{"id":4656,"date":"2026-07-01T16:22:12","date_gmt":"2026-07-01T14:22:12","guid":{"rendered":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/?p=4656"},"modified":"2026-07-16T23:02:21","modified_gmt":"2026-07-16T21:02:21","slug":"satumaassa-tavaratalon-takapihalla","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/xn--perspektiivi-rcb.fi\/index.php\/2026\/07\/01\/satumaassa-tavaratalon-takapihalla\/","title":{"rendered":"TAKAPIHAN LUONTOSEIKKAILUJA a`la MUMMO."},"content":{"rendered":"\n

Kunto on laskenut. V\u00e4symys pakottaa s\u00e4nkyyn ja lep\u00e4\u00e4m\u00e4\u00e4n v\u00e4h\u00e4n v\u00e4li\u00e4. Vaikka tied\u00e4n sairauteni, en vaan jaksa hyv\u00e4ksy\u00e4 niit\u00e4. Min\u00e4, urheilullinen, hyv\u00e4 hiiht\u00e4j\u00e4, uimari ja voimistelija, min\u00e4k\u00f6 olen t\u00e4m\u00e4 surkea kumarassa kulkeva vanhus rollaattorilla. K\u00e4vin ahdistavan el\u00e4m\u00e4nvaiheen, aikaa pitk\u00e4t vuodet l\u00e4pi kautta, jolloin v\u00e4hitellen aloin ymm\u00e4rt\u00e4\u00e4 ja hyv\u00e4ksy\u00e4kin, ett\u00e4 min\u00e4 en en\u00e4\u00e4 hiihd\u00e4. Min\u00e4 en koskaan en\u00e4\u00e4 p\u00e4\u00e4se lumiseen mets\u00e4\u00e4n, liukumaan omia aikojani pitkin m\u00e4ki\u00e4 ja peltoja, nauttimaan liikkeen tuottamasta hyv\u00e4st\u00e4 olosta ja laskemaan tuntematonta latua alas lumiselta vuorelta. -S\u00e4kyl\u00e4ss\u00e4 kuulin, ett\u00e4 minut tunnistettiin j\u00e4rven j\u00e4\u00e4ll\u00e4 kaukaa, kun yksik\u00e4tisen\u00e4 <\/em>yrittelin hiihdell\u00e4 viel\u00e4 vuosia. Sitten meni nilkat<\/em> ja tuli t\u00e4ysstop. Nyt min\u00e4 vain muistan, ja vain muistelen.<\/p>\n\n\n\n

Huokaan ja oijon ryhti\u00e4ni. Viel\u00e4 se sent\u00e4\u00e4n onnistuu. Mutta mielikin on maassa. Oikein madellut taas p\u00e4iv\u00e4kausia. Mik\u00e4 siihen muka auttaa. Kirjoittelin lapsista, tyhj\u00e4n sylin ik\u00e4v\u00e4st\u00e4. Se on niin totta minun kohdallani. Kaipaan aivan fyysien\u00e4 kipuna syliini pient\u00e4 lasta. En edes muista, koska sellaista olisi tapahtunut. N\u00e4in on, vaikka minulla on kolme sukupolvea lapsenlapsia Pohjanmaaalla, t\u00e4\u00e4ll\u00e4 Turussa n\u00e4m\u00e4 ihanat isot miehet. (He kyll\u00e4 halaavat mummoa aina k\u00e4ydess\u00e4\u00e4n.)<\/p>\n\n\n\n

Olin y\u00f6ll\u00e4 valvoessani tehnyt laskelman tarkkaan, miten saan marketista pienet pakolliset ruokaostokset. J\u00e4\u00e4tel\u00f6t\u00f6tter\u00f6nkin on pakko mahtua mukaan. Mutta: kun maksan ne tililt\u00e4ni, en kehtaa maksaa loppuostoksia k\u00e4sirahalla euroilla. Olen joskus joutunut niin tekem\u00e4\u00e4n, kun tilill\u00e4 ei ollutkaan tarpeeksi rahaa. Tuli nolo tilanne. Ainakin minusta, kun uskoin seuraavan asiakkkaan kassalla katsovan surkutellen. Luuloja taisivat olla. Ja mit\u00e4s vaikka olisikin katsonut ja ihmetellyt! Kassat ovat aina yst\u00e4v\u00e4llisi\u00e4 ja ymm\u00e4rt\u00e4v\u00e4is\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

