{"id":46,"date":"2021-11-03T17:16:41","date_gmt":"2021-11-03T15:16:41","guid":{"rendered":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/?p=46"},"modified":"2023-02-19T15:52:47","modified_gmt":"2023-02-19T13:52:47","slug":"ikkunasta-1","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/2021\/11\/03\/ikkunasta-1\/","title":{"rendered":"IKKUNASTA (1.)"},"content":{"rendered":"\n

Novelli – Kirjaherhil\u00e4inen<\/strong><\/p>\n\n\n\n

Astun askelen kerrallaan harjoitellen k\u00e4velemist\u00e4. Tuntuu mahtavalta astua ilman kipua. Selk\u00e4leikkauksesta tuli vasta kuusi viikkoa. Selk\u00e4\u00e4 paikattiin ruuveilla ja titaanilevyll\u00e4. Sellaista osataan tehd\u00e4. Nyt jalat toimivat, omituisen ep\u00e4varmasti kuitenkin. Niiden hermoradat opettelevat taas ty\u00f6skentelem\u00e4\u00e4n sill\u00e4 lailla kuin niiden on tarkoitus. Kuinkahan kauan t\u00e4t\u00e4 jatkuu! Vaikka n\u00e4in toivossa paremmasta on ihan hyv\u00e4 el\u00e4\u00e4, kun vertaa siihen kun joka p\u00e4iv\u00e4 oli aina vaan tuskallisempi astua ja lopuksi jalat ei edes toimineet.  Omituista ajatella sit\u00e4 n\u00e4in j\u00e4lkeenp\u00e4in: kuinka en hermostunut enemp\u00e4\u00e4? Olisinkohan voinut kokonaan halvaantua?<\/p>\n\n\n\n

     Huiskasen k\u00e4dell\u00e4 jotain korvaan pyrkiv\u00e4\u00e4 ampiaista. Menetk\u00f6s siit\u00e4 herhil\u00e4inen! Olen horjahtamaisillani ja kaatumassa katuun. K\u00e4det on siis pidett\u00e4v\u00e4 rollaattorissa muuten kaatuu. Ja se on varma, ett\u00e4 yl\u00f6s maasta en p\u00e4\u00e4se. En ole p\u00e4\u00e4ssyt en\u00e4\u00e4 kahteen vuoteen.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

   Kivetty katu nousee v\u00e4rikk\u00e4\u00e4n\u00e4 bulevardina kohti kauppakeskusta. Pitk\u00e4 rivi vaaleanpunaisia, pinkkiin pukeutuneita kirsikkapuita uhkuuu v\u00e4ri\u00e4\u00e4n liioitellusti. Vaaleanpunaisia s\u00e4vyj\u00e4 loputtomasti, kukka kukan vieress\u00e4 niin tiiviisti, ett\u00e4 vasta aukeamaisillaan olevat vihert\u00e4v\u00e4t lehdet j\u00e4\u00e4v\u00e4t l\u00e4hes kokonaan piiloon. Olen ennenkin ihmetellyt, ett\u00e4 kukat ovat niin innoissaan, ett\u00e4 puhkeilevat jopa suoran puun rungosta esiin. En ole ikin\u00e4 n\u00e4hnyt sellaista ilmi\u00f6t\u00e4, mutta koska en ole asiaa tunteva biologi, on kai oikein j\u00e4tt\u00e4\u00e4 koko ihme ihmettelem\u00e4tt\u00e4. Seuraus t\u00e4st\u00e4 ylenpalttisesta kukkam\u00e4\u00e4r\u00e4st\u00e4 tekiee puista py\u00f6reit\u00e4 kukkapalloja. H\u00f6tt\u00f6isi\u00e4 tuoksuvia kukkapalloja. Uskomattoman n\u00e4k\u00f6isi\u00e4! Erin\u00e4k\u00f6ist\u00e4 kuin syksyisin.  Tuntuu hyv\u00e4lt\u00e4 kuitenkin muistaa  puiden v\u00e4rit syksyll\u00e4: kaikki okran ja oranssinpunaiset vivahteet! Ne v\u00e4rit, jotka ovat kirjautuneet minuun.<\/p>\n\n\n\n

   Kirsikkapuiden ihanuus oli huomattu kaupungissa jo jonkin aikaa. Paikalla n\u00e4ki p\u00e4iv\u00e4n mittaan ja viel\u00e4 iltamy\u00f6h\u00e4\u00e4nkin turisteja kuvaamassa. Jotkut osasivat valokuvata, sen huomasi heid\u00e4n kameroistaan ja kuvaamistavoistaan. Jotkut kierteliv\u00e4t puita ja koukistelivat sinne ja t\u00e4nne, joku asettui makaamaan maahankin saadakseen hyv\u00e4n kuvakulman. Niinh\u00e4n min\u00e4kin tein ennen. Siihen aikaan olin viel\u00e4 aika terve.<\/p>\n\n\n\n

   Tavallinen kuvaaja seisoo k\u00e4si t\u00f6nkk\u00f6n\u00e4 ojossa puun edess\u00e4, r\u00e4ps\u00e4ytt\u00e4\u00e4 k\u00e4nnykk\u00e4kameraansa samalla kun k\u00e4\u00e4ntelee ja v\u00e4\u00e4ntelee omaa naamaansa oikeaan kuvakulmaan. Suun pit\u00e4\u00e4 olla niin auki kuin suinkin, alaleuka roikkua loksallaan. Todella rumasti. Ehk\u00e4 se on olevinaan hymyn yrityst\u00e4, mutta silmiin asti ei ilme kyll\u00e4 nouse eik\u00e4 mink\u00e4\u00e4nlaista \u00e4\u00e4nt\u00e4 kuulu. Ilmeisesti oleellista on ketkua vain suu ammollaan alaleuka niin alhaalla kuin se kullakin venyy. Niin tekev\u00e4t juontojen v\u00e4liss\u00e4 nyky\u00e4\u00e4n jotkut tv-uutisjuontajatkin, aukoilevat suutaan, hetkuvat sinne ja t\u00e4nne, mutta \u00e4\u00e4nt\u00e4 ei kuulu. Jos on tukkaa p\u00e4\u00e4ss\u00e4, se viskotaan silmille. Mit\u00e4 ne mahtavat sill\u00e4 ketkumisella ja suun aukomiselle viestitt\u00e4\u00e4? Olen miettinyt sit\u00e4, mutta en ymm\u00e4rr\u00e4. Kaunista se ei ainakaan ole.<\/p>\n\n\n\n

   Jotkut tyt\u00f6t asettelevat kukkivien oksien alla p\u00e4\u00e4 kallellaan huuliaan yhteen ja t\u00f6rr\u00f6lleen oudon liikkumattomiksi, joka on ilmeisin uusi muoti. Matkivat ehk\u00e4 television kardashiaaninaisten turvotettuja huulien ilmeit\u00e4.   Alkuper\u00e4inen kuvatausta, kukkiva puu tyt\u00f6ilt\u00e4 unohtuu, se ei ollutkaan oleellinen. Sitten otetaan yhteiskuva: ty\u00f6nnet\u00e4\u00e4n p\u00e4\u00e4t rinnakkain,  taas suut ammolleen ja alaleuat roikkumaan. Kuva on valmis l\u00e4htem\u00e4\u00e4n kierrokselle\u2026<\/p>\n\n\n\n

    Miksi nyky\u00e4\u00e4n monilla nuorilla tyt\u00f6ill\u00e4 oli pakonomainen tarve ottaa itsest\u00e4\u00e4n loputtomasti kuvia. On se facebook ainakin t\u00e4ynn\u00e4. Kuinka jaksaa katsella k\u00e4nnyk\u00e4st\u00e4 miljoonaa naamaa joka hetki? Ja taas kolmenkymmenen sekunnin p\u00e4\u00e4st\u00e4 sama naama suu viel\u00e4 enemm\u00e4n auki ja n\u00e4in tunnista toiseen. Jatkavat tietysti kotona samaa. Ja vuorokaudet ymp\u00e4ri. Tytt\u00f6 edest\u00e4 takaa, istuu makaa, kaikki ne kuvakulmat. Yhten\u00e4 p\u00e4iv\u00e4n\u00e4 viereisen bussipys\u00e4kin lyhyell\u00e4 penkill\u00e4 retkotti tytt\u00f6 kuvaamassa itse\u00e4\u00e4n. H\u00e4n makasi sel\u00e4ll\u00e4\u00e4n ja repi hihatonta puseroaan rintojen kohdalta alas, kun toisella k\u00e4dell\u00e4 haki kameran osumaa itseens\u00e4. Ihmisi\u00e4 kulki ohi, joku j\u00e4i katsomaankin, joku poika hihitteli, mutta tytt\u00f6 keskittyi itseens\u00e4 niin, ett\u00e4 ei kuullut eik\u00e4 n\u00e4hnyt muuta kuin itsens\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

\u00a0\u00a0\u00a0 En yht\u00e4\u00e4n ihmettele, ett\u00e4 aina joku sanoo olevansa perinjuurin kyll\u00e4stynyt koko tietotekniikkaan. Viisaat pakenevat sen ulottumattomiin. Mets\u00e4\u00e4n asumaan ja maata viljelem\u00e4\u00e4n. Niin kuin teki hullunviisas Linkola<\/em>. Kyll\u00e4 miehell\u00e4 viisaita ajatuksia oli. Suurin osa taisi olla niit\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

TV2 esitt\u00e4\u00e4 Tanskalaista maajussia<\/em>. Kerrassaan upeaa dokumenttia! Katson sen aina kun ehdin. Maajussi tekee omalla tilallaan suunnilleen kaiken, mit\u00e4 ikin\u00e4 voi tarvita tilan t\u00f6iss\u00e4 ja kotona. Modernia perustekniikkaa taitaa olla vain s\u00e4hk\u00f6. Kun maajussi hio vanhalla h\u00f6yl\u00e4ll\u00e4 puulautaa ikkunanpieliksi ja hivelee k\u00e4dell\u00e4 h\u00f6yl\u00e4tty\u00e4 pintaa, tunnen min\u00e4kin puupinnan sileyden, n\u00e4en puusyiden kauneuden. Tunnen tuoreen puun ihanan tuoksun. Sen varsinkin. Juuri niin kuin lapsuudessa puuliiteriss\u00e4, jossa is\u00e4 oli puut\u00f6iss\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

