Kyllikki TukiainenTAITEILIJASIELUJA
Mutta vieläkin vahvempi se on alla seuraavassa kuvassa. Haluan kertoa tästä kuvasta näin vain taiteiljatoverin ymmärryksellä ja kokemuksella. En tiedä vieläkään kuka ja mistä taiteilija on. Mutta hän on suunnattoman rikasieluinen realisti, taipuvainen romantiikkaan.
Varmasti suurikokoinen teos sisältää suuren määrän elementtejä voimakkaasta sitoutumisesta kotiin, perheeseen, lapsiin ja kaikkeen mitä kultuurikodissa on jossakin etelässä Venäjänmaiden rajoilla. Taiteilija on kuvannut todennäköisesti itsensä pikkutyttönsä sylissään. Mutta koska taiteilija on katsonut tarpeelliseksi katsoa itseään peilistä, on pään ja ylävartalon asento taulussa hiukan etäinen suhteessa lapseen. Kriittinen omakuva lienee noin 40 paikkeilla olevan miehen. Uskallus kuvata lasta on ollut varovaisen kunnioittava suhteessa omiin kasvoihin.
Kuva uhkuu itämaiseen kuosiin tehtyjä liinoja ja vaatteita, joiden värikylläisyys, epäjärjestys ja pehmeä asettelu kertoo mielestäni rohkeasta osaamisesta. Kukaan aloittelija ei uskaltautuisi tällaiseen asetteluun. Mutta taiteilija luokin katsojalle pehmeyden ja riemukkaan värien maailman, johon itsekin haluisi. Kaunis nukke on jäänyt lepotuolille ja pikkupöydällä on suuri hedelmäkori täynnä eksoottisia hedelmiä.
Tausta on tässäkin kuvassa mukana vahvasti, vaikkakaan ei vahvoin värein. Päinvastoin, se on kuin satua ja utua. Monia kerroksia seiniä, muureja, oviaukkoja, rappuja, parvekkeita, terasseja kasveineen kuin vain Lähi-Idän maissa. Tausta on kuvattu niin taitavan epämääräisesti, että joku toteaisi ensihuudahduksena: ”hieno keskeneräinen taulu!” Mutta minä väitän, että maalaus on juuri nyt oikealla tavalla valmis niinkuin taiteilija on sen tehnyt.
Taiteilija antaa paljon ”luettavaa” katsojalle. Minä olen taideterpauttina perehtynyt pari vuosikymmentä kuvalliseen viestintään. Kun vielä itse lukeudun samantyyppiseen maalaamiseen, kuva on minulle kiehtovaa kerrontaa.
Saan kyllä tietää taiteilijan nimen etsimällä internetistä. Hänen elämäkertatietonsa tulevat kertomaan paljon.
Kolmas kuva lumoaa minut, (vaikka en ole sinisen ystävä). Maalauksessa on oikeastaan kaikki, mitä minä rakastan. Se kertoo lisäksi taiteilijasta itsestään juuri sitä, mitä aavistelin. Hän kaipaa suunnattomasti yksinäisyyttä ja erillisyyttä. Hän on taipuvaisempi alakuloon kuin riehakkuuteen. Hän taitaa kyllä kaikki seurustelun taidot ja kanssakäymisen ilot. Hän on ystävällinen ja huomaavainen. Hän on rauhallinen, mutta hiukan neuroottinen luonne. Hän on maalannut paljon ja hyvin kauan.
Saa nähdä, mitä saan tietää taiteilijasta. Vastaako minun käsitykseni ollenkaan todellisuudessa häntä?
Päivää myöhemmin.
Taitelija on Isaak Brodski, venäläinen taidemaalari 1884-1939. Hän oli hyvin tunnettu Leninin aikakauden kuvaaja, realistinen monenlaisten joukkotilanteiden ja suurten sotatapahtumien maalari, myös erinomainen muotokuvamaalari. Hänen töitään on mm. Tetrakovin galleriassa.
Mistään en löytänyt mainintaa, että Brodski olisi luettu sosialistisen realismin suurtekijöihin, mutta mielestäni hänen taiteensa on sitä periaatteessa (mm. Josef Stalinin muotokuva ja monet muut). En myöskään löytänyt hänen nimeään kansallisosialismin taiteilijoiden luettelosta. Mutta jos katsoo sosialistisen realismin maalaushuippua kuvataiteessa, niin maallikkokin näkee sen jo käyneen yli rajan, eli tarkoitus pyhittää keinot, siis sosilismin taistelu ja sen keinot ovat ensisijaisia ja maalauksen taidearvo jää taka-alalle.
Katselin pitkään hänen suurikoista öljymaalaustaan Lenin Smolnassa. Siis Brodski kävi silloin 1930 Suomessakin, Helsingissä, kun tämä suurteos valmistui. (Kuinka ihmeessä minä olen välttynyt kuulemasta tällaisesta asiasta?) Ensi katselemisella teos näyttää valokuvalta, niin tarkkaa ja upeaa realismia se on. Sitä kutsutaan silloin valokuvarealismiksi. Aivan samanlaisia teoksia en muita nähnyt, mutta se taito hänellä kyllä on. Muotokuvien teossa näin suuri taito työskennellä on harvinaista, ja kun se ei lähene naturalismia, minusta se on mitä parhain osaamista. – Brodski oli Repinin aikalainen, varmaan he tunsivat toisensa. (Repin on minulle läheinen ylitse kaikkien muiden taiteilijoiden.)
Olen edelleen samaa mieltä omasta tulkinnastani, nyt se vain täydentyi. Tuntuu ihmeeltä, että tämä sydämeen asti käyvä perhekeskeinen taide on syntynyt hyvin taitavan ja kuuluisan poliittisen taiteilijan töinä. Eivät nämä kaksi asiaa liene toisiaan poissulkevia. Hyvä taiteilija on hyvä ihmisten kuvaaja ja tulkitsija poliittisista näkökohdista huolimatta.