Mutta sitten keksin. Maksan ostokseni kortilla ja k\u00e4velen uudelleen kaupaan ja ostan loput k\u00e4teisell\u00e4 toisella kassalla. Mutta olin liian v\u00e4synyt siihen k\u00e4yntiin en\u00e4\u00e4.<\/em> Niinp\u00e4 k\u00f6p\u00f6ttelin ulos takapihan ovesta.<\/em> Se on minulle hyvin tuttu reitti ja rakas paikka<\/em>. Kes\u00e4aikaan on tavallista, ett\u00e4 ostan itselleni j\u00e4\u00e4tel\u00f6t\u00f6tter\u00f6n, ja menen ulos takapihalle sy\u00f6m\u00e4\u00e4n. Niin tein nytkin.<\/p>\n\n\n\n

Aurinko suorastaan porotti kuumana kasvoihin. Joka s\u00e4teelt\u00e4 se loi iloa ja terveytt\u00e4 minuun. Tunsin oikein, miten paha oloni, jopa sairaudetkin tuntuivat helpoimmilta kuin \u00e4sken. Poskia alkoi kuumottaa, nousi kevyt hiki, vaikka tuulenpuuskat tuhahtivat yli v\u00e4h\u00e4n v\u00e4li\u00e4. Herkuttelin t\u00f6tter\u00f6ni kanssa sen pienen hetken kuin se kesti sulamatta. Ja nautin. Katselin loistavaa v\u00e4rien kirjoa ymp\u00e4rill\u00e4ni, kedonkukkia kuin tarjottimella pitkin nousevaa rinnett\u00e4 ja taustalla suurien kuusten tummaa sine\u00e4. Ihan \u00e4hkyin ihastusta.<\/p>\n\n\n\n

Istuin liikekeskuksen pihalaidalla olevan mets\u00e4rinteen reunassa, joka kohoaa k\u00f6ysiratapuistoksi.<\/em> Puolivarjot korkeiden pensaiden ja pienten puiden keskell\u00e4 nurmikkorinteess\u00e4 ovat minun lempipaikkojani. Heit\u00e4n keng\u00e4t jalastani ja ojennan hikiset varpaat aurinkoon. Nautin tihe\u00e4st\u00e4 apilamatosta jalkapohjissa. Se on hiukan kosteaa, sopivan pehme\u00e4\u00e4 ja ihanan vilpoista. Oikein nautiskelen l\u00e4tist\u00e4en varpaita nurmeen. Hiukan liian kosteassa pelottaa, ett\u00e4 varpaiden v\u00e4liin j\u00e4\u00e4 etana. (Kerran vietin y\u00f6n j\u00e4ttil\u00e4isetanoiden p\u00e4\u00e4ll\u00e4 Kapellsk\u00e4rdin lauttarannassa, kun my\u00f6h\u00e4styimme lautalta ja kuvotus ja kauhu j\u00e4iv\u00e4t ikuiseksi.)<\/p>\n\n\n\n

Kukat ymp\u00e4rill\u00e4 tuoksuvat voimakkaasti, valkomatarat<\/em> erityisesti. Rakastan niit\u00e4 ja sied\u00e4n ulkona niiden tuoksuakin. Kun tuon niit\u00e4 maljakkoon, alan aivastella ja nen\u00e4 valuu. T\u00e4\u00e4ll\u00e4 niiden v\u00e4liss\u00e4 kohoaa suuria lupiinialueita, l\u00e4hes kaikenv\u00e4risi\u00e4. Lupiini<\/em> on upean kaunis kukka. Aivan naurettavaa, ett\u00e4 se pit\u00e4isi Suomesta h\u00e4vitt\u00e4\u00e4. (Jos mennn\u00e4\u00e4n aina ”vieraslajien” poistamiseen, voi ajatella t\u00e4t\u00e4 ihmisiinkin soveltaen. Kehitys kulkee eteenp\u00e4in, luonnossakin. Ei se pys\u00e4hdy, ellei tyhm\u00e4 ihminen pys\u00e4yt\u00e4 sit\u00e4.<\/em>) Miten kaunista se onkaan teiden varsilla, samoinkuin laajoja pintoja peitt\u00e4v\u00e4 hehkuva maitohorsma<\/em>! Sit\u00e4 ihailevat kuulemma ulkolaisetkin, kun se peitt\u00e4\u00e4 suuria hakkuualueita aina Lappiin asti. Vaikka en pid\u00e4 muuten lilasta, on maitohorsman v\u00e4ri lumoavasti vaihteleva. Horsma on my\u00f6s upea korkeana ja n\u00e4ytt\u00e4v\u00e4n\u00e4 kasvina.<\/p>\n\n\n\n