Meill\u00e4 oli pappilan pihassa puuliiteri, niin kuin kaikilla maalaisilla. Sinne tuotiin tietysti kaikki talossa tarvittavat polttopuut. Is\u00e4 ajoi enimm\u00e4kseen itse reell\u00e4 ja lainahevosella tukit pappilan omasta mets\u00e4st\u00e4. Kyl\u00e4ss\u00e4 oli kiert\u00e4v\u00e4 sirkkel<\/em>i, joka tilattiin lyhent\u00e4m\u00e4\u00e4n runkoja. Muistan hyvin sen sirkkelin \u00e4\u00e4nen. Ja kukapa ei muistaisi? Ter\u00e4v\u00e4, ajoittain kimakaksi nouseva ja ujeltava \u00e4\u00e4ni, joka ei kuitenkaan ollut pelottava. Ei. Se oli ihan kotoinen \u00e4\u00e4ni. Seh\u00e4n kuului l\u00e4hes aina p\u00e4iv\u00e4saikaan jostakin p\u00e4in kyl\u00e4\u00e4. Is\u00e4 sahasi tukit p\u00f6lkyiksi ja p\u00f6lkyt tietysti hakattiin kirveell\u00e4 klapeiksi. Polttopuita, puuklapeja, siis keitti\u00f6hellaan ja uuneihin sopivia tarvittiin paljon, koska suuri rakennus \u2013 8-10 l\u00e4mmitysuunia ja keitti\u00f6n hella –\u00a0 kuluttivat valtavat m\u00e4\u00e4r\u00e4t puuta. Valmiit klapit meill\u00e4 vain heitettiin liiteriin kasoiksi eik\u00e4 ladottu. Jatkuvasti joku lapsista sai olla heittelem\u00e4ss\u00e4 liiteriss\u00e4 klapeja. Muistan, ett\u00e4 se ei ollut ainakaan pojista mieluista hommaa, sen paremmin kuin puiden kanto sis\u00e4\u00e4nk\u00e4\u00e4n.<\/p>\n\n\n\n

\u00a0 \u00a0Puuliiteri oli pitk\u00e4n ulkorakennuksen toisessa p\u00e4\u00e4ss\u00e4, laudoista tehty ja punaiseksi punamullattu ulkorakennus. Toinen ovi tuli pihalle ja toinen aukesi taakse, jossa seisoi tukkipinoja. Sirkkelist\u00e4 tuli uskomattoman ihanasti tuoksuvat korkeat kasat sahanpurua. Sahanpurua syntyi tietysti k\u00e4sisahallakin, mutta ei niin korkeita kasoja.<\/p>\n\n\n\n

Ihanan tuoksuista kellert\u00e4v\u00e4\u00e4 sahanpurua<\/em> \u2013 s\u00e4vy riippui puulajista. T\u00e4m\u00e4 tuoksu on minun koko lapsuuteni voimakkain tuoksumuisto. Olen saanut sen nen\u00e4\u00e4ni l\u00e4hes koska vaan\u2026 Nyt tuntuu, ett\u00e4 en tunnekaan en\u00e4\u00e4 tuoksua. Minun olisi p\u00e4\u00e4st\u00e4v\u00e4 uusimaan se jonnekin. Miten se olisi mahdollista?\u00a0\u00a0 Koko aikuisuuteni olen sanonut (enimm\u00e4kseen vain itselleni), ett\u00e4 minun \u201dhajuveteni\u201d on tuoreen sahanpurun tuoksu. <\/em>Se on ihmeellinen ja totaalinen tuoksu, jossa voi tuntea rikkaan mets\u00e4n, sen vihreyden, raikkauden jaelinvoiman. Vain vastatervattu ratap\u00f6lkky tuoksuu yht\u00e4 ihanalle.<\/em> Koen melkein ahdistavana, kun huomaan, ett\u00e4 nykyihmiset eiv\u00e4t edes tunne n\u00e4it\u00e4 kaikkia k\u00e4sitteit\u00e4. Turhaa silloin n\u00e4ist\u00e4 on puhuakaan. En\u00e4\u00e4 l\u00f6ytyy niin harvoja, jotka ymm\u00e4rt\u00e4v\u00e4t edes, mist\u00e4 puhun.<\/p>\n\n\n\n

     Olen siis taas samassa kohdassa: minun aikani alkaa olla lopussa. Uusi aika on erilainen. T\u00c4YSIN ERILAINEN.<\/p>\n\n\n\n

\u00a0\u00a0\u00a0 T\u00e4m\u00e4n viikon ansiomitalin arvoinen kohokohta oli: tanskalainen maajussi pystytti naapurinsa kanssa pellolle keskelle \u201dei mit\u00e4\u00e4n\u201d 8 metri\u00e4 korkean pylv\u00e4\u00e4n, jonka p\u00e4\u00e4ss\u00e4 oli valmis haikaran pes\u00e4 sen varalle, ett\u00e4 Tanskassa pesiv\u00e4 haikara ottaisi sen omakseen. <\/strong>Ihanan ihana oivallus! Sen kauniimpaa luonnonsuojelutekoa saa etsi\u00e4!<\/p>\n\n\n\n

\u00a0Alkavatko l\u00e4nsimaiset ihmiset jakautua kahtia: niihin, joiden ajatus py\u00f6rii vain oman itsen ymp\u00e4rill\u00e4, joilla on loputon tarve<\/em> olla mahdollisimman hyv\u00e4n n\u00e4k\u00f6inen ja mahdollisimman hyvin tyydytetty<\/em> kaikissa el\u00e4m\u00e4n tilanteissa ja tarpeissa, ja toiseen tyyppiin, jotka kiinnostuvat<\/em> oman itsen ulkopuolisista asioista, milloin mist\u00e4kin maailman ja toisen ihmisen tutkimisesta ja hoitamisesta, tieteist\u00e4 taiteista ja hyv\u00e4ntekemisist\u00e4. Melkein silmiss\u00e4 n\u00e4kee, miten n\u00e4m\u00e4 kaksi ihmisrotua kulkevat yh\u00e4 kauemmas toisistaan. Mit\u00e4 oikein lopuksi tapahtuu? Niin kauan kuin l\u00e4\u00e4k\u00e4rit kuuluvat j\u00e4lkimm\u00e4iseen joukkoon, el\u00e4m\u00e4 saattaa ainakin osin kituutella eteenp\u00e4in, mutta kun l\u00e4\u00e4k\u00e4reillekin alkaa olla oman el\u00e4m\u00e4n tyydytyksen saaminen t\u00e4rkeint\u00e4, parempi palkka, helpompi ty\u00f6, kasvaa ensimm\u00e4isin\u00e4 ainakin vanhusten pahoinvointi\u2026<\/em><\/p>\n\n\n\n

Iloisia ilmeit\u00e4 ja ihastuksenhuutoja kuuluu ymp\u00e4rilt\u00e4. Onneksi! Min\u00e4 alan helposti nyky\u00e4\u00e4n murehtia tai ainakin n\u00e4hd\u00e4 nurjia puolia joka asiassa. Jos milloin, niin nyt on aika olla iloinen. On t\u00e4m\u00e4n maan kauneinta aikaa ja min\u00e4 voin k\u00e4vell\u00e4!<\/p>\n\n\n\n

    Yhten\u00e4 p\u00e4iv\u00e4n\u00e4 viime viikolla sain katsella ikkunasta aivan ihastuttavaa uutta elokuvaa. Puolen p\u00e4iv\u00e4n j\u00e4lkeen bussista purkautui joukko japanilaisia perheit\u00e4 ensin kerran ja my\u00f6hemmin lis\u00e4\u00e4. Lopulta heit\u00e4 oli suuri joukko aikuisia ja paljon lapsia, monet lastenvaunut ja rattaat. Kaikki ker\u00e4\u00e4ntyiv\u00e4t kirsikkapuiden alle tiiviisti yhteen. Kadulle ja nurmikolle levitettiin istuimia ja alustoja. Isommat lapset juoksentelivat ymp\u00e4rill\u00e4, pienimm\u00e4t nostettiin vaunuista maahan istumaan, leperreltiin vauvoille, naurettiin ja keskusteltiin, availtiin ev\u00e4spaketteja ja viinipulloja. Minulla oli ikkuna auki, mutta ei kuulunut huutoa eik\u00e4 mekastusta. Aurinko laikutti paratiisimaiseen vaaleanpunaisen n\u00e4kyyn kirkkaita sinisi\u00e4 varjoja.  <\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n
\n
\n

Japanilaisille on kirsikkapuilla jokin suuri merkitys. Se on jotain, mit\u00e4 min\u00e4 ainakaan en tied\u00e4. Muistan aina, miten kerran yhdess\u00e4 dokumentissa nuorehko japanilainen mies kulki ty\u00f6matkansa pari kilometri\u00e4 kiert\u00e4en, ett\u00e4 n\u00e4ki tunnetun puiston kukkivat kirsikkapuut. Muistan h\u00e4nen kohollaan olevat kasvonsa, leve\u00e4t ja autuaan onnelliset. Sieraimet liikkuivat. Ja sitten tietysti aina nousee mieleen yst\u00e4v\u00e4 l\u00e4hetysty\u00f6ntekij\u00e4 \u00a0Leena Salo<\/em>. H\u00e4n asui Kiotossa, kai suurimman osan aikaa. H\u00e4nen runojaan minulla on jossakin tallessa. Muistelen, ett\u00e4 niiss\u00e4 on Kioton kirsikkapuista\u2026 Mitenk\u00e4h\u00e4n meid\u00e4n yst\u00e4vyys olisi jatkunut, jos h\u00e4n olisi saanut el\u00e4\u00e4 viel\u00e4? Kuinka suuresti h\u00e4n olisi antanut rikkautta ja uusia n\u00e4kemyksi\u00e4 minulle ja muille.<\/p>\n<\/div>\n<\/div>\n\n\n\n

Japanin tunnelmat on her\u00e4tt\u00e4neet minussa selv\u00e4sti ihastumisen tunteita. Tuskin kaikki tunteet ovat vastanneet aivan todellisuutta. En usko sit\u00e4 nyt j\u00e4lkeenp\u00e4in. Muistan, kuinka Ty\u00f6v\u00e4enopiston kirjoituspiiriss\u00e4 kirjoitin novellin japanilaiseen tunnelmaan ”Kaksi \u00e4iti\u00e4”. Piirin vet\u00e4j\u00e4 sanoi minulle, ett\u00e4 h\u00e4nen oli tarkistettava, onko Japanissa ja Kiotossa tosiaan setripuita.<\/em> Olin silloin lukenut Yasunari<\/em> Kawabatan<\/em> romaanin Kioto. <\/em>Sen kautta opin rakastamaan setripuita. Romaani teki todella minuun valtavan vaikutuksen. T\u00e4ytyy lukea kirja uudelleen taas. Miten mahtaa nyt vaikuttaa?<\/p>\n\n\n\n

