MUMMO JA ISO GREIPPI

Kosteana syysaamuna makasi kirsikkapuun alla yksinäinen omena. Oli se aika oudon näköinen vaaleanvihreä möykky pienten sievien ja kauniiden kirsikoiden joukossa. Omena liikahti hitusen – minkä nyt itse voi, kun kolme kirsikkaa tuppautuivat aivan kylkeen.

• Mistä sinä olet tullut siihen? Olet kuin turvonnut raakile, hyi! suurin punainen kirsikka tuhahti. Omena kuuli kysymyksen ja tuhahduksen. Ne panivat ajattelemaan. Se tiesi itse varsin hyvin, miten putosi ihmisen laukusta maahan. Oli tuntunut siltä, että oli säästynyt jotain muuta varten.

• Aa! Onpas ihana omena, iso ja vihreä! Ei näy yhtään omenapuuta… – jostakin olet kierinyt siihen. Tuolta mäke alas. Taidatkin olla vallan myrkkymomena… Ja vanha mummo kumartui alemmas katsomaan. Mummolla oli ystävälliset tihrusilmät, joilla se napitti ja taisi nähdä tavallista enemmän. Tuntui, että ymmärsikin tavallista enemmän. – Yksinäinen sinä siinä olet. Minullapa on idea. Menen kotiin käymään ja tuon sinulle kumppanin. Juu. Saatte te kirsikat rauhassa päivitellä. Ja mummo lähti nilkuttamaan pois, kotia päin.

Kului tunti ja mummo tuli takaisin. Hän kaivoi laukustaan varovasti suuren oranssin möykyn, pyöritteli sitä käsissään ja sanoi: – Minä nyt uhraan sinut tähän, kauniin asetelman täydennykseksi. Juu! Mummo kumartui ja asetti varovasti suuren greippihedelmän omenan viereen. Oli kaunista, oli!

Kirsikat vallan jäivät ympärillä huomaamatta. Kirsikkapuu yläpuolella tietysti näki aina kaiken. Se ojenteli pitkiä suloisia oksiaan täynnä entistä hehkuvampia kirsikoita. Valmiit, pulleat jo putoilivat puusta. Kirsikkapuu suhisi:

• Kiitos mummo-kulta! Sinä haluat kasvattaa kauneutta. Johan meillä nyt on: on kukkaa, kirsikkaa ja omenaa. Sopiikohan se oranssi möykky nyt tähän samaan ollenkaan? Se näyttää hiukan orvolta… tai yksinäiseltä. Kun se ei ole minun hedelmiäni olenkaan…
• Kyllä on kaunista, mutta vähän on outoa, niinkuin sanoit. Ja mummo istui mietimään ja katsomaan.

Aurinko laikutti kauniisti maata niin, että varjoista tuli sinisempiä. Sinisessä varjossa loisti yksi pyöreä oranssi pallo. Mummo otti piiloon jääneen omenan maasta ja pani laukkuunsa. Ja taas hän istui katsomaan. Nyt alkoi tuntua, että luonnollinen olikin parasta yksinään.

• Ei upea iso keltainen hedelmä kuulu pienten kirsikoiden joukkoon. Ei edes omena sopinut. Kyllä luonto itse tietää, mikä sopii minnekin. Kirsikka on hento, suloinen kukkana ja hedelmänä. Ei se tarvitsekaan mitään suurta ja komeeta viereensä, huomasi mummo. Ja hän nosti suuren greipin takaisin laukkuunsa ja vei kotiin.

Lopputuloksena tasapainoinen kauneus voitti ja vanha mummo sai liikuntaa.