Kyllikki TukiainenOlin koko varhaislapsuuteni jatkuvien sairauksien aikana istunut sängyssä ja katsellut polvillani suurteosta IDÄN IHMEET I-IV. Ihastus ja rakkaus teoksen antiin syntyivät hiljaa juurtumalla, imeytyivät oikein minun uteliaaseen ja tiedonhaluiseen lapsenmaailmaani, joka vielä oli rajoittunut sairauksien takia. Katselin suunnattomasti ihaillen Tutankhamonin kuuluisaa sarkofagia jo kauan ennen kuin opin lukemaan. Ja kun osasin lukea, luin kaiken egypläisistä muumioista, suurista patsaista ja tietysti pyramideista. Minusta tuntui ajoittain, että Egyptissä oli minulle jo niin tutun näköistä kuin olisin itse siellä käynyt.
Pääsin käymään kuitenkin Egyptiin vasta 1988. Kheopsin pyramidin sisällä Kuningattaren kammiossa minulle tiedotettiin ” pitkästä egyptiläisestä, joka ihastui minuun”. Unohdin vuosien kuluessa ennustuksen, mutta todella kohtasin vuosia myöhemmin Jordaniassa pitkän egyptiläisen, joka ihastui minuun. Se oli ihmeellinen kokemus, jonka muistan aina.
Kuvassa israelilaiset arkeologit siivilöivät hiekkamurua vaskoosilla löytääkseen ei-kultahippuja, vaan nahanpalasia korkealla kuuluisassa Kauhujen luolassa Kuolleen meren lähellä. Huom. valkoinen vuorenseinämä takana. (AFP/ Lehtikuva) Näistä luolista on tehty viime aikoina 1900-luvun merkittävimmät löydöt. Minä kerron kuitenkin tässä tekstissä aikaisemmista Gumranin löytöihin liittyvistä tapahtumista.
Olen kirjoittanut jo blogiinkin Egyptin matkastani, mutta Egyptistä ja Kuolleen meren läheltä tehdyistä monista arkeologisita löydöistä en ole kertonut. Minä itse asiassa en niistä juuri mitään tiedäkään tai vain sen verran, että olen itse äärimmäisen kiinnostunut. Niilin keski- ja yläjuoksun paikkeilla on tehty luullakseni pian jo 100 vuotta kaivauksia ja löytöjä. Itse tunsin lähes himoa päästä joskus Luxoriin katsomaan kaivauksille, samoin Karnakiin. Kuvien perusteella uskaltaa sanoa, että Luxor on ihmeellinen paikka, joka pursuaa historiaa tuhansien vuosien takaa. Mutta minä olin jo sinne matkustamiseen liian vanha.
Kun kävin Kairossa museossa, jossa kasvoi oikeaa papyruskaislaa, kerrottiin ja näytettiin sen muokkaaminen levyiksi, joille voi sekä piirtää että maalata. Kun luettiin maailmankuuluja papyruskääröjä, tunsin ehkä samaa liikkutuksen/järkytyksen ja tuttuuden tunnetta kuin koskettaessani saviruukkuja. Miksi? Olen joskus pohtinut näitä ja voin sanoa: jos uskoisin sielunvaellukseen, sanoisin tietysti, että olen elänyt aikaisemmin niitä aikoja. Mutta kun en usko enkä tiedä, sanon: KUKA TIETÄÄ VAIKKA…
Papyruskaisla voi kasvaa 5 metriseksikin.
Kuva jo 1800-luvulla löydetystä Papyruskääröstä. British Museum
”Egyptiläiset arkeologit kokivat toukokuussa 2022 melkoisen yllätyksen tutkimuksissaan Sakkaran hauta-alueella: eräästä sarkofagista paljastui suuri, poikkeuksellisen hyvin säilynyt versio Kuolleiden kirjasta. Sakkaran hauta-alue sijaitsee muinaisen Egyptin aikaisen pääkaupungin Memfisin ulkopuolella. Sakkaraan on haudattu Egyptin varhaisia kuninkaita ja tärkeitä virkamiehiä, ja siellä on tehty viime vuosina monia merkittäviä arkeologisia löytöjä.
Kokonainen papyrus 120 vuoteen
Papyrus siirrettiin laboratorioon, missä sitä kostutettiin, jotta se kestäisi käsittelyä. Sitten papyruskäärö avattiin varovasti. Arkeologit olivat arvioineet sen olevan noin kahdeksan metriä pitkä, mutta kääröä avattaessa kävikin ilmi, että sitä olikin kokonaiset 16 metriä, ja se oli myös säilynyt vuosisadat hämmästyttävän hyväkuntoisena. ”Egyptistä ei ole löydetty kokonaista papyrusta 120 vuoteen”, kaivauksia johtanut Egyptin muinaismuistoneuvoston johtaja Mostafa Waziri kertoi, kun käärö esiteltiin ensimmäistä kertaa julkisesti.”( Lainaus suoraan historia.net)
Minä ostin suurella hinnalla papyrusmuseosta nykymaalarin papurykselle maalaaman teoksen. Maalarin nimi jäi minulta kirjaamatta. Koko A5 kokoinen teos perustuu suuresti tekstiin, jota minä en tietysti ymmärrä. Teoksen pääteemana näkyy miten kansa on faarao-jumalan suojassa, kun tämän koko olemus kaartuu suojelevasti kansan ylle. Minä liikutuin heti nähdessäni tämän teoksen ja halusin saada sen. Teos esiteltiin museossa, mutta kansanpaljous esti minua kuulemasta ja ymmärtämästä huonolla englannillani.
Vuonna 1947 paimentolaiset huomasivat luolan, joka ei ollut heille ennestään tuttu. Arkeologiset tutkimukset Qumranin alueella päästiin aloittamaan muutama vuosi ensimmäisten tekstien löytymisen jälkeen.