Kun seurasin tapahtumaa kirsikkapuiden alla, minua alkoi itkett\u00e4\u00e4. Kauneus itkett\u00e4\u00e4<\/em>. Suuri kauneus. Varsinkin muistoja sis\u00e4lt\u00e4v\u00e4 kauneus, se, jota ei en\u00e4\u00e4 ole.<\/strong><\/p>\n\n\n\n

Suuri lasten kahluuallas v\u00e4risyttelee turkoosia pintaansa kuin oikea mets\u00e4lampi ja houkuttelee lintuparven reunalleen. Linnuilla on selv\u00e4sti hellep\u00e4iv\u00e4n jano. Ne kurkottelevat altaan reunoilta alas veteen ja noukkailevat vett\u00e4 t\u00e4sm\u00e4lleen samaan aikaan kuin \u00a0yhteissopimuksesta. Huvittava n\u00e4ky! Lapsia ei juuri nyt n\u00e4y, siksi kai linnut uskaltavat. Keskell\u00e4 lampea kelluu ketkutellen kirkkaan keltainen leluankka. Vanhus istuu rollaattorissaan altaan toisella laidalla ja kohottaa kasvojaan aurinkoon, niin kuin min\u00e4kin v\u00e4h\u00e4n v\u00e4li\u00e4. Tai ehk\u00e4 h\u00e4n veti sis\u00e4\u00e4ns\u00e4 kirsikkapuiden hienoa tuoksua. – Vanhus! Niin min\u00e4 taas ajattelin ja unohdin, ett\u00e4 olen j\u00e4mptisti sit\u00e4 itsekin. Kun nyt ei vaan tunnu <\/em>vanhalta. Mutta kyll\u00e4 joskus tuntuu. Hyvin vanhalta ja viisaalta. Niin. Mutta t\u00e4n\u00e4\u00e4n ei tunnu. Jos ihminen on sairas, ei se ole samaa kuin ett\u00e4 on vanhus. Niin, varsinkaan, kun on koko el\u00e4m\u00e4ns\u00e4 sairastanut. Sairaus on jokap\u00e4iv\u00e4ist\u00e4, mutta vanhuus on uutta. Joka p\u00e4iv\u00e4ist\u00e4 uutta. Semmosta, johon pit\u00e4\u00e4 alkaa tottua.<\/p>\n\n\n\n

\u00a0\u00a0\u00a0 Alas kivetyst\u00e4 k\u00e4velee k\u00e4sikynkk\u00e4\u00e4 kookas vanhempi pariskunta. Hyv\u00e4ryhtisi\u00e4 ja hyvin aistikkaasti pukeutuneita. Kummallakin valkoiseksi harmaantunut suora polkkatukka. Nainen on varustautunut kuin Marimekon vanhentunut malli kangaskasseineen p\u00e4ivineen. Miehell\u00e4 on maripaita, kapean mustaraitainen tietysti ja vaaleanruskeat vakosamettihousut. Naisen aistikas vaatimattomuus kertoo paljon ammatista. Arkkitehtej\u00e4 molemmat!<\/em> Niin\u2026 eiv\u00e4t taiteilijoita. Harva taiteilija osaa pukeutua. Voivat olla jotain kaupungin rakennussuunnittelijoita\u2026 ja semmosia. Ovat itse tietysti suunnitelleet ja rakennuttaneet kolmikerroksisen omakotitalon jonnekin l\u00e4hist\u00f6lle, kulttuuritietoisina luonnonyst\u00e4vin\u00e4 rakentaneet sen puusta ja esteettisesti suuntautuneina maalauttaneet sen valkoiseksi ellei vallan harmaaksi. Ymp\u00e4rill\u00e4 on hoidettu piha ja tiivis tuija-aita tien suuntaan. Rahakkaita \u2026 nytkin kilo lohta kassissa, joka grillataan yst\u00e4vien kanssa illalla talon parvekkeella. Matkustelevat paljon. Ja itsetuntoa riitt\u00e4\u00e4\u2026 Hyv\u00e4h\u00e4n n\u00e4in on! On liikaa meit\u00e4 muunkinlaisia!<\/em><\/p>\n\n\n\n

Pys\u00e4hdyn ja mietin: olenko min\u00e4 kateellinen n\u00e4ille ihmisille? T\u00e4m\u00e4n kaltaisille, joista huokuu tyyli\u2026 varakkuus\u2026 ja huomioitu arvokas asema. Olen ennenkin miettinyt omia tuntemuksiani samanlaisissa tilanteissa. Tullut siihen tulokseen, ett\u00e4 en ole kateellinen, mutta joku hiert\u00e4\u00e4. Min\u00e4 osaan pukeutua aistikkaasti ja tilanteen mukaan, minua on huomioitu ty\u00f6ss\u00e4ni ja muutenkin ihan riitt\u00e4v\u00e4sti, min\u00e4kin olen omistanut talon, olen ollut mukana vaikka miss\u00e4, tehnyt vaikka mit\u00e4 ty\u00f6t\u00e4\u2026 rahaa ei ole ollut koskaan, mutta en ole sit\u00e4 paljon halunnutkaan. Mik\u00e4 riipaisee, kun n\u00e4kee n\u00e4it\u00e4 rikkaita ihmisi\u00e4? Itsevarmuusko, joka heiss\u00e4 n\u00e4kyy? Ei sek\u00e4\u00e4n. Min\u00e4kin olen riitt\u00e4v\u00e4n itsevarma ulosp\u00e4in jos\u00a0 haluan. Se on: toinen ihminen siin\u00e4 vieress\u00e4. El\u00e4m\u00e4nkumppani. Se se on. Se ett\u00e4 on kaikki t\u00e4m\u00e4n el\u00e4m\u00e4n hyv\u00e4 ja viel\u00e4 el\u00e4m\u00e4ntoverikin, jopa puoliso vierell\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

Kauempaa l\u00e4hestyy tuttu ukko<\/em>. Olen kyll\u00e4stynyt tervehtim\u00e4\u00e4n h\u00e4nt\u00e4, kun en saa koskaan vastausta. Ukko on niit\u00e4 muunlaisia <\/em>kuin hieno pariskunta. Laahustaa ep\u00e4varmasti lyhyen matkan, joskus vain kymmenen metri\u00e4 ja istuu taas l\u00e4himm\u00e4lle penkille. Tuijottaa eteenp\u00e4in tyhj\u00e4\u00e4n ilmaan. Kasvot on punakat ja turvonneet, tukka harotti harvoina suikaleina sinne ja t\u00e4nne, p\u00e4\u00e4ll\u00e4 aina vuodenajasta riippumatta kauhtunut ep\u00e4m\u00e4\u00e4r\u00e4isen ruskeanharmaa pusero ja samanlaiset haalarihousut. Kun ket\u00e4\u00e4n ei ole l\u00e4hettyvill\u00e4, ottaa ukko kassista esille valkoisen paperipussin, n\u00e4pr\u00e4\u00e4 pussia, vilkaisee sivuille ja nostaa pussin suulleen ja h\u00f6rpp\u00e4\u00e4. Kaksi pitk\u00e4\u00e4 kulausta. Vanhaa salajuoppojen kuurupiiloa siis. \u00a0Luulevatkohan he todella, ett\u00e4 muut eiv\u00e4t huomaa\u2026 ja ymm\u00e4rr\u00e4? Miesraukka, s\u00e4\u00e4li h\u00e4nt\u00e4 tulee. Viime aikoina kaksi kertaa viikossa jaksaa pitk\u00e4ripaiseen – vanha tottumusko antaa n\u00e4in voimaa?<\/p>\n\n\n\n

\n

Minun kauppareissuni sujuvat hitaasti ja suunnilleen saman kaavan mukaan. Pit\u00e4\u00e4 katsella ja nauttia kaikesta n\u00e4kem\u00e4st\u00e4. Muistan usein ulkomaanmatkoja ja nyt aina joskus naureskellen sanon itselleni, ett\u00e4 \u201donkin taas pakko l\u00e4hte\u00e4 tuonne ukomaille ja ihmisi\u00e4kin n\u00e4kem\u00e4\u00e4n\u201d. Meid\u00e4n kauppakeskus on suosittu ostospaikka, jossa k\u00e4y joukoittain ulkomaalaisia ja vierasper\u00e4isi\u00e4 ihmisi\u00e4 l\u00e4hialueen asumal\u00e4hi\u00f6ist\u00e4, joskus tulee autolasti turisteja. Paljon n\u00e4kyy ven\u00e4l\u00e4isi\u00e4: nuoria pareja ja raskaasti meikattuja keski-ik\u00e4isi\u00e4 ja tukevia naisia, joiden suuri tupeerattu tukka on vaalennettu. N\u00e4ihin pit\u00e4\u00e4 aikansa totutella. Nyt ei en\u00e4\u00e4 ihmetyt\u00e4. Ovat pukeutuneita kuin meill\u00e4 Suomessa 30 vuotta sitten. Ehk\u00e4 eniten n\u00e4kyy muslimeja ja tummaihoisia ja hyvin paljon lapsia. Onneksi! Lapsia varten n\u00e4ille rasittaville \u201dulkomaanmatkoille\u201d oikeastaan haluankin. Haluan n\u00e4hd\u00e4 L\u00e4hi-Id\u00e4n ja Balkanin maista tulleita kuvankauniita tummia kerubeja, joiden silm\u00e4t olivat kuin hehkuvat kek\u00e4leet ja tukka on kihara ja musta. Paljon nuoria isi\u00e4 usein ilman \u00e4iti\u00e4 kulkee lasten kanssa. Ehk\u00e4 \u00e4iti shoppailee parhaillaan l\u00e4hikaupassa. Nuoret is\u00e4t viihtyv\u00e4t lasten kanssa aidatuissa leikkipaikoissa, sy\u00f6v\u00e4t yhdess\u00e4 j\u00e4\u00e4tel\u00f6\u00e4, leikkiv\u00e4t ja selv\u00e4sti ovat ylpeit\u00e4 lapsistaan. Ja aina hymyiliv\u00e4t iloisesti.<\/p>\n<\/div><\/div>\n\n\n\n

