tied\u00e4n, ett\u00e4 minuun liitettiin monenlaisia ennnakkoluuloja, mutta my\u00f6s, ett\u00e4 valtava ty\u00f6, jota tein, olisi pakko jotenkin n\u00e4ky\u00e4. Heitt\u00e4ydyin kaikin voimin, tiedoin ja taidoin t\u00e4h\u00e4n ty\u00f6h\u00f6n.<\/em> Kyll\u00e4 minulla oli niit\u00e4 keskiarvoa enemm\u00e4n, voin itse sanoa. Olin tottunut esiintyj\u00e4 ja luennoitsija. Olin jo kauan tehnyt ty\u00f6t\u00e4 muotokuvamaalarinakin, joka opettaa paljon monentasoista ihmistuntemusta. <\/p>\n\n\n\n

    Mist\u00e4\u00e4n ylity\u00f6tunneista enk\u00e4 luennoista ja koulutuksista ottanut mit\u00e4\u00e4n palkkaa.<\/em> Pidin niit\u00e4 psykologin ty\u00f6h\u00f6n kuuluvina, (kolleegani Satakunnassa olivat eri mielt\u00e4) .Ts. lahjoitin 15 vuodessa kuntayhti\u00f6lle kyll\u00e4 aikamoisen kasan rahaa.<\/p>\n\n\n\n

    Terveyskeskuspsykolgin teht\u00e4v\u00e4jako muodostui jokaisen kohdalla omann\u00e4k\u00f6isekseen. Kuitenkin oli suoritettava p\u00e4\u00e4asiat: 1. l\u00e4\u00e4k\u00e4rien l\u00e4hetteill\u00e4 tulevat potilaat\/asiakkaat, 2. itse hakeutuvat potilaat, 3. neuvolaty\u00f6 ja perhevalmennus, 4. koululaitos kahdessa kunnassa, yhteens\u00e4 14 koulua ja erityiskoulu. ja 5. p\u00e4iv\u00e4kodit, 6. henkil\u00f6kunnan omakohtainen ty\u00f6nohjaus ja koulutus kuului my\u00f6s toimenkuvaan.<\/strong> 7. Tein pieni\u00e4 yksil\u00f6<\/strong><\/em>kartoituksia ja laajoja testauksia<\/strong>, jopa 15 eri testi\u00e4\/ hkl\u00f6.<\/p>\n\n\n\n

    Elettiin sit\u00e4 aikaa 1980-luvun lopussa, kun pyrittiin varhaisel\u00e4kkeelle<\/em> sankoin joukoin. Kaikista el\u00e4kett\u00e4 hakeneista opettajista, jotka testasin l\u00e4\u00e4k\u00e4rinlausunnon hylk\u00e4\u00e4misen j\u00e4lkeen, saivat el\u00e4kkeens\u00e4, paitsi yksi. Tutkimus vaati ty\u00f6t\u00e4 ja viisautta. Testaus oli sit\u00e4 aluetta, jolle olin ollut Helsingiss\u00e4 alunpit\u00e4en menossakin jo. Henkil\u00f6kohtainen terapia oli minulle usein vaikeaa, siksi, ett\u00e4 olin liian herkk\u00e4, arka ottamaan tarvittavaa asiallista et\u00e4isyytt\u00e4 potilaaseen. Jos olisin saanut tehd\u00e4 t\u00e4t\u00e4 ty\u00f6t\u00e4 enemm\u00e4n vuosia, olisin ehk\u00e4 siihen paremmin oppinut. K\u00e4vin kokoajan itse ty\u00f6nohjauksessa ja siten my\u00f6s sain v.1988 LP-tutkinnon<\/em> <\/strong>suoretetuksi.<\/p>\n\n\n\n

    Kouluista <\/em><\/strong>K\u00f6yli\u00f6n yl\u00e4aste oli minulle l\u00e4heisin.<\/em> <\/em><\/strong>Vietin siell\u00e4 yhden p\u00e4iv\u00e4n joka toinen viikko. Meill\u00e4 oli yhteispalaverit, opettajien tapaamiset ja koululaisten yksil\u00f6k\u00e4ynnit. Yl\u00e4asteen koululaiset tulivat minulle tutuiksi ongelmineen, jopa monen kodit ja vahemmat. Rakastin n\u00e4it\u00e4 murrosik\u00e4isi\u00e4 nuoria. Muutamiin j\u00e4i terapian j\u00e4lkeenkin yhteys,<\/em> joka jatkui viel\u00e4 minun muutettuani Turkuun el\u00e4kkeell\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

    Tein t\u00f6it\u00e4 suunnilleen puoleen y\u00f6h\u00f6n, joskus kauemminkin. Kirjoitin esitelmi\u00e4, luentoja, lehtikirjoituksia joka y\u00f6. Pidin vanhempainiltoja eri koulussa, annoin ty\u00f6nohjausta kaikissa kunnan ty\u00f6pisteiss\u00e4 ja tietysti suuressa omassa talossa, pidin ty\u00f6paikkakoulutuksia L\u00e4nnen Tehtailla, Varuskunnan henkil\u00f6st\u00f6lle, opettajille, lukuisille kunnan ty\u00f6ntekij\u00f6ille ja johtajille sek\u00e4 terveysaseman ty\u00f6ntekij\u00f6ille. Pidin yhteytt\u00e4 paikallisiin lehtiin kuten S\u00e4kyl\u00e4n Sanomat ja Ala-Satakunta<\/em> kaikista kuntaa koskevasti yhteis\u00f6llisest\u00e4 tapahtumasta, ja lehdet, varsinkin oma SS piti minuun niin tiivista yhteytt\u00e4, ett\u00e4 yhteen aikaan joka viikko taisi olla joku psykologin ty\u00f6t\u00e4 koskeva juttu<\/em> ja kuva lehdess\u00e4, my\u00f6s kuvia minusta oli paljon. Kollegat luulivat osaksi, ett\u00e4 min\u00e4 tyrkyttelin itse\u00e4ni. Se ei ollut alkuunkaan totta. Aktiivisuus oli lehdill\u00e4. Minusta se oli joskus jopa kiusallista, toisaalta se kai toi psykologista n\u00e4k\u00f6kantaa arkip\u00e4iv\u00e4\u00e4 niille, jotka sit\u00e4 halusivat.<\/p>\n\n\n\n