Kukkien v\u00e4liss\u00e4 heilim\u00f6i hein\u00e4, niittynurmikka koristaa m\u00e4tt\u00e4it\u00e4 ja rehoittaa kiehtovana viuhkana. (Minulla t\u00e4ytyy olla kotona maljakoissa aina suuri kimppu kuivia heini\u00e4, sanon kuin vanha hevonen!) Se on suloista katseltavaa kaikessa valossa.<\/p>\n\n\n\n

Mietin n\u00e4it\u00e4 kaikkia, ja aina v\u00e4liin kuuluu kiljahduksia, iloisia \u00e4\u00e4ni\u00e4. Yli t\u00e4m\u00e4n kaiken kauneuden en n\u00e4e niiden taakse, jossa tied\u00e4n puiden latvoissa keikkuvat ”ihmeolennot”.<\/em> Kun itse poden voimakasta korkeanpaikankammoa, tuskin pystyn ilman pelkoa katselemaankaan, kun nuoret kiipeilev\u00e4t ja k\u00e4velev\u00e4t k\u00f6ysill\u00e4 korkealla m\u00e4nnyn latvuksissa tai heiluvat pelottavissa verkoissa 10 metrin korkeudessa. Mutta nuorisolla on hauskaa.<\/p>\n\n\n\n

Siell\u00e4 t\u00e4\u00e4ll\u00e4 kasvaa pieni\u00e4 tammipuita<\/strong>, mutta puita jo kuitenkin. (Tammi on koivun rinnalla lempipuuni. Siit\u00e4 voisin kertoa vaikka joka p\u00e4iv\u00e4.) Eilen tuli tv:st\u00e4 suuri juttu tammien taudista<\/em> t\u00e4n\u00e4 kes\u00e4n\u00e4. Nyt totesin itse asian. Puissa oli puolet lehdist\u00e4 ruskeita ja k\u00e4pristyneit\u00e4.Tautiko? Kuinka joku el\u00e4in voisi t\u00e4llaista aikaansaada? Otin lehti\u00e4 k\u00e4teeni ja kosketin tummaksi k\u00e4pristynytt\u00e4 lehtilapaa. Se mureni k\u00e4dell\u00e4 ja paljasti kummaa tumman ruskeeta jauhetta ja m\u00f6nj\u00e4\u00e4 kuin piilossa. Otin monta ruskeeta lehte\u00e4, kaikki samanlaisia. Joku hirve\u00e4 tauti oli tarttunut lehtiin ja tehnyt kammottavaa tuhoty\u00f6t\u00e4. Toivottavasti t\u00e4m\u00e4 ei vaikuta puun tulevaisuuteen ja ensi kes\u00e4\u00e4n.<\/p>\n\n\n\n

Kun olin unohtanut ottaa vesipullon mukaan, tuli kova jano ja oli l\u00e4hdett\u00e4v\u00e4 sis\u00e4\u00e4n. Menin ovesta, joka avautuu ravintolakujalle. N\u00e4ky, joka oli edess\u00e4 oli aivan kuin vastaus minun toiveisiini: pikkulapsia, perheit\u00e4, vauvoja…oli levitt\u00e4ytynyt joka puolelle p\u00f6ytiin. Katselin v\u00e4h\u00e4n aikaa ja tulikin helpottunut ola: onneksi ei tarvitse en\u00e4\u00e4 jaksaa tuota showta! En ole en\u00e4\u00e4 pienten lasten enk\u00e4 mink\u00e4\u00e4n ik\u00e4isten lasten \u00e4iti, min\u00e4 olen vain mummo. Mummot saa vain katsella ja nautiskella. Mummot saa nauraakin, kun 1-vuotias l\u00e4tr\u00e4\u00e4 pullealla k\u00e4mmenell\u00e4\u00e4n pitkin p\u00f6yt\u00e4\u00e4, toinen melkein samanik\u00e4inen vieress\u00e4 maalaa ihastuneena naamansa punaisella tomaattisoseella, kun kolmivuotias isosisko istuu is\u00e4n vieress\u00e4 t\u00e4rke\u00e4ni ja yritt\u00e4\u00e4 saada kananpalaa haarukkaansa. Ja parin metrin p\u00e4\u00e4ss\u00e4 toisessa p\u00f6yd\u00e4ss\u00e4 melkein sama n\u00e4ky. Pikkulapsia kaikkialla. Miksi t\u00e4n\u00e4\u00e4n? Kysyn vieress\u00e4 seisovalta siivoojalta, mutta h\u00e4n ei tied\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