————-\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0 <\/p>\n\n\n\n

Joku surriainen on eksynyt ranskalaisen parvekkeen ovesta ikkunaruutua rastittamaan. Ampiaisen tyhm\u00e4lt\u00e4 n\u00e4ytt\u00e4v\u00e4 risteily huvittaa. Miksi se lentelee edestakas, katoaa v\u00e4h\u00e4ksi aikaa johonkin, ilmestyy taas ja aloittaa saman p\u00e4\u00e4tt\u00f6m\u00e4n lent\u00e4misen? T\u00e4ytyyh\u00e4n sen lent\u00e4misell\u00e4 olla joku tarkoitus. Mik\u00e4 muka? Noin ne ampiaiset ja k\u00e4rp\u00e4set taitaa aina tehd\u00e4: ihan p\u00e4\u00e4t\u00f6nt\u00e4 sekoilua sinne t\u00e4nne. Ei se n\u00e4yt\u00e4 olevan kiinnostunut edes  minusta, vaikka olen ihminen.<\/p>\n\n\n\n

     Ulos ovesta, sanon tuimasti ja huitaisen sanomalehdell\u00e4. En tietysti osu siihen.  L\u00e4helt\u00e4 n\u00e4kyy, ett\u00e4 se ei olekaan pulleavatsainen ampiainen, vaan kuin joku mehil\u00e4inen \u2013 tai sen tapainen, keltainen ja laihan \u00e4rh\u00e4kk\u00e4. Kuinka mehil\u00e4inen osasikin eksy\u00e4 suuren kerrostalon t\u00e4st\u00e4 yhdest\u00e4 avoimesta ovesta, kun oli sata muutakin tarjolla ?<\/em>  Ei minulla ainakaan kukkien tuoksut houkuta. Jahtaan ja l\u00e4isk\u00e4yt\u00e4n lehdell\u00e4 niin kauan, ett\u00e4  hermostutan mehil\u00e4isen, joka p\u00f6rr\u00e4\u00e4 paikoillaan kuin p\u00e4\u00e4 py\u00f6r\u00e4ll\u00e4 kiukkuisena ymp\u00e4ri, kunnes \u00e4kki\u00e4 lis\u00e4\u00e4 vauhtia ja lopulta kuin raketti ampaisee suoraan ovesta ulos. Siis tiesi reitin hyvinkin ulos, ei vaan mennyt. Jostakin syyst\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0\u00a0 \u00a0\u00a0Olen niin lopen uupunut. Kaipaan mets\u00e4\u00e4 niin, ett\u00e4 vatsaan ja sielun pohjaan asti koskee.<\/strong> Nukun helteisen y\u00f6n hyvin aamunelj\u00e4\u00e4n, n\u00e4en suuria metsi\u00e4 ymp\u00e4rill\u00e4.\u00a0 Puun runkoja, kauniita matanv\u00e4risi\u00e4, koivikoita loputtomiin. <\/p>\n\n\n\n

Her\u00e4\u00e4n t\u00e4ysin hikisen\u00e4 ja nousen avaamaan ikkunaa. Alapuolella kadulla liukuu livahtamalla suuri musta pikkuauto aivan \u00e4\u00e4nett\u00f6m\u00e4n\u00e4. Hirve\u00e4ll\u00e4 vauhdilla. Liikennevalot eiv\u00e4t ole t\u00e4h\u00e4n aikaan toiminnassa. Sujahtaa ohi kuin avaruussukkula. Kammottavasti! Puistattaa jostakin syyst\u00e4. – Ei ollut luonnollisen n\u00e4k\u00f6inen auto. Valtava musta ja kiilt\u00e4v\u00e4 ja kulki \u00e4\u00e4nett\u00f6m\u00e4sti. Kuka semmosta ajaa? Miksi se meni niin hirvitt\u00e4v\u00e4ll\u00e4 vauhdilla? Oliko edes oikea auto? No mik\u00e4s sitten? Vihollisen avaruussukkula.\u00a0<\/strong> Elisa puhui \u00e4\u00e4neen ja alkoi nauraa omille ajatuksilleen: Tai no, s\u00e4hk\u00f6auto se tietenkin oli!<\/p>\n\n\n\n

Tuoksuva hellekes\u00e4 jatkuu seuraavanakin aamuna. N\u00e4en ikkunasta suoraan kadun yli lasten kahluualtaalle. Sinne tulee lapsia ja \u00e4itej\u00e4 jo aamulla, kun aurinko paistaa suoraan altaalle suurten talojen v\u00e4list\u00e4. Liikenteen melun yli kantautuu riemunkiljahduksia, pikkulasten r\u00e4\u00e4k\u00e4isyj\u00e4 ja isompien poikien m\u00f6rin\u00e4\u00e4. Paljon kauniisti pukeutuneita tummia huntup\u00e4isi\u00e4 \u00e4itej\u00e4 istuu altaan reunoilla, isi\u00e4 ei n\u00e4y. Ovat kai ja toivottavasti ovatkin t\u00f6iss\u00e4. Kes\u00e4p\u00e4iv\u00e4t ovat l\u00e4mmitt\u00e4neet altaan veden niin, ett\u00e4 lapset saattavat pullikoida nautinnolla. Pienill\u00e4kin pipanoilla on uimapuvuntapaista p\u00e4\u00e4ll\u00e4\u00e4n, vain joku lapsi on aivan ilman vaatteita. Kaukaakin t\u00e4ydellisi\u00e4 Rubensin enkelipalleroita. Syliin heit\u00e4\u00a0 haluisi. \u00c4idit\u00a0 riisuvat sent\u00e4\u00e4n lapsiaan, vaikka eiv\u00e4t juuri paljasta itse\u00e4\u00e4n. Eiv\u00e4t edes jalkojaan kasta. Kuinka jaksavatkin olla noissa mustissa kauhtanoissa, huivi tiukasti kasvojen ymp\u00e4rill\u00e4? Ovat kai kotimaissaan tottuneet viel\u00e4 kuumempaan ilmaan. <\/p>\n\n\n\n

   Pari nuorta suomalaisnaista uskaltautuu kahlaamaan altaaseen lasten kanssa. Hameet ovat minist\u00e4kin minimpi\u00e4, jos niit\u00e4 onkaan. Niiss\u00e4 on helppo kahlata. Uittavat pieni\u00e4 ja p\u00e4rskiv\u00e4t vett\u00e4 toistensa p\u00e4\u00e4lle \u2013 kuin pojannappulat. Riemun kiljahdukset kuuluvat kauas.<\/p>\n\n\n\n

\u00a0\u00a0 Kauniilla ilmoilla paikalle tulee usein monia vammaisia avustajineen. Joitakin selke\u00e4sti aikuisia vammaisia istui py\u00f6r\u00e4tuoleissaan ja nautti silmin n\u00e4hden olostaan. Sy\u00f6d\u00e4\u00e4n ev\u00e4it\u00e4 tai viereisist\u00e4 ravintoloista ostettuja j\u00e4\u00e4tel\u00f6it\u00e4, herkutellaan ja naureskellaan suureen \u00e4\u00e4neen. Kerrankin n\u00e4ytt\u00e4\u00e4 silt\u00e4, ett\u00e4 samaan kuvaan mahtuu kaikenkirjavaa v\u00e4ke\u00e4, eri kulttuureista, aivan erin\u00e4k\u00f6isi\u00e4, vammaisia\u00a0 ja terveit\u00e4, lapsia ja vanhuksia. Nuori is\u00e4 kulkee monta metri\u00e4 edell\u00e4 ja matala taapero l\u00e4psyttelee per\u00e4ss\u00e4 mink\u00e4 ehti. Jalat ovat niin p\u00e4tk\u00e4t ja pulleat, ett\u00e4 ihme, ett\u00e4 ollenkaan toimivat. Is\u00e4 ei aut lasta. \u2013 Taisi olla viisas is\u00e4. Min\u00e4 kun olisin ollut koko ajan auttamassa. Semmonen olin aina, kun lapset oli pieni\u00e4. Se ei ole viisasta lasten kasvatusta. Ihmek\u00f6s, ett\u00e4 joku on sanonut, ettei minusta olisi ollut koiran kasvattajaksi.\u00a0<\/p>\n\n\n\n

Samassa ovesta ampaisi sis\u00e4\u00e4n rakettina joku pieni p\u00f6rri\u00e4inen. Lensi suoraan kirjahyllyihin ja katosi jonnekin kirjojen rakoon. – Jo olet outo! Lensit kuin vanha tuttu. Elisa kurkisteli hyllyjen rakoihin, mutta kun ei mit\u00e4\u00e4n kuulunut eik\u00e4 n\u00e4kynyt miss\u00e4\u00e4n en\u00e4\u00e4, \u00f6t\u00f6kk\u00e4 oli lent\u00e4nyt kai ulos ovesta. \u2013 Onneksi t\u00e4ll\u00e4 kertaa katosi! Outo kirjojen rakastaja<\/em>!<\/p>\n\n\n\n

Puolen p\u00e4iv\u00e4n aikaan Elisa istui p\u00f6yd\u00e4n \u00e4\u00e4ress\u00e4 ruokalautanen edess\u00e4\u00e4n. \u00c4kki\u00e4 lautasen reunalla istui keltasiipinen mehil\u00e4inen. Elisa n\u00e4ki sen suurisilm\u00e4isen p\u00e4\u00e4n kallistelevan ja etujalkojen rapsuttelevan kuin etsien. Ruoan tuoksu oli houkutellut ilmeisesti sen. \u2013 Miss\u00e4 sin\u00e4 olet ollut t\u00e4m\u00e4n ajan? N\u00e4in, kun tulit aamulla ovesta sis\u00e4\u00e4n. Sama otus sin\u00e4 olet. Mihin sin\u00e4 menit piiloon? Jo on kumma\u2026 Ja mit\u00e4 ihmett\u00e4 varten sin\u00e4 tulet t\u00e4nne minun<\/em> ovesta koko ajan. On t\u00e4ss\u00e4 talossa l\u00e4hes sata muutakin ovea auki. Ja monella viel\u00e4 parvekekukkia\u2026 ja niiss\u00e4 varmaan hunajaa! Elisa katseli mehil\u00e4isen pyr\u00e4htelyj\u00e4 p\u00f6yd\u00e4n ymp\u00e4rill\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