    \n

    Sitten ovat omalukunsa minun omat henkil\u00f6kohtaiset ty\u00f6ni. Tein maalaust\u00f6it\u00e4 viel\u00e4 paljon. Pidin suuren 50-vuotisn\u00e4yttelyni Turussa silloisessa <\/strong>Auran Galleriassa<\/em>, jota ei en\u00e4\u00e4 ole. T\u00e4m\u00e4n j\u00e4lkeen maalasin v\u00e4hitellen aina vaan v\u00e4hemm\u00e4n, koska voimia ja vuorokauden tunteja siihen ei en\u00e4\u00e4 ollut.<\/p>\n\n\n\n

    Perustin debriefinge eli j\u00e4lkipuintity\u00f6ryhm\u00e4n<\/em>, <\/strong>joka ehti jo saada vauhtia ja otetta ennen l\u00e4ht\u00f6\u00e4ni. Olin erikoiskouluttautunut kriisi- ja traumaty\u00f6h\u00f6n<\/strong> vuosien varrella ja sen pohjalta uskaltauduin perustamaan ja kouluttamaan ihmiset paikalliseen kriisiryhm\u00e4\u00e4n. <\/em>Koulutus oli kaikille kunnanvirkailijoille, poliisille, suojelulaitoksille ja hoitolaitoksille l\u00e4\u00e4k\u00e4reineen ja tapahtui Kunnantalolla 2-p\u00e4iv\u00e4isen\u00e4. Koulutus vaati minulta paljon tiet\u00e4myst\u00e4 ja kykyj\u00e4, solmia apuvoimia ja erilaisia suhteita tarvittaessa sek\u00e4 itsetunnon varmuutta. Kriisiryhm\u00e4 tuli nopeasti k\u00e4ytt\u00f6\u00f6n. <\/em>N\u00e4in monipuolisesti el\u00e4v\u00e4ll\u00e4 paikkakunnalla tapahtui paljon, my\u00f6s jopa kuolemaan johtaneita onnettomuuksia. Nyky\u00e4\u00e4n on kriisipalvelu kaikkialla jo k\u00e4yt\u00f6ss\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

    Puolustusvoimilla on oma psykologi Helsingiss\u00e4. Mutta luonnollisesti joskus tarvittiin paikallistakin psykologia henkil\u00f6asioissa. Esim. min\u00e4 sain potilaakseni k\u00e1ksi kertaa nuoren miehen: toinen kielt\u00e4ytyi jatkamasta armeijan palveluksessa varusmieskautenaan, toinen halusi parin vuoden siirtoa psyykkisist\u00e4 syist\u00e4. T\u00e4m\u00e4ntapaisten ongelmien ratkomiseen tarvittava luonnetestaus ja kuvaus on vaativaa ty\u00f6t\u00e4. Mutta minulle se oli hyvin mieluista ty\u00f6t\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

    Tein t\u00f6it\u00e4 liikaa niin, ett\u00e4 terveys petti. En pystynyt en\u00e4\u00e4 kunnolla puhumaan, \u00e4\u00e4nihuulissa oli kasvain. Se leikattiin ja olin yhden vuoden puhumatta. K\u00e4vin TYKS:n puheterpeutin vastaanotolla ja minut opetettiin uudelleen puhumaan.<\/em> Olin vuoden virkavapaalla.<\/em> Minulle tuli vuoden sijainen.<\/p>\n\n\n\n

    Olin ostanut -89 S\u00e4kyl\u00e4n keskustasta vanhan omakotitalon<\/em>, aika tavanomaisen matalan mallin, suurella velalla. Suuri talo teetti t\u00f6it\u00e4 ja puuhaa riitti pihallakin. Ne ty\u00f6t olivat kuitenkin erilaista kuin virkaty\u00f6.<\/p>\n\n\n\n

    K\u00e4vin Kreikassa<\/em>, Kreetalla <\/em>enimm\u00e4kseen, mutta vietin lomiani noin 30 Kreikan saarella ja kuljin paikallisilla V\u00e4limeren laivoilla.<\/p>\n\n\n\n

    \"\"<\/figure>\n\n\n\n

    Naxoksen saaren vieress\u00e4 oli pieni saari, jolla oli hauskoja kivimuodostelmia. T\u00e4m\u00e4 maihin noussut haihirmu naureskeli vain ja j\u00e4tti onnekseni kassini sy\u00f6m\u00e4tt\u00e4<\/strong>.<\/p>\n\n\n\n

    K\u00e4vin Egyptiss\u00e4, Kairossa<\/em> ja tietysti pyramideilla, jossa Gizan<\/em> pyramidissa kuningattaren kammiossa kuuntelin tuhansien vuosien hiljaisuutta. (Sain my\u00f6s viestin tulevasta kohtaamisesta, joka toteutui parin vuoden kuluttua Jordaniassa.) Tein pitk\u00e4n matkan Skotlantiin Obanin<\/em> kaupunkiin, sen hotelliin nummien rinteess\u00e4. Min\u00e4 rakastuin Yl\u00e4maan <\/em>laajoihin, taivaanrantaan asti ulottuviin nummiin ja niill\u00e4 liikahteleviin valkoiiin l\u00e4iskiin, lammaslaumoihin. K\u00e4vin my\u00f6s Sis\u00e4- Hebridien kuuluisalla Staffalla<\/em>, jossa tutustuin geologipoikani neuvosta ikivanhoihin basalttikallioihin ja luolaan (sen mit\u00e4 saatoin korkeanpaikan kammoni takia).<\/p>\n\n\n\n

    K\u00e4vin Jordaniassa<\/em> ja rakastuin siihen ylikaiken. Matkaseurueemme oli kuuntelemassa upeiden suomalaisten (teologi-tohtorismies-) oppaiden kertomisia ja ihastui yli 2000 vuotta sitten nabbatealaisten asuttamaan ja id\u00e4n karavaanien lev\u00e4hdyskohteeseen Petraan<\/em>. Se voittaa kaikessa Kreetan Samarian rotkonkin,<\/em> joka vain on yksi rotkoalue. Petra on ollut suuri ja h\u00e4mm\u00e4stytt\u00e4v\u00e4n kehittynyt kaupunki vuorten sis\u00e4ll\u00e4 ja keskell\u00e4. Se on hakattu kallioihin<\/em> kaikkineen p\u00e4ivineen. Ainutlaatuinen paikka maailmassa.<\/p>\n\n\n\n