Kuva: Chameleons Eye/REX
Avasin television umpimähkään saadakseni taustaääniä kirjoittamiselleni. Kuulin hyvää, hienoa ja kaunista vanhaa englantia, iloisia ääniä ja paljon naurua. Jatkoin työtäni enkä katsonut, mitä televisiosta oikein tuli: ja iloiset äänet ja naurunremahdukset jatkuivat. Istahdin nojatuoliin vihdoin katsomaan ja korviini osui tuttu naisääni ja englannin sanoja. Parhaillaan kertoi naishahmo jossakin linnassa: ...”kun nyt on tasan 100 vuotta Tutankhamonin hautalöydöstä”… Kertoja olikin minulle entisistä katselukerroista tuttu lady Carnavarion omassa linnassaan Englannissa. Hänen ympärillään hääri suuri joukko linnan työväkeä joulukoristeluissa. Joulun lisäksi juhlittiin Tutankhamonin 100 vuotis -löytöä.
Juuri nyt tällä hetkellä, kun olin aikeissa kirjoittaa englantilaisen lordi Carnavarion linnasta ja hänen kaivausmatkoistaan Egyptiin, jossa hän oli mukana maalmankuulussa Tutankhamonin hautalöydössä n 100 vuotta sitten, kuulin saman suoraan korvaani tiedotteena itse lordin linnasta.
Minun ympärilläni tanssahtelee paljon pieniä hyviä enkeleitä, ja mitä kaikki lienevätkään! (Tarvitsen niiden apua ja ilostuttamista aika usein.)
Nykyinen Lordi Carnavarion on hyvin miellyttävän näköinen ja kauniskäytöksinen mies, todellinen hyvä esimerkki englantilaisylhäisöstä. Hän olikin kuningatar Elisabethin kummipoika ja perhe on kuningasperheen läheisiä ystäviä. Hän lienee kuuluisan arkeologisen kaivauksen tehneen paronin lapsenlapsi.
—–Kerrotaan, että suomalainen tunnetusti originelli – jo edellä blogisssani mainittu – arkeologi, pappi, kirjailija tohtori Aapeli Saarisalo pyöräili Englannissa 1940-luvulla Carnavarioden linnan ohi, kun sattui kumirikko ja Saarisalo etsi apua linnasta. Näin hän tutustui lordiin ja he ystävystyivät. Egyprtin kaivausmatkalle Saarisalo lähti lordi Carnavarion kanssa. Suomestakin tuli näin edustus kuuluisiin Kuolleenmeren löytöihin. Gumranin luolista löytyi saviruukkuja, joihin säilötyt papyruskääröt selittivät meidän Raamattumme Vanhan Testamentin monia kirjoja, joita ei ole otettu nykyiseen Vanhen Testamentin kirjakokoelmaan. Gumranista kaivetuissa saviruukuissa tuhansia vuosia vanhat papyruskääröt kertovat Uuden Testamentin ennusteen Kristuksesta.
Tämä kaikki oli tapahtunut jo vuosia aikaisemmin, kun Saarisalo tuli meille pappilaan. Hän ja isä ystävystyivät. Molemmat pienikokoisia vekkulimiehiä, viisaita ja kultaisia pappismiehiä. Kerroin jo, kuinka ihastuin ikihyväksi Aapeli-setään.
Kerran – olin ehkä noin 8-vuotias, tuli Aapeli Saarisalo taas käymään meille. Hän oli jutellut viisaita isän kanssa iltamyöhään ja aamuvirkkuna hän oli jo aikaisin liikkeellä. Äiti laittoi aamiaispöytää, kun hän äkkiä alkoi nauraa ja kutsui meitä lapsia katsomaan. Mehän mentiin ja nähtiin ikkunasta jotain kummaa. Minun kerhomaallani kulki hitaasti joku kumma olio. Se kääntyi ja näimme, että se oli Aapeli-setä, joka konttasi jalat suorina (jottei housunpolvet likaantuisi) ja kasvot maassa. Kun meitä tietystti nauratti perin hullunkurinen voimistelu, varoitti äiti nauramasta vierasta, kun tämä jo ojentui, ravisteli itseään ja lähti tulemaan pihan suuntaan. Pian ovi avautui ja kynnyksellä näkyi pieni, iloinen, ruskea ja reipas mies, joka tervehti: ”Hyvää huomenta kaikille ja kiitos aamiaisesta! Maistuivat herkullisilta, Kyllikki, sinun porkkanan – ja punajuurenlehtesi!”
Isäni toi saarnoissaan esille minun mielestäni useinkin Kuolleenmeren kaivaukset ja Gumranin kuuluisat ruukut. Hänellä oli hyvin voimakas ja elävä kieli sekä esitystapa, jossa hän joskus itsekin liikuttui aiheestaan. Kun kuuntelin isäni saarnaa, olin aina jostakin syystä hiukan jännittynyt ja erittäin tarkkaavainen. Koska tunsin isäni, tunnistin helposti milloin hänen äänessään kuului liikutus. Seurakuntalaiset saivat moneen kertaan kuulla todisteita ja vakuutuksia, mitä Jumala itse lähetti Sanansa tueksi saviruukuisssa papyruskääröjä.
Jo tuhansia vuosia sitten on näihin kirjoitettu ennustukset Jeesuksen syntymästä ja kärsimyskuolemasta. Maailma oli saanut Herran, Vapahtajansa. Raamatun kertomukset saavat näin yhä vieläkin uusia todisteita, jotka ovat 3 – 4 tuhatta vuotta sitten kerrottuja ja kirjattuja papyruskääröille.