\u00a0–\u00a0\u00a0\u00a0 Ihmeotus kyll\u00e4 olet, et sent\u00e4\u00e4n v\u00e4lit\u00e4 kiusata minua. Eth\u00e4n sin\u00e4 ruoasta ja sen tuoksusta voi v\u00e4litt\u00e4\u00e4, kun kerran imet kukkien hunajaa. Juu, Juu! Sin\u00e4 lensit tietysti yli kadun noiden kirsikkapuiden luota. Sinun kotisi on siell\u00e4. N\u00e4ytti teit\u00e4 siell\u00e4 eilen kiertelev\u00e4n montakin. On aihettakin. On teill\u00e4 siin\u00e4 herkkumaailma ymp\u00e4rill\u00e4! Hunajaa riitt\u00e4\u00e4. Elisa tirkisteli rauhoittunutta p\u00f6rrink\u00e4ist\u00e4 l\u00e4helt\u00e4. \u2013 Aika s\u00f6p\u00f6 olet! Onko vatsa t\u00e4ynn\u00e4 sit\u00e4 hunajaa, kun olet noin paksu keskelt\u00e4? Kauniin v\u00e4rinenkin, vaikket olekaan mimmonenkaan otus. Olisitkin perhonen! Johan kelpais ihailla.-\u00a0\u00a0 Suit vaan, kun herhil\u00e4inen sujahti johonkin. Elisan katse ei ehtinyt seurata. \u2013 En jaksa alkaa etsi\u00e4. Ole miss\u00e4 olet – kirjahyllyiss\u00e4 tietysti, kunhan olet kerran kiltisti. Outo kirjojen rakastaja sin\u00e4kin<\/em>, nauroi Elisa. H\u00e4n istui vatsa t\u00e4ynn\u00e4 nojatuoliin ja otti sanomalehden. H\u00e4n tunsi itsens\u00e4 ja tiesi, ett\u00e4 aterian j\u00e4lkeen ei monta hetke\u00e4 tarvita, kun luomet alkavat painaa.<\/p>\n\n\n\n

Haluaks kuulla, kui m\u00e4 rupesi kananperseit inhooma? huusi Torikka rumimmalla \u00e4\u00e4nell\u00e4\u00e4n. Hoitaja inisi jotakin. \u2013 Kato, meil oli kolme tuhat broilerii\u2026ja m\u00e4\u00e4 jouduin jo pikkuflikkan t\u00f6ihi. Kanalaa ti\u00e4tyst. M\u00e4\u00e4 oli joku nelj\u00e4ntoist \u2013 en kumminka rippiskoulu k\u00e4yny vi\u00e4l, ku m\u00e4\u00e4 istusi pitkii p\u00e4ivii  lahtauspaikal kattomas kananperset\u2026 Munt p\u00e4\u00e4stettii sent\u00e4s ulos kanala sein\u00e4 vi\u00e4re t\u00f6ihi. Si\u00e4l ol entisekki vere\u2026 Hoitajaa hermostutti silmin n\u00e4hden. H\u00e4n ei sanonut mit\u00e4\u00e4n, silitti vaan rauhoittae<\/em>n Torikan peiton ryppy\u00e4. – Kuul ny hoitaja, ku s\u00e4\u00e4 et kummiska ol edes kanan kaula katkassu! T\u00e4\u00e4l vaa juoksenteles pisi kiilt\u00e4vii k\u00e4yt\u00e4vii kantamas pi\u00e4nii pillereit\u00e4s. Es ti\u00e4d yhtik\u00e4s mitt\u00e4, milt tuntuu kun broiler lent\u00e4\u00e4 p\u00e4i kivist sein\u00e4. Se tuntuu hyv\u00e4lt ku veri roiskuu. Ei tarvit katos mitt\u00e4 kirveit. Sit\u00e4 tarvita vaa, ko kanalt katkastaan kaula. Broilerilt v\u00e4\u00e4ntyy niska kyl v\u00e4h\u00e4flikanki k\u00e4sis. Mut ensi tarkistetaa onk se kananperse vai kukon. Ei muut tarvit, ko v\u00e4h\u00e4 p\u00e4\u00e4t v\u00e4\u00e4ntt\u00e4, ko henki o pois. Kukonpoja heitettiin kato p\u00e4i sein\u00e4. Juu, siin m\u00e4\u00e4 istusi aamust iltta ja tirrasi kananperseit\u2026siit alko toi broilerin y\u00e4k\u00f6tys\u2026 Hoitaja k\u00e4\u00e4ntyi pois ja nosti k\u00e4den suulleen. \u2013 \u00c4l\u00e4 nyy vaa taas l\u00e4hde! Sopis ny autta ja kuunnel potilast edes t\u00e4m\u00e4 kert. Ja jossas vi\u00e4l kert ihmetteles, miksen m\u00e4\u00e4 ota broileri, muistel mun kertomistan. Mul ol ihana lapsuus: tiirasi kananpersei aamust iltta! Torikka huusi niin, ett\u00e4 makuusali kaikui\u2026- Hae mul mattoveitti<\/strong>, nii m\u00e4\u00e4 n\u00e4yt\u00e4n kui ihmine nirhataa\u2026 M\u00e4\u00e4 tapan teir\u00e4n jokasen\u2026 ja l\u00e4\u00e4k\u00e4rikki! Kaikki muukki pullamummot ja lanttuperseet! Tytt\u00f6 juoksi pois k\u00e4yt\u00e4v\u00e4\u00e4n\u2026<\/em><\/p>\n\n\n\n

Elisa her\u00e4si hiest\u00e4 m\u00e4rk\u00e4n\u00e4. \u2013 Miksi ihmeess\u00e4 t\u00e4m\u00e4 nyt nousi mieleen? Ne viikot sairaalassa. El\u00e4m\u00e4ni kauhistuttavimmat p\u00e4iv\u00e4t sairaana\u2026 ja sairaalassa\u2026<\/p>\n\n\n\n

Torikka hiipii veitsi k\u00e4dess\u00e4 verhon takaa kohti minua. Monena p\u00e4iv\u00e4n\u00e4 pelk\u00e4sin sit\u00e4. Se huusi potilaspuhelimeen, ett\u00e4 tulkka vaa t\u00e4nn, kaikk l\u00e4\u00e4k\u00e4ri ja hoitaja, kyll m\u00e4\u00e4 ossaa tappa. Mut on opetettu tappamaa. Asettuka per\u00e4kanaa rivii vaa, nii mattoveitti heiluu. Ja kaulat katkee\u2026<\/strong><\/p>\n\n\n\n

    Ja vanhan naisen \u00e4\u00e4ni oli rumin, mit\u00e4 min\u00e4 olen ikin\u00e4 kuullut. Matala ja k\u00e4hisev\u00e4n karhea kuin miehen. Kuinkahan naisen \u00e4\u00e4nest\u00e4 tulee semmonen? Oliko h\u00e4n juonut viinaa? Ainakin vanhat alkoholistinaiset k\u00e4hisee semmosella \u00e4\u00e4nell\u00e4. Minulla meni silloin pelko niin p\u00e4\u00e4h\u00e4n, ett\u00e4 en oikeastaan en\u00e4\u00e4 tiennyt, mik\u00e4 oli totta\u2026 Torikan huutoa ja uhkailua, minun unta ja mielikuvitusta pelosta sekaisin, kun y\u00f6ll\u00e4 her\u00e4si. Siit\u00e4 mattoveist\u00e4 se ainakin huusi ensimm\u00e4iset p\u00e4iv\u00e4t. Luultavasti se oli psykoosissa ja sai jotain siihen, koska viimeisin\u00e4 p\u00e4ivin\u00e4 se ei en\u00e4\u00e4 huutanut ja kiroillut niin lujaa\u2026 eik\u00e4 puhunut veitsell\u00e4 tappamisesta. Mutta n\u00e4in min\u00e4 sen \u201dhalvaantunein\u201d jaloillaan k\u00f6pitt\u00e4v\u00e4n vessaan, kun ei jaksanut kai raivota ja oli kiire. Hyvin se k\u00e4veli\u2026 jalat toimi kuin kell\u00e4 vaan. Omituinen tarve pett\u00e4\u00e4 hoitohenkil\u00f6kuntaa! Miksi vanha ihminen tekee niin tieten tahtoen? Mit\u00e4 tyydytyst\u00e4 se antaa?<\/p>\n\n\n\n

Aikamoista uskonkriisi\u00e4 ne sairaalap\u00e4iv\u00e4t. Tahdonvoimalla ja rukouksella selvisin jotenkuten. Mutta pitk\u00e4lle on ollut vaikutusta n\u00e4emm\u00e4. Ja sitten n\u00e4in sen valtavan<\/em> kotkan!<\/em> Oli ilta ja hoitaja halusi vet\u00e4\u00e4 ikkunakaihtimet alas. Minun s\u00e4ngyn vieress\u00e4 oli ikkuna, suuri vanharuutuinen, ja siit\u00e4 n\u00e4kyi korkeiden puitten \u2013 kuusien latvat ja miten illan aurinko v\u00e4ritti niit\u00e4 ja taivasta. Min\u00e4 en antanut vet\u00e4\u00e4 kaihtimia eteen. Katsoin ulos, kun olin oikealla kyljell\u00e4. \u00a0N\u00e4in viidennest\u00e4 kerroksesta puiden latvojen ihanuuden ja lintuja ja oravia. Kun olin saanut ne korvatulpat, pidin niit\u00e4 niin paljon kuin saatoin. Jos mummot huusi ja kiroili tai r\u00e4yh\u00e4si, min\u00e4 en kuullut mit\u00e4\u00e4n. Katselin vain auringonlaskun v\u00e4rej\u00e4 kuusen oksilla. Ja \u00e4kki\u00e4 n\u00e4in outoja: korkeimman puunlatva oli muuttunut omituiseksi. Sen latvaan oli \u00e4kki\u00e4 kuin kasvanut joku valtava m\u00f6ykky<\/strong>, melkein laatikkomainen. Kuinka tuuli ei sit\u00e4 pudottanut. Ihmettelin sit\u00e4 jonkin aikaa, kunnes n\u00e4in, ett\u00e4 se liikahti. Keskikohta nousi ja siit\u00e4 kasvoi\u2026 kasvoi selke\u00e4 p\u00e4\u00e4, linnunp\u00e4\u00e4, jolla oli suuri koukkunokka. P\u00e4\u00e4 kohosi ja sai kaulaakin, katseli ylv\u00e4\u00e4n\u00e4 ymp\u00e4rilleen, kauas ylitse puiden ja korkeiden talojen.\u00a0 Se kallisteli puolelta toiselle ihan kuin olisi ihaillut. Tiesin heti, ett\u00e4 se ihailikin.<\/p>\n\n\n\n