    \"\"<\/figure>\n\n\n\n

    Tutustuin Jordaniassa Agabassa Saksassa koulutuksensa saaneeseen botaskainsin\u00f6\u00f6riin Suleimaniin<\/em>, joka sitten tutustui Ilariin ja Maijuun, kun he tulivat Jordaniaan samalla koneella kuin min\u00e4 palasin Suomeen. Jordania j\u00e4i mieleeni kolmantena rakkaana maana Kreetan ja Skotlannin Yl\u00e4maan j\u00e4lkeen.<\/em><\/p>\n\n\n\n

    6.<\/strong> Viimeiset vuodet <\/strong>omassa kodissa <\/strong><\/p>\n\n\n\n

    Asuin kaikkiaan10 vuotta viihtyis\u00e4ss\u00e4 omassa talossani. <\/em>Olin ostanut sen 80-luvun puoliv\u00e4liss\u00e4. Minulla oli nyt sek\u00e4 kirjasto ett\u00e4 ateljee. Se oli hienoa aikaa, jolloin min\u00e4 kutsuin paljon vieraita. Heit\u00e4 k\u00e4vikin, l\u00e4hes kaikki l\u00e4hiomaiset ja yst\u00e4v\u00e4ni ymp\u00e4ri Suomea. Ja ennen kaikkea k\u00e4viv\u00e4t lapset ja lapsenlapset. Heid\u00e4n kanssaan vietttiin monia ihania hetki\u00e4 kotona ja Pyh\u00e4j\u00e4rvell\u00e4, mm. S\u00e4kyl\u00e4n kunnan vuokram\u00f6kill\u00e4.<\/p>\n\n\n

    \n
    \"\"<\/figure>\n<\/div>\n\n\n

    Takapihan kaunis grillipaikka, jossa viihtyi vieraiden kanssa. T\u00e4ss\u00e4 suuri ja upea karjalan pellavaliina p\u00f6yd\u00e4ll\u00e4 kutsuu saunavieraita kahville. Olen aina harrastanut valokuvausta, ottanut kymmeni\u00e4 hyvi\u00e4 kuvia omasta kodista. Olin my\u00f6s tehnyt postikortti-asetelmia, ideoinut kuvakertomuksia ja kaikenlaisia kuvituksia.<\/p>\n\n\n\n

    Seuraavat vuodet olivat t\u00e4h\u00e4nastisen el\u00e4m\u00e4ni rikkaimmat. Niihin mahtui paljon yst\u00e4vien ja sukulaisten tapaamisia ja suuri joukko kes\u00e4lomamatkoja.<\/em><\/p>\n\n\n\n

    Matkustin jokaisella kes\u00e4lomalla jossakinp\u00e4in etel\u00e4\u00e4. Olen k\u00e4ynyt l\u00e4hes jokaisessa maassa, joka sijaitsee V\u00e4limeren rannassa.<\/em> Kreikassa olen ollut\/oleskellut yhteens\u00e4 melkein vuoden yli 25 saarella ja Kreetalla <\/em>kaikkialla, etel\u00e4osan paria kaupunkia ja paikkakuntaa lukuunottamatta. Kreeta on tullut minulle hyvin l\u00e4heiseksi<\/em>. Hassua, ett\u00e4 siell\u00e4 Kalivesin pikkukaupungissa<\/em> minua odotettiin sinne, juostiin vastaan, pyydettiin katsomaan \u00e4iti\u00e4, esiteltiin uudet parheenj\u00e4senet ja seurusteltiin kuin vanhan perhetutun kanssa. N\u00e4in kreetalaisia tapoja ja elintapaa siin\u00e4 m\u00e4\u00e4rin, ett\u00e4 niist\u00e4 oli mukava kirjoittaa ja piirrell\u00e4. Maalasin siell\u00e4 akvarelleja, joista on pidetty ja ostettukin. Kerran tein ensimm\u00e4isen\u00e4 paloilmoituksen, kun n\u00e4in tulen levi\u00e4v\u00e4n vuoren rinteell\u00e4. Toisen kerran olin itsekin joutua suuren Afrikasta nousevan sirokko-tuulen py\u00f6rteisiin.<\/p>\n\n\n\n

    K\u00e4vin V\u00e4limeren yli laivalla Ateenassa. Se oli ikimuistettava matka. Muistan, kuinka Atenan Akropolin kukkulalla <\/em>katselin kaiteen yli pohjoiseen kaupungin suuntaan. Kaupunki peittyi saastesumuun. <\/em>Sumu lep\u00e4si kuin vaalean harmaa peitto kaupungin yll\u00e4. Kun tuuli hiukan nousi jollakin suunnalla, se heilautti peiton liepeit\u00e4 sen verran, ett\u00e4 esiin pilkahtivat rakennukset, tuhansien vuosien vanhentamat, mutta tunnistettavat. Ja kun palasin takaisin laivalla Afrikan suuntaan, seisoin etukannella ja katselin aamulla auringonnousua id\u00e4ss\u00e4, ”Jeesuksen maassa”, ajattelin ja tulin entist\u00e4 paremmalle mielelle. Vieress\u00e4ni seisoi kaksi naista. He puhuivat kreikkaa ja sanoivat minulle: ”We are from Criti!”<\/em> – ”Me olemme Kreetalta.” Niin he kaikki aina sanoivat, ja vasta j\u00e4lkik\u00e4teen, vain tarpeen tullen lis\u00e4siv\u00e4t, ett\u00e4 ovat my\u00f6s kreikkalaisia.<\/p>\n\n\n\n