Kun vihdoin olin kotona, oli kulunut kauppareisuun enn\u00e4tysaika nelj\u00e4 tuntia. Kaikki paha mieli oli muuttunut hyrr\u00e4\u00e4v\u00e4n tyytyv\u00e4iseksi v\u00e4symykseksi. Vanhus p\u00e4\u00e4si p\u00e4iv\u00e4levolle.<\/p>\n\n\n\n

\"\"
OLYMPUS DIGITAL CAMERA<\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

Kului pari p\u00e4iv\u00e4\u00e4 ja taas olin marketissa ostoksilla. Nyt oli uusi kuukausi ja raha-asiat paremmat. Ostin taas j\u00e4tskit\u00f6tter\u00f6n ja tulin takapihalle sy\u00f6m\u00e4\u00e4n. Istuin tuttuun rinteeseen, jossa edusnurmikko oli parhaimmillaan. Oli taas pakko potkaista keng\u00e4t jaloista ja l\u00e4tistell\u00e4 varpailla nurmikkoa. Se on nyt parasta, mit\u00e4 mihink\u00e4\u00e4n aikaan: niin tihe\u00e4\u00e4, ett\u00e4 mist\u00e4\u00e4n ei pienell\u00e4 kaivamisella multaan asti p\u00e4\u00e4se. Pieni matala apilan k<\/em>ukka peitt\u00e4\u00e4 valkoisena harsona vihre\u00e4\u00e4 nukkamattoa, siell\u00e4 t\u00e4\u00e4ll\u00e4 pikkuruisia sinisi\u00e4 silmi\u00e4, suloisia t\u00e4dykkeit\u00e4<\/em> katselee kuin palasina taivaan sinest\u00e4, mutta pian h\u00e4tk\u00e4hdytt\u00e4\u00e4 nurmen kullankeltaiset pisteet, jotka kiiltelev\u00e4t auringossa. Ne ovat leinikkej\u00e4<\/em>. Katselen silm\u00e4t sel\u00e4ll\u00e4\u00e4n, leukapielest\u00e4 valuu j\u00e4ttel\u00f6\u00e4. Etsin paperianen\u00e4liinaa, kun takanani kilahtaa oudosti kuin hiljainen laukaus…<\/p>\n\n\n\n

Katselen ymp\u00e4rilleni pel\u00e4styneen\u00e4. Ket\u00e4\u00e4n ei ole n\u00e4kyviss\u00e4k\u00e4\u00e4n. Ei edes yht\u00e4\u00e4n autoa. Sitten huomaan keskell\u00e4 kivetyst\u00e4 avatun ja nestett\u00e4 valuvan muovipullon. Se oli lent\u00e4nyt siihen.<\/em> Mutta mist\u00e4? Kuka heitti minua pullolla? Taivaalla ei lennellyt drooneja. Ja enkelit eiv\u00e4t heittele muovipulloja viattomien mummojen p\u00e4\u00e4lle.<\/p>\n\n\n\n

Kuulen pikkutyt\u00f6n naurua. Siis enkelik\u00f6 kuitenkin! Sitten r\u00e4ps\u00e4htelee ymp\u00e4rill\u00e4 heinikossa ja puiden oksilla. Koetan katsella ja tajuta, mit\u00e4 tapahtuu… Ihan kuin joukko pieni\u00e4 olentoja kahisisi ymp\u00e4rill\u00e4ni. Eih\u00e4n se ole mahdollista. Siis t\u00e4ll\u00e4 tavallako min\u00e4 olen nyt tullut hulluksi?Samassa kahahtaa hein\u00e4 ymp\u00e4rill\u00e4ni: tuntuu pahalta vatsassa. Pelottaa!<\/strong><\/p>\n\n\n\n

Huomaaan kivi\u00e4 <\/em>nurmella. 3-4 senttisi\u00e4, jotka kyll\u00e4 satuttavat pahasti, jos osuvat. Ett\u00e4 sellaisia enkeleit\u00e4 siis!<\/p>\n\n\n\n

