Kyllikki TukiainenOli syyskuun alku 1957. Seisoin polvet vapisten tusinan muun mustiin pukeutuneen opiskelija-fuksin kanssa Helsingin Yliopiston marmoripylväiden keskellä aloittamistervehdyksessä rehtori Edwin Linkomiehen edessä. Meidän filosofisen tiedekunnan opiskelijajoukon edessä seisoi kookas, ylväsryhtinen, rauhallinen ja kunnioitusta herättävän näköinen mies. Hän oli yliopiston rehtori ja kirjallisuuden professori, erityisesti roomalaisen kirjallisuuden ja kulttuurin tuntija, latinan kielen taitaja, filosofi, myös valtiomies ja poliitikko. Pääministerin tehtävästään hän oli kolme päivää Suomen presidenttinäkin Rytin erottua virastaan ennen Mannerheimia. Linkomies puhui meille kauniilla retoriikalla, selkeästi ja vakuuttavasti, mutta vakavasti. Kuitenkaan minulle ei jäänyt mitään muuta muistiin kuin kolme eri kertaa esille tuotu teema: ”Pitäkää huoli, että teistä ei tule koskaan facci-idiootteja!” Kirjasin lauseen muistiin, ja silloin tällöin se on noussut mieleen viisauden sanoina yli puolen vuosisadan takaa.
Viisas mies näki kauas. Hän näki varmasti, miten tieteissä, erityisesti tekniikan alueilla kehitys kulkee kasvavalla vauhdilla. Näkikö hän jo, mitä tietotekniikan käsittämätön kehitysvauhti tulisi merkitsemään kulttuurille ja ihmisen psyykkiselle kokonaiskehitykselle? Vuonna 1957 kukaan ei edes puhunut tietokoneista, ”näköradioista” oli kyllä kuultu ja hymähdelty asialle. Nyt ovat atomit jo kauan sitten pilkottu, lasersäde on ollut arkisessa hyötykäytössä ja kaikilla aloilla, viisivuotias kulkee taskussaan pieni tietokone ja ohjaileeko hän jo pian yläpuolella liitelevää ja tutkailevaa omaa droniaan. Digivaltakunta on läsnä meitä kaikkialla ja ympäröi kohta liian tiiviistikin.
Mitä syvemmälle yhä laajenevaan tietoon ja osaamistarkkuuteen henkilö pääsee, sitä kapeammaksi tiedon ulkopuolinen maailma jää. Näin käy, koska ihmisen aivokapasiteetti ja hänen aikansa eivät riitä perehtymään muihin tiedon ja kulttuurin alueisiin, koska omakin alue on liian laaja yhden hallittavaksi. Nykyaika synnyttää pakosta näin vain oman tietoalueen kapeaa täsmäosaamista, putkimaista näkemystä ja pahimmassa tapauksessa muun tieto-taidon ja kulttuurialueen väheksymistä. Mikä hirvittävä tilanne: hyvyyden ja pahuuden noidankehä! Paljonko jää aikaa ja kertyy osaamista muun kulttuurin alueelle, jos on ydinfyysikko, spesialistilääkäri, huippupianisti, maailmanmestari rallikuski tai nuorallatanssija? Toisaalta jokainen erikoistuessaan syvälle johonkin tieto-taidon osa-alueeseen, tietää olevansa riskissä uhrata samalla jotain muuta arvokasta – ehkä joskus lähimmäisen ja perhe-elämänkin.
Onko sitten jotain tehtävissä? Mielestäni on. Ensin on tietysti oivallettava koko ongelma. Toiseksi on omattava laajemman sivistyksen tarve. Itselleni on syntynyt käsitys, että tämä tarve on joillakin ihmisillä synnynnäisesti. Ihminen, johon on syntynyt tiedonjano, ei näytä menettävän sitä vanhanakaan. Jos hänellä ei ole sitä, se on kylvettävä jo alkaen hyvin pienestä lapsesta.
Lapsi on kuin kurttuun kutistuneen kuiva pesusieni, joka imee kaiken kosteuden ympäriltään. Pienen lapsen on saatava paljon hyvää ja monipuolista imeytymismateriaalia. Se on hänen ihmisoikeutensa. Jo muutaman kuukauden ikäisen vauvan on tutkitusti todettu omaksuvan ja oppivan laulusta, musiikista ja lukemisesta, jota hän ympärillään kuulee, vaikka ei edes ymmärrä sanojen merkitystä. Lapsi oppii myös varhain jäsentelemään ja kuuntelemaan keskittyneesti. Tästä alkaa nostaa päätään lisää kuulemisen- ja tiedonhalu ja lukemisen tarve.
Nykyhetken kaikkialta pursuava kuvallisuus ei kehitä ihmisen persoonallisuuden kokonaisuutta ilman sanaa. Vasta sana nostaa ihmiseen tiedonjanon. Ihmisen kulttuuri pohjaa, rakentuu ja siirtyy eteenpäin uusille sukupolville vain ihmisen tiedonjanon varassa ja pohjautuu sanaan. Meillä suomalaisilla on omat sanat eli oma kieli, suomenkieli. Hyvin hyvin rikas ja kaunis kieli meillä onkin! Se on kieli, joka kantaa kulttuuria eteenpäin ja josta voi arvelematta olla ylpeä.
Monipuolinen tiedonjano on minusta ihmisyyden kruunu.
Kyllikki Tukiainen psykologi, kirjailija, kuvataiteilija Turku
Julkaistu TS.-21