    Kreetan Hanian kaupunki oli V\u00e4limeren Naton tulikohta. <\/em>Hanian katukuvassa olivat Naton joukot aina l\u00e4sn\u00e4. Niihin oli totuttu. Kerran muistan, kun yritin v\u00e4syneen\u00e4 etsi\u00e4 istumapaikkaa satamasta, johon meripojat ker\u00e4\u00e4ntyiv\u00e4t iltaa istumaan, en l\u00f6yt\u00e4nyt mist\u00e4\u00e4n tyhj\u00e4\u00e4 tilaa, vaikka ravintoloita on satamassa rinnakkain. Jotku sotapojat huutelivat vierelleen. Mutta koskaan miss\u00e4\u00e4n en tavannut tilannetta, joss Naton soitilaat olisivat k\u00e4ytt\u00e4ytyneet huonosti. Muistoissa on nyt valtavat m\u00e4\u00e4r\u00e4t tapahtumia. Olen niit\u00e4 muistellut ja ker\u00e4illyt matkakirjaksikin<\/em>, mutta kaikki tapahtuma ei kuitenkaan ole v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4tt\u00e4 muistelemisen arvoista.<\/p>\n\n\n\n

    Vein Kreetalle my\u00f6s lapsenlapseni Samun 10-vuotisjuhlamatkalle<\/em> Hanian l\u00e4heiseen pieneen Plataniaan<\/em> kyll\u00e4\u00e4n. Teimme me pienen V\u00e4limeren risteilynkin erityisen kuumana p\u00e4iv\u00e4n\u00e4, kun rantahiekalla ei voinut k\u00e4vell\u00e4\u00e4\u00e4n. Samu viihtyi kai suurenmoisesti ja on saattanut siit\u00e4 saada alkukipin\u00f6it\u00e4 nykyiselle maailmanmatkailulleen, – ty\u00f6asioissa nytkin Brasiliassa.<\/em><\/p>\n\n\n\n

    Kerran tapahtui j\u00e4nnitt\u00e4v\u00e4\u00e4, kun Nato tiedotti Soudan asukkaille ja hotelleihin<\/em>, ett\u00e4 heill\u00e4 on suuri sotaharjoitus Soudanlahdella <\/em>ja ett\u00e4 kaikilla rannoilla on vraustauduttava siihen niin, ett\u00e4 veneet ja vesiurheiluun liittyv\u00e4 sek\u00e4 rantakalusteen on siirrett\u00e4v\u00e4 ylmemm\u00e4s rannasta. <\/em>Min\u00e4kin asuin rantahotellissa ja tehtiin ty\u00f6t\u00e4 k\u00e4sketty\u00e4. Rantojen asukkaat olivat jo tietoisia pahojen tilanteiden mahdollisuudesta ja osasivat varautua. N\u00e4in silloin yhden sukellusveneen sukeltavan ja sitten kiikarin nousevan veden alta. Se oli minusta jotenkin pelottavan j\u00e4nnitt\u00e4v\u00e4\u00e4 katseltavaa.<\/p>\n\n\n\n

    Muistan kuitenkin ajatelleeni, ett\u00e4 en tied\u00e4, mik\u00e4 on oikea asennoituminen Naton joukkoihin: ovatko ne samalla uhka jostakin tulevasta? Ei tullut viel\u00e4 silloin mieleen, ett\u00e4 me itse, Suomen kanssa olemme pian Natomaa. <\/em><\/p>\n\n\n\n

    \"\"
    ”Intialainen kahvitarjoilu”1996. Kuva kotiesineist\u00e4.<\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

    Vietin 60-vuotis syntym\u00e4p\u00e4ivi\u00e4ni suurellisesti – omassa mittakaavassani: minulla oli suuri taiden\u00e4yttely (100 ty\u00f6t\u00e4) S\u00e4kyl\u00e4n uudessa kirjastossa <\/strong>kuukauden p\u00e4iv\u00e4t. Viralliset onnittelijat tulivat sinne p\u00e4iv\u00e4ll\u00e4 ja muut vasta illalla j\u00e4rjest\u00e4m\u00e4\u00e4ni illallisjuhlaan S\u00e4ky\u00e4n seurakunnan omistaman leirikeskus Pihlavaan.<\/em> Olin vuokrannut koko leirikeskussaaren vuorokaudeksi. Ruoka oli vaatimatonta, mutta tarjolla oli my\u00f6s illanistujaiset, saunominen ja mahdollisuus y\u00f6py\u00e4. Juhliini tuli omaisia Helsingist\u00e4 ja ymp\u00e4rilt\u00e4 tietysti, l\u00e4hinaapurit ja kaikki yst\u00e4v\u00e4ni.<\/p>\n\n\n\n

    On mainittava viel\u00e4 lyhytelokuva<\/strong>, jonka tein lyhytfilmien tekij\u00e4n kuvaamana n\u00e4ihin suuriin juhliini valmiiksi. Se on k\u00e4sianimaatio ja nimelt\u00e4\u00e4n Terapiakertomus<\/strong>, jonka olen tehnyt yksinomaan k\u00e4mmenieni kanssa. Sen kesto on 8 minuuttia, ja musiikin siihen teki S\u00e4kyl\u00e4st\u00e4 opettaja-muusikko Vesa Alare<\/em>.<\/strong> Se kertoo k\u00e4sien liikkeill\u00e4 potilaan terapiaan tulon, terapiaistunnoista ja lopuksi siit\u00e4 l\u00e4hd\u00f6n vaikeuden. Terapiakertomus on vain yksi tarina<\/em> terapian kent\u00e4lt\u00e4, ei opetuskuvaus. Filmini ei her\u00e4tt\u00e4nyt kai ihastusta, koska se on selke\u00e4sti koulutetun ihmisen rauhassa katsottavaa, ei viihdett\u00e4.<\/em> Se esiteltiin seuraavissa Pohjoismaiden psykologikongressissa Turussa.<\/em><\/p>\n<\/div><\/div>\n\n\n\n