Kuulen selke\u00e4\u00e4 pojannaskalin naurua. Toisenkin \u00e4\u00e4nen viel\u00e4. Katselen h\u00f6lm\u00f6n\u00e4 ymp\u00e4rilleni. 50 metri\u00e4 kiilt\u00e4v\u00e4\u00e4 tavaratalon ikkunaa kumpaankin suuntaan, suljettuja ovia ja rappuja, joilla ei ole ket\u00e4\u00e4n. Sitten tajuan nostaa katsetta katon suuntaan ja n\u00e4en katon harjanteella vilahduksen tyt\u00f6n mustasta tukan kuontalosta. Tytt\u00f6 vet\u00e4\u00e4 p\u00e4\u00e4ns\u00e4 alas, kun n\u00e4kee minun huomanneen. Pian kuuluu juttelua ja kolme lapsen naamaa kurkistaa katolta. Katto on ehk\u00e4 4-5 kerroksen korkeudella.<\/p>\n\n\n\n

Min\u00e4 keksin \u00e4kki\u00e4: VILKUTAN k\u00e4dell\u00e4ni. Enh\u00e4n voi huutaakaan sinne asti kaiken taustalla kuuluvan liikenteen humun ja muiden \u00e4\u00e4nien yli. ”Ymm\u00e4rt\u00e4k\u00e4\u00e4 nyt, ett\u00e4 n\u00e4in ei voi tehd\u00e4!<\/em>” Mit\u00e4 lapset minusta ajattelivat, kun piti heitt\u00e4\u00e4 ensin juomapullolla ja sitten kivitt\u00e4\u00e4. Paha mieli oli, mutta jatkoin heiluttamista. Lapset vet\u00e4v\u00e4t p\u00e4\u00e4ns\u00e4 alas, mutta hetken kuluttua katsoivat, ja heiluttivat hekin k\u00e4tt\u00e4\u00e4n. Siis tilanne oli sovittu, vai kuinka?<\/em><\/p>\n\n\n\n

Min\u00e4 vet\u00e4ydyin. Ty\u00f6nsin jalat kenkiin, k\u00e4\u00e4nsin rollaatorin ja aloin tepsuttaa. Paha mieli tuli kyll\u00e4 t\u00e4st\u00e4 kerrasta. Kun illalla poika soitti, kerroin ja h\u00e4n ihmetteli: enk\u00f6 tehnyt ilmoitusta markettiin? <\/em>Vaarallistahan lasten oli olla katolla. Miten olivat sinne p\u00e4\u00e4sseetkin?<\/p>\n\n\n\n

<\/p>\n\n\n\n\n\n

<\/p>\n\n\n\n

<\/p>\n\n\n\n

<\/p>\n\n\n\n

<\/p>\n\n\n\n

<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

Kunto on laskenut. V\u00e4symys pakottaa s\u00e4nkyyn ja lep\u00e4\u00e4m\u00e4\u00e4n v\u00e4h\u00e4n v\u00e4li\u00e4. Vaikka tied\u00e4n sairauteni, en vaan jaksa hyv\u00e4ksy\u00e4 niit\u00e4. Min\u00e4, urheilullinen, hyv\u00e4 hiiht\u00e4j\u00e4, uimari ja voimistelija, min\u00e4k\u00f6 olen t\u00e4m\u00e4 surkea kumarassa kulkeva vanhus rollaattorilla. K\u00e4vin ahdistavan el\u00e4m\u00e4nvaiheen, aikaa pitk\u00e4t vuodet l\u00e4pi kautta, jolloin v\u00e4hitellen aloin ymm\u00e4rt\u00e4\u00e4 ja hyv\u00e4ksy\u00e4kin, ett\u00e4 min\u00e4 en en\u00e4\u00e4 hiihd\u00e4. Min\u00e4 en koskaan … <\/p>\n","protected":false},"author":1,"featured_media":0,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"_monsterinsights_skip_tracking":false,"_monsterinsights_sitenote_active":false,"_monsterinsights_sitenote_note":"","_monsterinsights_sitenote_category":0,"footnotes":""},"categories":[1],"tags":[],"class_list":["post-4656","post","type-post","status-publish","format-standard","hentry","category-kirjoitukset"],"aioseo_notices":[],"aioseo_head":"\n\t\t\n\t\n\t\n\t\n\t\n\t\n\t\n\t\t\n\t\t\n\t\t\n\t\t\n\t\t\n\t\t\n\t\t\n\t\t\n\t\t\n\t\t\n\t\t\n\t\t