Se n\u00e4ki punaisena iltavalossa hehkuvan Tuomiokirkon tornin. Sit\u00e4 se katseli. Se harkitsi, l\u00e4htisik\u00f6 pelottelemaan tornin naakkoja. Se oli sen lempipuuhaa. Ja sitten se liikahti ja kohosi hiukan, veti esiin toista siipe\u00e4, mutta ei oikaissut sit\u00e4 kokonaan. Ja taas toista samalla lailla. Se oikoili siipi\u00e4\u00e4n. Ne kai puutuivat. Oli tainnut nuokkua siin\u00e4 latvassa koko p\u00e4iv\u00e4n. Eih\u00e4n minun tullut ulos p\u00e4iv\u00e4n mittaan katsottua kaikessa sairaustohinoissa. Min\u00e4 seurasin suurta lintua, sen oikoilemista ja siipien sukimista, kunnes se kohosi seisomaan. Voi hurja, mik\u00e4 lintu! Oliko se metrin korkuinen\u2026 tai ainakin l\u00e4hes?- \u00a0<\/em>\u00a0 Kerroin linnusta puun latvassa \u00a0innoissani seuraavalle huoneeseen tulevalle hoitajalle. T\u00e4m\u00e4 ei viitsinyt edes vilkaista ikkunaan, katsoi minuun vain v\u00e4h\u00e4n oudoksuen ja jatkoi ty\u00f6t\u00e4\u00e4n. Tajusin taas kerran miten turhaa yritt\u00e4\u00e4k\u00e4\u00e4n. Jatkoin puhumista yksin\u00e4ni. Siin\u00e4 ei ollut mit\u00e4\u00e4n vaaraa tulla leimatuksi, kun muut mummot olivat umpikuuroja… tai l\u00e4hes.<\/p>\n\n\n\n

Elisa nousi nojatuolista ja astui parvekkeelle. Oli ihanaa tuntea lempe\u00e4 aurinko kasvoilla ja haistaa kuuman iltap\u00e4iv\u00e4n tuoksuja. Ilmassa sekoittui kukkivien puiden ja tiheiden ruusupensasrivist\u00f6jen lukemattomien kukkien imel\u00e4 haju, l\u00e4hipellon kaadetun hein\u00e4n raikas tuoksu sekoittuneena liikenteen katkuun ja bensiinin k\u00e4ryyn. Ilma seisoi ja ker\u00e4si hajuja. V\u00e4h\u00e4v\u00e4li\u00e4 joku auto sai aikaan tummansinisen savupilven, joka k\u00e4tki takana odottavankin. N\u00e4in tapahtuu, kun seisotaan liikennevaloissa.<\/p>\n\n\n\n

\u00a0–\u00a0 Voi sin\u00e4kin nappulajalka j\u00e4ttil\u00e4iskyp\u00e4r\u00e4n alla! Olet \u00e4idin kanssa lenkill\u00e4. Pienet tulitikkujalat polkevat vimmatusti oikeaa minipy\u00f6r\u00e4\u00e4 \u00a0– ja viel\u00e4 ilman apupy\u00f6ri\u00e4. On siin\u00e4 ihmeellinen py\u00f6r\u00e4miehen alku valmiina. Suuri punainen kyp\u00e4r\u00e4 yht\u00e4 korkea kuin itse koko pieni naskali. Ja mik\u00e4 vauhti tasapainon lis\u00e4ksi!\u00a0 Mutka sinne ja t\u00e4nne yl\u00f6s m\u00e4ke\u00e4, pensaan taakse, esiin taas ja puun ymp\u00e4ri. \u00c4iti on ihan helisem\u00e4ss\u00e4 oman py\u00f6r\u00e4ns\u00e4 kanssa, huutelee v\u00e4lill\u00e4, kun nappula katoaa pensaikkoon.<\/em><\/p>\n\n\n\n

Aurinko oli jo painunut vastakkaisten kerrostalojen taakse ja ilta h\u00e4m\u00e4rtyi, kun Elisa muisti ampiaisen. Sit\u00e4 ei ollut n\u00e4kynyt moneen tuntiin. V\u00e4lill\u00e4 kuitenkin oli kuin korvaan olisi erottunut jotain p\u00f6rin\u00e4\u00e4 aivan l\u00e4helt\u00e4. Lentelee kai ulkona ja l\u00e4mp\u00f6isell\u00e4 seinustalla viel\u00e4 valoisaan aikaan, arveli Elisa. \u2013 Onneksi p\u00e4\u00e4sin siit\u00e4! Voi ne olla kiusankappaleitakin\u2026 Mielen muistui aina se ampiainen Saksassa Rhein-joen viiniviljelyksill\u00e4. Pisti odottamatta keskisormeen, niin ett\u00e4 sormi paisui l\u00e4hes palloksi, tuskin mahtui kahden muun sormen v\u00e4liin. Ja s\u00e4rki aivan kamalasti. Taisi nousta v\u00e4h\u00e4n kuumettakin. Otin kameralla kuvankin siit\u00e4 k\u00e4dest\u00e4\u2026 on\u00a0 jossakin albumissa.<\/p>\n\n\n\n

\u00a0\u00a0 My\u00f6h\u00e4\u00e4n l\u00e4mp\u00f6isess\u00e4 illassa saattoi valvoa ja katsella ulos, kun ei en\u00e4\u00e4 muutakaan jaksanut. Eiv\u00e4t sytytelleet viel\u00e4 katuvalojakaan. Y\u00f6t olivat vaaleita ja lempeit\u00e4. Harvoinhan n\u00e4it\u00e4 on. Nyt pit\u00e4\u00e4 nauttia! Elisa huomasi, ett\u00e4 oli alkanut oppia vanhetessaan nauttimaan vain jouten olosta ja antamaan sille arvoa. Ik\u00e4ns\u00e4 kaiken oli pit\u00e4nyt aina menn\u00e4 tai tehd\u00e4. Kirjoittaa \u00f6isin, p\u00e4iv\u00e4ll\u00e4 kun ei ehtinyt.\u00a0<\/p>\n\n\n\n

Suloinen sinert\u00e4v\u00e4 utu hiipi ylemp\u00e4n\u00e4 altaan ymp\u00e4rill\u00e4. Se leijuili hiljakseen sinne ja t\u00e4nne ilmavirtojen mukana. Ehk\u00e4 altaan vesi jo viileni ja nostatti sit\u00e4. Pikkupojat olivat l\u00e4hteneet koteihinsa, joku kulkija asteli yksin\u00e4\u00e4n altaan ohi, p\u00e4\u00e4 painuksissa. <\/p>\n\n\n\n

Sitten polskahti. Joku hypp\u00e4si veteen. Se oli kookas nainen, joka oli nostanut hameenhelmat polvien yl\u00e4puolelle. Naisella oli suuri nuttura p\u00e4\u00e4n p\u00e4\u00e4ll\u00e4 ja h\u00e4n n\u00e4ytti ihan nuorelta tyt\u00f6lt\u00e4 tai\u2026 vanhalta mammalta – kaukaa sopi kumpikin. Mutta sen n\u00e4ki selv\u00e4sti, ett\u00e4 nutturap\u00e4\u00e4 nautti. Tanssahteli muutamia askelia, nosteli paksuja jalkojaan ja heilutteli k\u00e4sivarsia tahdissa. Ihan kuin musiikin tahdissa. Saattoi ollakin ne kuulonapit korvissa\u2026 nep\u00e4 tietysti. Sitten se oli nuori tytt\u00f6, kun meill\u00e4 mummoilla ei niit\u00e4 ole. Mutta kaunis n\u00e4ky oli h\u00e4m\u00e4r\u00e4ss\u00e4, herttainen nautiskelija. Katosi v\u00e4lill\u00e4 liilaan usvaan ja tanssi taas esiin hetken kuluttua. <\/p>\n\n\n\n

\u00a0\u00a0\u00a0 Elisa nukahti hymy huulilla. H\u00e4n tunsi kiitollisuutta siit\u00e4, ett\u00e4 sai nauttia n\u00e4in rikasta el\u00e4m\u00e4\u00e4. Kun eli yksin, sai nauttia rauhasta ja yksin\u00e4isyydest\u00e4. Kukaan ei h\u00e4irinnyt \u2013 ei todellakaan, kun ei kukaan entinen yst\u00e4v\u00e4 en\u00e4\u00e4 soitellutkaan, puhumattakaan kirjoittamisesta, mit\u00e4 nyt lapsenlapset k\u00e4viv\u00e4t katsomassa. Mutta koskaan olo ei silti tuntunut yksin\u00e4iselt\u00e4. P\u00e4invastoin. Joinakin p\u00e4ivin\u00e4 oli liikaakin vilskett\u00e4. Sai asua upealla n\u00e4k\u00f6alapaikalla ja katsoa vaikka silm\u00e4t kipeiksi jatkuvaa n\u00e4ytelm\u00e4\u00e4. Alla levitt\u00e4ytyv\u00e4 bulevardi vilisi liikennett\u00e4, ihmisi\u00e4 tuli ja meni. Vastap\u00e4\u00e4t\u00e4 aukeni tapahtumapaikka, tapaamispaikka, joka tarjosi katkeamatonta elokuvaa. Puiston penkit olivat t\u00e4ynn\u00e4 istujia. Vanhukset k\u00f6p\u00f6ttiv\u00e4t rollaattoreilla, joku vilisti lujaa s\u00e4hk\u00f6isess\u00e4 py\u00f6r\u00e4tuolissa ja nuori potkulaudalla. Lastenrattaita oli l\u00e4hes aina n\u00e4kyvill\u00e4 ja niiss\u00e4 ihania enkelilapsia. Johan siin\u00e4 kalpasi katsella ja ihmetell\u00e4\u2026<\/em><\/p>\n\n\n\n

Aamulla Elisa her\u00e4si mehil\u00e4isen hurinaan. \u2013 Ja mitenk\u00e4s t\u00e4m\u00e4 on mahdollista? Ovi oli kiinni ja ikkuna my\u00f6s. Elisaa suututti. \u2013 Senkin \u00f6t\u00f6kk\u00e4! Oletko sin\u00e4 majaillut t\u00e4\u00e4ll\u00e4 sis\u00e4ll\u00e4\u2026 ja hiiren hiljaa. Miss\u00e4 ihmeess\u00e4? Mihin sin\u00e4 menit piiloon? Osasitkin olla hiljaa. SHH! Kai minulla nyt on muutakin tekemist\u00e4 kuin seurustella sinun kanssa. Tai pel\u00e4t\u00e4 koko aika, jos vaikka alat pistell\u00e4\u2026 Olit siis koko y\u00f6n piilossa. Ja miss\u00e4 ihmeen kolossa? Arvaan, ett\u00e4 majailet kirjahyllyiss\u00e4, koska rakastat niit\u00e4 . Niin kuin t\u00e4m\u00e4 vanha omistajakin.<\/em><\/p>\n\n\n\n