    7. 60-vuotias<\/strong><\/p>\n\n\n\n

    1. Olen jo kertonut <\/strong>eronneiden sururyhm\u00e4ty\u00f6st\u00e4, <\/em>johoin olin perehtynyt. S\u00e4kyl\u00e4n kirkkoherra Sampo Muurinen <\/em>oli jo aikaisemmin Turun Perheasian neuvottelukeskuksessa<\/em> aloittanut minun kanssani ryhm\u00e4ty\u00f6n kokeilumieless\u00e4. Min\u00e4 olin sitten siit\u00e4 jatkanut ty\u00f6t\u00e4 ja kiert\u00e4nyt ymp\u00e4ri etel\u00e4-Suomea kouluttaen eroryhm\u00e4n vet\u00e4ji\u00e4. <\/em>Olin my\u00f6s itse vet\u00e4nyt S\u00e4kyl\u00e4ss\u00e4 uusia eroryhmi\u00e4<\/em> monia vuosia per\u00e4kk\u00e4in. Pidin luentoja tai kokonaisia koulutusp\u00e4ivi\u00e4 mm. Suomen kirkon perheneuvojille mm. Porin Reposaaressa Junnilan leirikeskuksessa<\/em> 1989. Vastaavanlaisia koulutuksia oli muitakin.<\/p>\n\n\n\n

    2. Toinen osaamisalueeni on taideterapeuttina kertominen taideterapiasta<\/em>. Ihmiset eiv\u00e4t yleens\u00e4 tienneet mit\u00e4\u00e4n senkaltaisestakaan, vain ne, jotka itse ovat tehneet taidetta, tiet\u00e4v\u00e4t sen parantavasta vaikutuksesta omakohatisesti jotain. Olen kiert\u00e4nyt n\u00e4iss\u00e4 merkeiss\u00e4 viivan alta, jos vet\u00e4\u00e4 sen poikki Suomen Kuopion korkeudelta. Taideterapian n\u00e4k\u00f6kulmat ovat olleet aina minulle l\u00e4heinen ja suuri asia.<\/p>\n\n\n\n

    3. Sairastuin burnoutiin, min\u00e4, joka itse kiersin ymp\u00e4ri Suomea luennoimassa burnoutista<\/em> ja sen vaaroista. Aloin olla todella loppuun kulunut.<\/em> <\/strong>Tarvitsin psykologista tukea ja hellitt\u00e4mist\u00e4 t\u00f6iss\u00e4ni. 1990-luvun loppupuoli oli toipumista burnoutista. Tein kyll\u00e4 kaikki viralliset ty\u00f6ni kuin ennenkin, mutta hellitin y\u00f6t\u00f6ist\u00e4 ja monista koulutuksista muilla paikkakunnilla. <\/p>\n\n\n\n

    4. Olin ollut mukana S\u00e4kyl\u00e4n kunnallispolitiikassa<\/em> alusta asti. Olin kunnanvaltuustossa, kulttuurilautakunnan puheenjohtaja tai vpj, monissa lautakunnissa liikaakin. ”Kun antaa pikkusormen pahalle, otta se pian koko k\u00e4den”-ilmi\u00f6t\u00e4 vastaan sai taistella, kun viel\u00e4 olin lis\u00e4ksi hyvin aktiivinen seurakunnan luottamustoimissa.<\/em> Olin muutamia vuosia mm. kunnan edustajan sotaveteraanien neuvottelukunnassa. Olin seurakunnan kirkkoneuvostossa loppuun asti, musiikki- ja kulttuurilautakunnassa (pj.), taideostotoimikunnassa ja er\u00e4iss\u00e4 muissa. (Luottamustoimia oli kaikkiaan ehk\u00e4 15. Nyt ajatellen, se oli hullua yritt\u00e4mist\u00e4!)<\/p>\n\n\n\n

    J\u00e4in el\u00e4kkeelle 1999, <\/strong>jolloin olin ollut virassa 15 vuotta. Olen ollut hyvin tyytyv\u00e4inen, iloinen ja kiitollinen ty\u00f6st\u00e4ni. Pidin ty\u00f6st\u00e4ni, olin innostunut, utelias ja kovin halukas auttamaan sill\u00e4 tavalla kuin min\u00e4 pystyin. Tied\u00e4n, ett\u00e4 annoin kaikkeni S\u00e4kyl\u00e4n kunnalle.<\/em> L\u00e4ksi\u00e4isjuhlassa sain muutamia halauksia niin suurella l\u00e4mm\u00f6ll\u00e4, ett\u00e4 muistan viel\u00e4 t\u00e4n\u00e4kin p\u00e4iv\u00e4n\u00e4. L\u00e4ksi\u00e4isjuhlat K\u00f6yli\u00f6n yl\u00e4asteella muistan my\u00f6s. Siell\u00e4 uskottiin suureen haluuni auttaa.<\/p>\n\n\n\n

    Jouduin myym\u00e4\u00e4n taloni halpaan hintaan – olemattoman homeen takia. P\u00e4\u00e4sin vuokralle kirkon viereen kunnan omistamaan suureen huoneistoon,<\/em> joka luvattiin minulle ”m\u00e4\u00e4r\u00e4tt\u00f6m\u00e4ksi” (m\u00e4\u00e4rittelem\u00e4tt\u00f6m\u00e4ksi) ajaksi. Se ”m\u00e4\u00e4ritelty” aika kesti alle 7 kuukautta, ja taas jouduin panemaan kotini uuteen uskoon, kun t\u00e4h\u00e4n el\u00e4kel\u00e4isasuntoon oli jopa ostanut uusia huonekaluja. Olin taivasalla. Olin varsin pettynyt kunnan toimiin.<\/strong> Sain kuitenkin yksityisen vuokrahuoneiston tehtaan alueellta j\u00e4rven rannasta,<\/em> mutta minulle huomauteltiin jatkuvasti jostakin. L\u00e4hdin S\u00e4kyl\u00e4st\u00e4 lopullisesti jokseenkin ristiriitaisin mielin.<\/p>\n\n\n\n

    9. El\u00e4kkeelle ja Turkuun 2000<\/strong><\/p>\n\n\n\n

    Kun j\u00e4in el\u00e4kkeelle 1999, muistan olleeni l\u00e4hinn\u00e4 helpottunut kuin joku lasti olisi otettu sel\u00e4st\u00e4ni, ja kun sitten muutin Turkuun Hepokultaan <\/em>vapana el\u00e4kel\u00e4ismummona, olo oli l\u00e4hes riemastuttava. P\u00e4\u00e4sin viel\u00e4 l\u00e4helle ihanaa Ilarin poikavauvaa, Arvia.<\/em><\/p>\n\n\n\n

    \"\"<\/figure>\n\n\n\n

    Min\u00e4 en ehk\u00e4 ole kuvannut kauniimpaa n\u00e4ky\u00e4 koskaan luonnosta. <\/strong>Kun katsoo rauhassa t\u00e4t\u00e4 kuvaa, alkaa mielikin rauhoittua ja mieliala jopa nousta. Katsokaa mets\u00e4n uskomatonta kauneutta. Tekeee mieli kuvaan lep\u00e4\u00e4m\u00e4\u00e4n mets\u00e4n syliin. S\u00e4kyl\u00e4ss\u00e4 oli paljon t\u00e4llaisia mets\u00e4n\u00e4kymi\u00e4. T\u00e4m\u00e4 on kuin terapiakuva.<\/p>\n\n\n\n

    Inari ja min\u00e4 l\u00e4hdimme yhdess\u00e4 laivaristeilylle V\u00e4limerelle kaksi kertaa.<\/strong> Kummallakin purjehduksella k\u00e4vimme viidess\u00e4 eri maassa.<\/em> K\u00e4vimme Ranskassa Nizassa, Monte Carlossa, Monacossa, Italiassa Roomassa, Napolissa, Sisiliassa ja Korsikassa, Kreikassa Corfulla, Kroatiassa Dubrownikissa ja Maltalla.<\/em> Laiva oli ihana vanhanaikainen alus, jossa oli tunnelmaa. Matkat tulivat aika kalliiksi, mutta me kaksi naista, \u00e4iti ja tyt\u00e4r olimme juuri yksinj\u00e4\u00e4neit\u00e4 ja tarvitsimme uusia voimia ja uskoa itseemme. Matkakohteet eiv\u00e4t olleet mit\u00e4\u00e4n rantakohteita, vaan valittuja hyvin monenlaisten n\u00e4ht\u00e4vyyksien, historian ja kulttuurin edustajia. <\/p>\n\n\n\n

    Kaikkea olikin laidasta laitaan. Meit\u00e4 kiinnostivat ehk\u00e4 eniten Italian Napolin ja Vesuviuksen menneisyys eli sen tuhoaman Pompeijin tuho 79 jKr. <\/em>Tulivuoren sy\u00f6ksemien kivi-, laava- ja tuhkakerrosten alta on kaivettu kaupunki Pompeiji. Siit\u00e4 tiedet\u00e4\u00e4n nyky\u00e4\u00e4n paljon enemm\u00e4n kuin 2000-vuoden vaihteessa. Mutta mit\u00e4 mekin n\u00e4imme silloin matkallamme, oli \u00e4\u00e4rimm\u00e4isen vaikuttavaa. Meihin koskii n\u00e4hd\u00e4 kuin el\u00e4vi\u00e4 ihmisi\u00e4 kuolinkouristuksessaan, kun Pompeijin ihmiset kiehuivat tulisateessa kuoliaaksi (aivoja my\u00f6ten) ja s\u00e4\u00e4styiv\u00e4t <\/em>meille kuin mallinuket, iholla muodostuneen tuhkan ja sataneen kivip\u00f6lyn tekem\u00e4n kuoren sis\u00e4ss\u00e4. Toinen suuresti vaikuttava oli tietysti koko Rooma<\/em> ja sen suunnaton koko kaikkine vanhoine raunoineen ja nykyisine suurine monumentteineen, rakennuksineen ja veistoksineen. Itse Pietarin kirkko<\/em> oli meille suuri el\u00e4mys. Se on todella vaikka jo yhden tutustumismatkan arvoinen.<\/p>\n\n\n\n

    Siell\u00e4 oleva taide, mm. Pieta- veistos puhuttelee.<\/strong> Ostin pienen, mutta \u00e4\u00e4rimm\u00e4isen hienon (kalliin ja suojellun) marmorisen pienoisveistoksen, jonka on tehnyt kuuluisa italialainen kuvanveist\u00e4j\u00e4 A. Gianelli (1906).<\/strong> Alabasteri alustalla istuu Maria syliss\u00e4\u00e4n ristilt\u00e4 otettu Kristus, joiden kasvonpiirtet, k\u00e4det, sormet varpaat kaikkineen, kankaiden laskokset ovat yht\u00e4 vaikuttavia kuin alkuper\u00e4isessa Pietassa. <\/em><\/p>\n\n\n\n

    Nyt vanhuksena on upeaa muistaa, miten sivelin Crase Kellyn<\/em>, (nuoruuteni koulutyt\u00f6n ihailun kohde) hautapatsaan poskea ruhtinas Rainierin <\/em>rinnalla Monacon<\/em> kauniissa kappelissa, pitelin tietysti pystyss\u00e4 Pizan kaltevaa tornia<\/em> ja ihastelin Daavid-<\/em> patsaan t\u00e4ydellisi\u00e4 muotoja Firenzess\u00e4, vaelsin Inarin kanssa Sisiliasssa Etnan <\/em>rinnett\u00e4 muutamia tunteja ennen kuin katselimme tulisen laavavirran valumista pitki etel\u00e4rinnett\u00e4 laivalla – matkalla Maltalle,<\/em> jossa sitten ihastelimme kauniiden Valettan neitojen profiileja juhlakulkueessa. Mieleen j\u00e4i kaikumaan turisteille jaettu korvanappi, josta kuului Rooman Kolosseumin<\/em> alakerroksen leijonien karjunta, ennenkuin ne p\u00e4\u00e4siv\u00e4t areenalle kristittyjen raateluun<\/em> – keisari Neron<\/em> aikoina noin 2000 vuotta sitten. <\/em><\/p>\n\n\n\n

    Historia kasvoi silmien eteen kaikista kohteista, miss\u00e4 k\u00e4vimme maissa – ja se oli matkojen tarkoituskin. <\/em>Olen hyvin kiitollinen siit\u00e4, ett\u00e4 p\u00e4\u00e4sin silloin tytt\u00f6ni kanssa yhdess\u00e4 t\u00e4llaisille kulttuurimatkoille. Sit\u00e4 rikkautta, jota n\u00e4ill\u00e4 saimme, ei niill\u00e4 kulutettu matkaraha korvannut.<\/p>\n\n\n\n