\u00a0\u00a0\u00a0 Elisa keitti aamupuuron ja sekoitti siihen mansikkahilloa. \u2013 Pysy poissa nyt! T\u00e4m\u00e4 on makeeta ja hyv\u00e4\u00e4, mutta nyt ei sinua varten<\/em>.\u00a0\u00a0 Sit\u00e4k\u00f6s herhil\u00e4inen uskoi, kun haistoi imel\u00e4n. Se istui hetkess\u00e4 lautasen reunalla ja kurkotti k\u00e4rs\u00e4ll\u00e4\u00e4n puuroa kohti. Pysytteli vaivalloisesti pystyss\u00e4 liukkaalla lautasen reunalla.<\/p>\n\n\n\n

   Elisa huitaisi kerran lehdell\u00e4 ja uskoi, ett\u00e4 sai osuman. Kuului kiukkuinen p\u00f6rr\u00e4ys ja Elisa n\u00e4ki ampiaisen surraavan ympyr\u00e4\u00e4 nopeasti kuin hyrr\u00e4. \u2013 \u00c4l\u00e4 nyt suutu! En min\u00e4 halua satuttaa, siipi\u00e4 nyt ainakaan. Mutta h\u00e4ivy! T\u00e4ytyyh\u00e4n luontokappaleen tajuta, kuka on ihminen ja mik\u00e4 sen koti ja mik\u00e4 on itse ja miss\u00e4 sen koti on. Elisa m\u00e4tk\u00e4ytteli ymp\u00e4riins\u00e4 monta lujaa huitaisua ja \u00e4kki\u00e4 ei en\u00e4\u00e4 kuulunutkaan mit\u00e4\u00e4n p\u00f6rin\u00e4\u00e4. H\u00e4ipp\u00e4isi kai lopulta.<\/p>\n\n\n\n

\u00a0\u00a0\u00a0 Elisa sai sy\u00f6d\u00e4 rauhassa.<\/strong><\/p>\n\n\n\n

–\u00a0\u00a0\u00a0 T\u00e4n\u00e4\u00e4n oli hoidettava monta asiaa kauppakeskuksessa. Siihen kuluu v\u00e4hint\u00e4\u00e4n kaksi ja puoli tuntia, t\u00e4ll\u00e4 vauhdilla. \u00a0K\u00e4yn ostamassa tulostimeen uuden mustenauhan ja apteekissa t\u00e4ytyy k\u00e4yd\u00e4. Ennen ruokakauppaa jaksan pist\u00e4yty\u00e4 kirjakauppaankin.\u00a0<\/em><\/p>\n\n\n\n

Yl\u00f6s allasm\u00e4ke\u00e4 noustessaan n\u00e4ki Elisa punaisen avolavapaloauton, joka py\u00f6r\u00e4hti aivan eteen. Elisa pys\u00e4htyi katsomaan. Ei kai mit\u00e4\u00e4n tulipaloa ollut! Ei ainakaan savua n\u00e4kynyt. Autosta hypp\u00e4si kaksi miest\u00e4 kyp\u00e4r\u00e4t naamalla. Miehet k\u00e4veliv\u00e4t rauhallisen n\u00e4k\u00f6isin\u00e4 kohti kirsikkapuita ja alkoivat kurkkia puiden alla. Elisa katsoi \u00e4llistyneen\u00e4: mit\u00e4 hullua palomies kurkkaa kyp\u00e4r\u00e4 p\u00e4\u00e4ss\u00e4\u00e4n kukkivia puita? \u00a0– Rouva, \u00e4lk\u00e4\u00e4 tulko l\u00e4helle! T\u00e4\u00e4ll\u00e4 on mehil\u00e4isen pes\u00e4 puussa. Toinen mies rullasi keltaista nauhaa puun ymp\u00e4rille.\u00a0\u00a0 Elisa tunsi ongelman, muisti lapsuudesta oman puutarhan omenapuun ja siin\u00e4 oksassa roikkuvan valtavan ampiaismotin. Is\u00e4 hoiti puutarhassa yht\u00e4 mehil\u00e4ispes\u00e4\u00e4 ja osa siit\u00e4 karkasi \u2013 niin kuin ne joskus kuulemma tekee. \u2013 Onneksi tekiv\u00e4t pes\u00e4n t\u00e4nne yl\u00f6s eik\u00e4 noihin alempiin kirsikkapuihin, joiden alla juhlittiin. T\u00e4\u00e4lt\u00e4 se minunkin herhil\u00e4inen l\u00e4hti tietysti. Miksi mahtoi l\u00e4hte\u00e4 omille retkilleen? Elisa j\u00e4i sivuun kuuntelemaan, kun palomies puhui puhelimeen. Kyseli joltakin mehil\u00e4ispes\u00e4st\u00e4\u2026 oliko tallella\u2026 Joku ilmeisesti l\u00e4htee katsomaan t\u00e4nne. Irrottavat oksasta vasta sitten\u2026 Miten se tapahtuu? No, siihen palomiehet kyp\u00e4r\u00e4\u00e4 tarvitseekin. Ja varmasti tarvitseekin. Suuri lauma on \u00e4rh\u00e4kk\u00e4 k\u00e4ym\u00e4\u00e4n kimppuun. Jos niin p\u00e4\u00e4see tapahtumaan, seuraa pahaa j\u00e4lke\u00e4 ja tarvitaan ambulanssia. Kyll\u00e4 miehet sen tiesiv\u00e4t.<\/p>\n\n\n\n

\u00a0\u00a0 Elisaa harmitti, ett\u00e4 ei ollut aikaa j\u00e4\u00e4d\u00e4 odottamaan ja katsomaan. Oli pakko hoitaa omat asiat juuri t\u00e4n\u00e4\u00e4n, ja oli sy\u00f6t\u00e4v\u00e4kin jotain ennen kuin verensokeri laskee. Elisa rollasi pois. Takaisin palatessa h\u00e4n tuli m\u00e4ke\u00e4 alas toista kautta, oli unohtanut koko mehil\u00e4ispes\u00e4n. Ja j\u00e4lleen kotona, kun ruoka tuoksui p\u00f6yd\u00e4ll\u00e4, suhahteli ymp\u00e4rill\u00e4 pikkukaveri. Se sama tuttu tietysti! Sit\u00e4 Elisa ei en\u00e4\u00e4 arvaillut, mutta miksi t\u00e4m\u00e4 herhil\u00e4inen oli l\u00e4htenyt omille teilleen? Se oli arvoitus. Se oli osunut ensimm\u00e4isell\u00e4 kerralla sattumalta h\u00e4nen ovestaan sis\u00e4\u00e4n? Tietysti. Mutta miksi se tuli aina vaan uudelleen? Joku syy siihen oli, ett\u00e4 se halusi tulla minun kotiini.<\/p>\n\n\n\n

\u00a0\u00a0 Kului hetki sy\u00f6misen j\u00e4lkeen, kun herhil\u00e4inen oli taas poissa tai ainakin hiljaa piilossa. Elisan monet kirjahyllyrivit olivat kirjavat kuin kukkaketo. Jos niiden rakoihin k\u00e4tkeytyi, ei ollut mit\u00e4\u00e4n mahdollisuuksia l\u00f6yty\u00e4. Ei hiukan suuremmallakaan olennolla. Edes perhosella. Mutta t\u00e4m\u00e4 pikkiriikkinen siipiveikko olikin kiusantekij\u00e4. V\u00e4lill\u00e4 lensi ja surrasi, oli kuin kotonaan, sitten taas katosi ja oli hiirenhiljaa. Jossakin nukkui koko y\u00f6nkin. On siin\u00e4 meill\u00e4 aika otus!<\/p>\n\n\n\n

  Ja samassa Elisa muisti haikeudella Mimua, pient\u00e4 kreikankilpikonnaa. He ostivat sen koko perheen voimin Etel\u00e4-Saksasta ja kirjaimellisesti salakuljettivat sen Suomeen. Kun kerran kilpikonna nukkui is\u00e4n kes\u00e4hatussa etuistuimen alla, ei sit\u00e4 nyt tullissa sielt\u00e4 ulos n\u00e4ytille kiskottu. Kysyiv\u00e4t vain tullattavia viinoja ja semmosia \u2013 ei kilpikonnaa. Ja niinp\u00e4 Mimusta tuli rakastettu perhenj\u00e4sen. Lopulta Elisan hoidokki, kun lapset olivat p\u00e4iv\u00e4t pitk\u00e4t koulussa. Mimu tepasteli ovesta sis\u00e4\u00e4n tulijaa vastaan, nosti p\u00e4\u00e4t\u00e4 ja nuuhkutteli kuonollaan, p\u00e4\u00e4sti pieni\u00e4 inahduksia. Kun j\u00e4\u00e4kaapilla rapisteli kurkun ymp\u00e4rille k\u00e4\u00e4ritty\u00e4 sellofaanipaperia, tipsuttivat Mimun paksut jalat nopeasti paikalle. V\u00e4\u00e4rin luulla, ettei kilpikonna olisi ollut seurallinen kotiel\u00e4in ja ottaisi osaa.  <\/em><\/p>\n\n\n\n

\u00a0\u00a0 Samassa kuului pieni hurina ja tuttu herhil\u00e4inen istui tuolin k\u00e4sinojalle. Siin\u00e4 se suki siipi\u00e4\u00e4n tyytyv\u00e4isen\u00e4 kuin kotonaan vaan ja n\u00e4k\u00f6j\u00e4\u00e4n ilman mit\u00e4\u00e4n pelkoja tai syyllisyyksi\u00e4. <\/p>\n\n\n\n

\u2013 Just joo! Eih\u00e4n sinun pieneen nuppiisi mahdu edes kilpikonnan ajatuksen vertaa. Sekin tiesi, milloin ei sopinut tai kannattanut tulla l\u00e4helle. Nyt on tilanne niin, ett\u00e4 en l\u00e4hde minnek\u00e4\u00e4n, ennen kuin n\u00e4en sinun piilopaikkasi. Ala lent\u00e4\u00e4 sinne! Tai muuten\u2026 muuten\u2026 Minulla on \u00f6t\u00f6kk\u00e4sumutetta! Se kyll\u00e4 tappaa!<\/em><\/p>\n\n\n\n