    Vaikka luonto on hyv\u00e4, konkreettinen ja kaunis oman psyyken rauhoittaja ja kasvattaja, se ei riit\u00e4 ihmisen kokonaispersoonallisuuden tasapainoiseen kasvuun ja kehitykseen. Ei miss\u00e4\u00e4n ja koskaan. Emme voi olla penttilinkoloita, jotka saavat el\u00e4m\u00e4nryydytyksen vet\u00e4ytym\u00e4ll\u00e4 pois maailman murheista karhunpes\u00e4\u00e4ns\u00e4 yksin\u00e4iseen mets\u00e4nsiimekseen. Meid\u00e4n ulottumisen piiriss\u00e4 on rikas, ihmisen aikaansaama ja vuosituhansia vanha kulttuuriperim\u00e4, joka on aina pohjana uudelle.<\/em> Se on ensin saatava haltuun (tasolla tai toisella). Muuten ei mit\u00e4\u00e4n uuttakaan synny. Ei tyhj\u00e4st\u00e4 mit\u00e4\u00e4n synny, (korkeintaan bakteeripes\u00e4kkeit\u00e4).<\/p>\n\n\n\n

    Kuinka saatoin n\u00e4in matkustella? Yksinkertaisesti pankin antamalla Matkaluottokortilla. Jokavuotisen matkan arvioin etuk\u00e4teen ja otin sen suuruisen luoton, jonka maksoin vuoden kuluessa takaisin. <\/p>\n\n\n\n

    Viihdyin erinomaisesti Hepokullassa<\/em>, jossa parvekken kaiteiden yli ojentuivat m\u00e4nnynoksat, pupuja makoili terassin alla ja kerran iso komeasarvinen hirvikin katseli minua kymmenen metrin p\u00e4\u00e4st\u00e4. T\u00e4h\u00e4n aikaan sijoittui my\u00f6s rakkaan pikkumiehen, lapsenlapseni Ilarin pojan Arvin <\/em>k\u00e4ynnit. Omasta puolestani ainakin voin sanoa, ett\u00e4 ikuinen yst\u00e4vyyssuhde oli solmittu<\/em>. Kuljimme, min\u00e4 mummo ja 2-vuotias pikku-Arvi k\u00e4sik\u00e4dess\u00e4 kaikki Hepokullan kailliomets\u00e4t. Todenn\u00e4k\u00f6isesti sain pikkumiehen kiinnostumaan ja rakastumaan luontoon, niin ett\u00e4 se rakkaus kest\u00e4\u00e4 koko el\u00e4m\u00e4n ajan. Tutkimme yhdess\u00e4 sammaleita ja kivi\u00e4, laskimme kukkien ter\u00e4lehti\u00e4 tai k\u00e4pyjen suomuja. Kuljimme varovasti tutkien vuoren rinteit\u00e4 ja l\u00f6ysimme vanhat sota-ajan punkkeritkin<\/em>.<\/p>\n\n\n\n

    Jouduin muuttamaan sairastuttuani pahasti kovaan kuumeeseen, vaikeaan korvien tulehtumiseen ja muihin oireisiin, jotka viittasivat jo alkaneeseen osteoporoosiin. Otti pitk\u00e4t ajat tapella is\u00e4nn\u00f6intitoimiston kanssa, ennenkuin he uskoivat homeen olemassaoloon. Kun asia vihdoin uskottiin, eip\u00e4 ollut en\u00e4\u00e4 ihmisill\u00e4 mahdollisuuksia asuakaan niiss\u00e4 taloissa. Home tuli avatuista putkistoista sis\u00e4lle ja kulki jo vessasta – minunkin katsomanani,<\/em> pitkin kaakelisein\u00e4\u00e4 ja roikkui katosta pusseina. Koko alue, korkea kerrostalo kerrallaan joutui vuosikausiksi asuinkelvottomaan kuntoon.<\/p>\n\n\n\n

    Muutin pienemp\u00e4\u00e4n kerrostaloon Ilpoisiin Linnunp\u00e4\u00e4ntielle<\/em>, l\u00e4helle Uittamoa ja merenrantaa. Se oli l\u00e4heisten yht\u00e4vieni omistama asunto. Minulla oli tilava koti ja hieno parveke, taas luonnon vieress\u00e4. Mets\u00e4, jossa kev\u00e4isin kasvoivat kielot ja monet muut kukat, oli l\u00e4sn\u00e4 aina.<\/p>\n\n\n\n

    Sitten tehtiin koko talon putkistoremontti ja pakko saada j\u00e4lleen uusi koti. Ennen sit\u00e4, kun putkity\u00f6t olivat viel\u00e4 kesken, putosin pihan 3 metriseen kuoppaan, jonka peitoksi oli vedetty ruohomatto. <\/em>J\u00e4in roikkumaan jalastani kaivantoon, mutta er\u00e4s talon asukas oli n\u00e4hnyt minun katoavan maan rakoon, juoksi apuun ja soitti ambulanssin. Puoli vuotta jalka oli musta polvesta alasp\u00e4in, ja lopulta sain jalkaan pysyv\u00e4n vamman vasemman jalan hermorakenteisiin<\/em>, niin ett\u00e4 siihen tulee ajoittain \u00e4\u00e4rimm\u00e4inen kipu, jota ei viel\u00e4 osata hoitaa muutta kuin kovimmalla kipul\u00e4\u00e4kityksell\u00e4. Mutta jatkoin viel\u00e4kin toteamattoman osteoporoosin sairastamista, linkutin vuosia askel askeleelta tai v\u00e4lill\u00e4 ty\u00f6nnettiin py\u00f6r\u00e4tuolissa, kun lopulta jalkani ja alaruumis halvaantuivat ja seurasi taas h\u00e4t\u00e4leikkaus<\/em>. Alasel\u00e4n hermot olivat j\u00e4\u00e4neet luu- ja rustokasvun pinteeseen. Leikkaus onnistui hyvin. Siit\u00e4 on vasta kuusi vuotta. Sen j\u00e4lkeen on leikattu vasen k\u00e4si ja nyt on edess\u00e4 oikean k\u00e4den korjaus. Luultavasti t\u00e4m\u00e4 turma laukaisi jo minussa nykyisen osteoporoosin.<\/p>\n\n\n\n

    Koska minun el\u00e4m\u00e4ni on aina ollut sairastamista, eiv\u00e4t n\u00e4m\u00e4 ehk\u00e4(?) ole vaikuttaneet kuin pisteen iin<\/strong> p\u00e4\u00e4lle. Mutta onhan joskus niinkin, ett\u00e4 se piste saattaa olla liian suuri ja painava eik\u00e4 i <\/strong>jaksakaan sit\u00e4 vuosien mittaan en\u00e4\u00e4 kantaa.<\/p>\n\n\n\n

    Min\u00e4 sain kuitenkin uuden kodin t\u00e4\u00e4lt\u00e4 Skanssista,<\/em> niin uuden, ett\u00e4 sis\u00e4ll\u00e4 oli viel\u00e4 siivooja rakennusj\u00e4tett\u00e4 lakaisemassa. Ovista puuttui lukkoja, saranat eiv\u00e4t olleet paikoillaan, ikkunalaudat lenteliv\u00e4t tuuleen ja vessanpontt\u00f6 tulvi. Sain uusia lukkoja, ruuveja ja muttereita ja letkuja, ja olen jo yli 7 vuotta el\u00e4nyt iloisena ja tyytyv\u00e4isen\u00e4 kauniissa kodissani.<\/strong><\/p>\n\n\n\n

    Kun asun l\u00e4hes tien p\u00e4\u00e4ll\u00e4, vilkkaalla tieosuudella, on liikenne taukoamonta. Mutta talo on kuin umpikuuro ihminen, se ei kuule mit\u00e4\u00e4n. En kuule autojen ja liikenteen \u00e4\u00e4nt\u00e4. Mutta t\u00e4rin\u00e4n ja v\u00e4rin\u00e4n tunnen. Kun alkuaikoina ei viel\u00e4 jalkak\u00e4yt\u00e4v\u00e4 talon edess\u00e4 ollut asfaltoitu, vaan hiekkatie, tapahtui taas kerran jotain, joka nosti muistoja. Hiekkatien asfaltointi aloitettiin ja valtaisa kivijyr\u00e4 alkoi rullata tiell\u00e4. Omassa s\u00e4ngyss\u00e4ni tunsin sen rullaamisen ikkunan alla. S\u00e4nky vapisi. Teki pahaa. Minua ahdisti. Teki mieli huutaa ikkunasta, ett\u00e4 antakaa vaan olla hiekkatie, se on ihan hyv\u00e4… Mutta tie valmistui ja asfaltti kiinnitettiin talon sein\u00e4\u00e4n ilman rakoa. Siis: nyt olen min\u00e4 ja me kaikki – ties minne asti yht\u00e4 ja samaa asfalttilaattaa! <\/em><\/p>\n\n\n\n

    Kun \u00f6isin jyr\u00e4\u00e4v\u00e4t suuret ulkomaiden rekat kauppakeskukseen tai Turun satamasta, niiden massa panee maan tutisemaan ja v\u00e4risem\u00e4\u00e4n, joka kertautuu talon betoniseiniss\u00e4 ja lattialaatoissa allani niin, ett\u00e4 s\u00e4nky alkaa t\u00e4rist\u00e4 ja vapista, min\u00e4 her\u00e4\u00e4n kauhuun, enk\u00e4 tied\u00e4, mist\u00e4 on kysymys. Alan v\u00e4hitellen oppia siihenkin.<\/p>\n\n\n\n

    Mutta pari kertaa olen y\u00f6ll\u00e4 her\u00e4nnyt hyvin outoon tuntemukseen, kuin maankuoren syv\u00e4\u00e4n v\u00e4risev\u00e4\u00e4n liikahdukseen, joka on jatkunut pitemp\u00e4\u00e4n. Olen noussut kiireesti s\u00e4ngyst\u00e4 ja rynn\u00e4nnyt ikkunaan. Katua allani kulkee jono panssariajoneuvoja, tankkejakin piiput ojossa. Kulkevat suhteellisen hitaasti ja \u00e4\u00e4nett\u00f6m\u00e4sti, mutta painavasti. Tied\u00e4n heti: ne ov\u00e1t niit\u00e4 Natojoukkoja, ehk\u00e4 suomalaisia. Sotaharjoituksiin menossa jonnekin… tai tulossa jostakin. Mutta juuri niit\u00e4 meid\u00e4n suojaajia. Siis minun ei tarvitse pel\u00e4t\u00e4. Meit\u00e4 suojataan.<\/em><\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

    T\u00e4n\u00e4\u00e4n syntyi ensi kertaa koko pitk\u00e4n el\u00e4m\u00e4ni aikana j\u00e4nnitt\u00e4v\u00e4 n\u00e4kemys: minun el\u00e4m\u00e4ni on alusta alkaen kulkenut l\u00e4hell\u00e4 Suomen Puolustusvoimia. (Mutta lukijan on hyv\u00e4 tiet\u00e4\u00e4, ett\u00e4 t\u00e4m\u00e4 juttu on kuin el\u00e4m\u00e4nkerta, pitk\u00e4 ja paikoin v\u00e4sytt\u00e4v\u00e4… vaikka onkin v\u00e4rik\u00e4s.) Varhaislapsuuteni elin Pohjanmaalla Vaasan alueella ja koin monin tavoin II maailmansodan vaikutukset. Lapsuusperheemme muutti yksi-, kaksi- ja kolme-vuotiaiden … <\/p>\n","protected":false},"author":1,"featured_media":3928,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"_monsterinsights_skip_tracking":false,"_monsterinsights_sitenote_active":false,"_monsterinsights_sitenote_note":"","_monsterinsights_sitenote_category":0,"footnotes":""},"categories":[1],"tags":[],"class_list":["post-3894","post","type-post","status-publish","format-standard","has-post-thumbnail","hentry","category-kirjoitukset"],"aioseo_notices":[],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/3894","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/users\/1"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=3894"}],"version-history":[{"count":64,"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/3894\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":4017,"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/3894\/revisions\/4017"}],"wp:featuredmedia":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/media\/3928"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=3894"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=3894"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=3894"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}