    \u00c4kki\u00e4 \u201d\u00f6t\u00f6kk\u00e4sumute\u201d nosti muistikuvan vuosien takaa jostakin Kreikan saarelta. Elisa oli tullut y\u00f6ll\u00e4 v\u00e4syneen\u00e4 huoneeseensa ja n\u00e4ki sein\u00e4ll\u00e4 kauhistuttavan otuksen. Se ei ollut niit\u00e4 Kreikan vihreit\u00e4 pikkuliskoja, joita vilisti siell\u00e4 t\u00e4\u00e4ll\u00e4, mutta h\u00e4visiv\u00e4t aina peloissaan johonkin rakoon. T\u00e4m\u00e4 oli viisisenttinen otus, jolla oli pitk\u00e4t liskomaiset jalat, mutta ei h\u00e4nt\u00e4\u00e4 ja jonka silm\u00e4t kiiluivat pitkien tappien p\u00e4\u00e4ss\u00e4. Silm\u00e4t v\u00e4risiv\u00e4t ja katsoivat suoraan Elisaa. Vain kauhukuvissa Elisa oli n\u00e4hnyt yht\u00e4 kamalaa. Seurasi taistelu etel\u00e4n kuumassa y\u00f6ss\u00e4. Elisa kehitti vaikka mit\u00e4 keinoja otuksen saamiseksi alas sein\u00e4lt\u00e4. Otus juoksi valtavalla nopeudella pakoon pitkin seini\u00e4, kaapin taakse, s\u00e4ngyn p\u00e4\u00e4lle ja kattoon. Elisaa oli alkanut itkett\u00e4\u00e4. H\u00e4n oli jo muutenkin valmiiksi liian v\u00e4synyt. Lopulta h\u00e4n keksi keinon: h\u00e4n sumutti hiuslakkaansa otuksen silmiin. Se oli kauhea teko! Viel\u00e4kin se sai syyllisyydentunteen voittamaan inhontunteet. Ei millek\u00e4\u00e4n el\u00e4v\u00e4lle eli\u00f6lle olisi saanut tehd\u00e4 semmosta tekoa. Mutta kun ei ollut muuta keinoa\u2026 ja oli Elisa sent\u00e4\u00e4n ihminen\u2026 Viimeinen tuijotus kontallaan lattialla vastakkain ennen lakan suihkausta ja sitten viel\u00e4 haarukka potkivaan ja nykiv\u00e4\u00e4n ruumiiseen! T\u00e4m\u00e4 inhon hetki j\u00e4i mieleen lopuksi el\u00e4m\u00e4\u00e4. <\/em>Haarukan pisto oli kuitenkin armonisku.<\/p>\n\n\n\n

   Elisaa puistatutti. Mutta nyt herhil\u00e4inen ampaisi suoraan kirjahyllyihin. Elisa juoksi per\u00e4\u00e4n eik\u00e4 p\u00e4\u00e4st\u00e4nyt lent\u00e4j\u00e4\u00e4 silmist\u00e4. H\u00e4n huomasi, ett\u00e4 se etsiytyi kaikkein v\u00e4rikk\u00e4impien kirjanselkien v\u00e4leihin. Erityisesti punaiset sit\u00e4 kiinnosti. My\u00f6s jos kirjansel\u00e4ss\u00e4 oli v\u00e4h\u00e4nk\u00e4\u00e4n kultausta, se nuuhki sen innokkaana l\u00e4pi. Se n\u00e4kee siis hyvin. Jotakin se etsi. \u2013 Kun nyt \u00e4nget joka kerta kirjahyllyihin. Niiss\u00e4 on paljon p\u00f6ly\u00e4, mutta on sit\u00e4 muuallakin, jos sit\u00e4 haet. Tosin kirjap\u00f6ly on erilaista kuin huonep\u00f6ly, se on arvop\u00f6ly\u00e4<\/em>. Se voi haistakin arvokkaalta.<\/p>\n\n\n\n

    Elisa ei p\u00e4\u00e4st\u00e4nyt herhil\u00e4ist\u00e4 silmist\u00e4\u00e4n. Se katosi aina v\u00e4lill\u00e4 kirjanselkien v\u00e4leihin ja kirjojen p\u00e4\u00e4lle, hyllylautojen nurkkiin ja ties minne. Ei sen touhu ollut tarkoituksetonta, siit\u00e4 Elisa oli varma. Elisa aukaisi parvekkeen oven niin sepposel\u00e4lleen kuin saranat antoivat periksi. Sitten h\u00e4n otti suuren kirjavan huivin ja alkoi heilutella sit\u00e4. Huoneessa alkoi ilma liikkua. Elisa jakoi huivin heilutusta ja n\u00e4ytti silt\u00e4, ett\u00e4 huivi sattui ampiaiseen ja huiskautti sen ulos ovesta. Mutta kun h\u00e4n oli jo niin monta kertaa erehtynyt, h\u00e4n n\u00e4ki parhaaksi olla uskomatta niin hyv\u00e4\u00e4n asiaan en\u00e4\u00e4. Aika taas n\u00e4ytt\u00e4isi. Hiljaisuus ainakin seurasi. Elisa sulki parvekkeen oven ja tarkisti, ett\u00e4 ikkunat olivat kiinni.<\/p>\n\n\n\n

– Olisi kivaa, jos ei tarvitsisi tuntea toista kertaa itse\u00e4\u00e4n murhaajaksi!<\/strong><\/p>\n\n\n\n

Seuraavana aamuna Elisa ei n\u00e4hnyt j\u00e4lke\u00e4k\u00e4\u00e4n koko mehil\u00e4isest\u00e4. H\u00e4n pyyhki p\u00f6lyj\u00e4 kirjahyllyjen reunoista, nosteli vanhoja aikakauslehtipinoja ja matkaesitteit\u00e4. Aina uudelleen niiden artikkelit kiinnostivat, siksi h\u00e4n niit\u00e4 s\u00e4\u00e4steli, vaikka olivat niin hankalia p\u00f6lynker\u00e4\u00e4ji\u00e4. \u2013 Mik\u00e4s tuossa on? Jotain harmaata\u2026 kuin kuraa? Elisa nosti silm\u00e4lasit nen\u00e4lleen ja ty\u00f6nsi kasvojaan lehtipinon reunaan. H\u00e4n sai varovasti yhden harmaakantisen lehden ulos tiukasta pinosta. HORUS, Travellers` Guide vuodelta 1981<\/em>. Ihana kuva kannessa joistakin j\u00e4ttim\u00e4isist\u00e4 kivipylv\u00e4ist\u00e4 muinaisessa egyptil\u00e4isess\u00e4 temppeliss\u00e4 ja lehden alareunassa roikkui parinsentin harmaa pallon puolikas<\/em>, kuin kiinni liimattu. Tarkemmin katsottuna pienen pieni pes\u00e4n alku<\/em>. <\/strong>Ja miten taitavasti tehty. Kuin kohokuvioista paperia tai harmaata huopakangasta! Elisa kosketti varovasti pient\u00e4 muurausty\u00f6t\u00e4: se oli todella kova. Kaikki selvisi Elisalle yhten\u00e4 kiit\u00e4v\u00e4n\u00e4 minuuttina: t\u00e4t\u00e4 pes\u00e4\u00e4h\u00e4n \u00f6t\u00f6kk\u00e4 oli rakentamassa! Siksi se tuli aina takaisin. Siksi se ei minua h\u00e4tistellyt, ruoasta oli korkeintaan kiinnostunut. Raukka teki n\u00e4in paljon runsaassa kahdessa p\u00e4iv\u00e4ss\u00e4. Tekik\u00f6h\u00e4n se t\u00e4t\u00e4 y\u00f6ll\u00e4kin?<\/strong><\/p>\n\n\n\n

\u00a0\u00a0\u00a0 Elisa katseli lehden reunaa varovasti k\u00e4\u00e4nnellen. Mutta pes\u00e4n muuraus oli hienoa ja pit\u00e4v\u00e4\u00e4 ty\u00f6t\u00e4, ei se rapissut. <\/strong>Mit\u00e4 ihmeen ainetta se liima on, jolla t\u00e4t\u00e4 on tehty?\u00a0 Mik\u00e4 taitava ja liikuttava \u00f6t\u00f6kk\u00e4! Olishan se ollutkin kamalaa, jos olisin joutunut tappamaan sinut. Mutta ent\u00e4s nyt, kun et p\u00e4\u00e4sek\u00e4\u00e4n en\u00e4\u00e4 jatkamaan pes\u00e4n tekoa? Suretko nyt jossakin? Onko t\u00e4m\u00e4k\u00e4\u00e4n oikein?<\/p>\n\n\n\n

\u00a0\u00a0\u00a0 Elisa istui lehti k\u00e4siss\u00e4\u00e4n. H\u00e4n tunnisti itsess\u00e4\u00e4n syyllisyytt\u00e4, kun ei antanut mehil\u00e4isen jatkaa pes\u00e4n tekoa. Siis syyllisyytt\u00e4, jos olisi tappanut ja syyllisyytt\u00e4, kun antoi el\u00e4\u00e4. \u2013 Vaikka rakastankin pieni\u00e4 lapsia ja pieni\u00e4 elukoita \u2013ja ja… rajansa kaikella sent\u00e4\u00e4n on. En ala sent\u00e4\u00e4n rakastaa jokaista maailman herhil\u00e4ist\u00e4 erikseen. H\u00f6pp\u00e4n\u00e4 mik\u00e4 h\u00f6pp\u00e4n\u00e4!<\/strong><\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

Novelli – Kirjaherhil\u00e4inen Astun askelen kerrallaan harjoitellen k\u00e4velemist\u00e4. Tuntuu mahtavalta astua ilman kipua. Selk\u00e4leikkauksesta tuli vasta kuusi viikkoa. Selk\u00e4\u00e4 paikattiin ruuveilla ja titaanilevyll\u00e4. Sellaista osataan tehd\u00e4. Nyt jalat toimivat, omituisen ep\u00e4varmasti kuitenkin. Niiden hermoradat opettelevat taas ty\u00f6skentelem\u00e4\u00e4n sill\u00e4 lailla kuin niiden on tarkoitus. Kuinkahan kauan t\u00e4t\u00e4 jatkuu! Vaikka n\u00e4in toivossa paremmasta on ihan hyv\u00e4 el\u00e4\u00e4, … <\/p>\n","protected":false},"author":1,"featured_media":47,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"_monsterinsights_skip_tracking":false,"_monsterinsights_sitenote_active":false,"_monsterinsights_sitenote_note":"","_monsterinsights_sitenote_category":0,"footnotes":""},"categories":[1],"tags":[],"class_list":["post-46","post","type-post","status-publish","format-standard","has-post-thumbnail","hentry","category-kirjoitukset"],"aioseo_notices":[],"aioseo_head":"\n\t\t\n\t\n\t\n\t\n\t\n\t\n\t\n\t\t\n\t\t\n\t\t\n\t\t\n\t\t\n\t\t\n\t\t\n\t\t\n\t\t\n\t\t\n\t\t\n\t\t