Kyllikki Tukiainen
Hän seisoi pysäkillä ja odotti kaupungin bussia 88. Yksi livahti jo ohi, koska pysäkin oli varannut pitkän matkaa toinen bussi.
– Nyt ei jäänyt enää yhtään vara-aikaa lääkärille. Jos nyt en pääse bussiin, en ehdi enää ajoissa. Nytkin pitää kipittää mäki ylös, ja senjälkeen on hikinen.
Aamu oli tuulinen ja kylmä. Seisoessa alkoi paleltaa. Kreeta meni pysäkin takaseinän taakse seisomaan. Sieltä ei bysäkille helposti näkynyt, mutta kyllä bussireitille. Odottajan aika on aina pitkä, varsinkin bussin odottajan. Ihmisiä tuli muitakin, vanhempia ja vanhuksia. Lapset ja työikäiset ovat menneet jo kouluihin… – – Kaksi tuttua naapuritalostakin, mutta kun en ole ennenkään jutellut, en jaksa nytkään. Pitäisi miettiä vielä tarkemmin, mitä sanoo lääkärille… Tuuli puhaltaa hameenhelman alle. Olis pitänyt laittaa vielä villahousut.
Vihdoin bussi tulee, näkyy jo sillan takaa liikennevaloissa. Pysäkillä ei ole enää ketään muuta kuin minä rollaattorina kanssa. -Ajoissa käsi pystyyn, että varmasti näkee. Mitään muuta autoa ei ole lähettyvilläkään. Bussi tulee paikalle hiljentää, mutta liukuu ohi. Kreeta hätääntyy, yrittää juosta ja työntää rollaattoria bussin rinnalla. Se onnistuu ja Kreeta odottaa, että ovi aukeaa. – Kun ei kerran aukaissut keskiovea, varmaan sitten etuoven… Ei-ii! Odota odota! Minä täällä rollaattorilla, huutaa Kreta ja takoo bussin ovea. Ovi pysyy kiinni. Auton ikkunoihin paistaa aurinko niin, ettei niistä näe sisälle bussiin. Kuljettaja kaasuttaa ja ajaa pois. – Siis aukaisematta ovea edes minulle. Olisi hän voinut sanoa, miksi jätti minut pois. Voiko auto olla niin täynnä?
Kreeta lyhyistyi istumaan rollaattorille. Alkoi ahdistaa henkeä. – Astmaa se vaan oli. Mutta kuinka joku voi näin tehdä? Ensimmäistä kertaa elämässäni. Ja nyt pitää perua vastaanotto, muuten joudun maksamaan sen. No niin, ei minulla ole rahaa taxiinkaan. Kreeta kaivoi hädissään kukkaroaan, kun käsitti, että eihän hänellä ole klinikan puhelinnumerokaan mukana. Vanha Doro kännykkä ei ole mikään älypuhelin eikä siis mitään mahdollisuutta saada selville vastaanoton numeroa kuin lähteä takaisin kotiin. Ja se on yhtäkuin vastaanottoaika meni ohi.
—— Totta. Se aika meni ohi ja maksoi paljon. Eläkkeestä ei enää samanlaiseen tapaukseen riitä.
Tuli taas pakollinen bussimatka ja paluu kotiin. Bussi oli tupaten täynnä ja rollaattorin saaminen keskikäytävälle oli taitolaji- varsinkin, kun siellä oli jo kahdet lastenvaunut. Mutta Kreetalla oli kokemusta ja taitoa tässä lajissa. Kun rattaat olivat paikoillaan, kiipesi Kreeta bussin lähinnä ovea olevalle istuimelle. Oli vaikea astua niin korkealle, mutta se onnistui. Hän tiesi odottaa pelolla ulosmenoa. Se jännitys vei silmäistä näönkin, koska hienot kaupunkinäkymät vilahtivat turhaan ohi. Oli kevät ja kirsikkapuut kukassa. Puistot olivat kuin satumaita. Tavaratalon suuri pysäkki on ennen omaa pysäkkiä. Siihen tyhjeni suurin osa bussin väestä. Ennen kotipysäkkiä on liikenneympyrä, jota enne pitää painaa nappia, jotta kuljettaja ehtii pysähtyä, koska alkaa aina kaasuttaa muuten. Eikä vain painaa nopeasti, vaan pitkään. Sen Kreeta jo varsin hyvin tietää. Mutta kun pitää sitä ennen astua jo käytävälle valmiiksi, että ehtii kuljettajan pysäyttäessä astua rollattorin luokse ja vetää se keskikäytävälle, että kuljettaja näkee, kuka ja mistä pyrkii ulos. Parempi sanoa kuin tehdä nopeasti.( Kreetan vaikea ongelma oli nopeasti liikkeelle lähtö. Se oli vammojen ja sairauksien takia.) Bussin liikkuessa oli seisominen ja rottaarin saaminen oikeaan suuntaan lähtöasemaan terveellekin aikamoinen suoritus. Voimakkaalla vedolla eteenpäin hän ehti oven kohdalle ja työntämään rollaattorin ovien väliin, hetkellä kun ovet pamahtivat kiinni. Kreetan kädet ja pää olivat rollaattorin suojassa ovien välissä. Kuljettaja tajusi tilanteen vasta, kun aukaisi oven. Hän ei ollut huomannut matalaa ja tumma-asuista Kreetaa, joka oli kumarassa penkkien takana. Kuljettaja ei katsonut ovipeiliä, josta näkyi hyvin ovelle pyrkivät. Käytävä oli muuten tyhjä edellisen pysäkin jäljiltä.
Kreeta makasi selällään oviaukossa pää retkottaen portaiden edessä. Jalat roikkuivat oviaukkoon. Bussi takaosan etuistuimet olivat tyhjentyneet, mutta kauempaa huomattiin onnettomuus. Kaksi nuorta naista nousi huutaen seis-seis, kun bussi lähti taas liikkelle. Naiset laskeutuivat alas ja olivat hetkessä Kreetan luona. – Rouva, rouva! Kuuletteko? Oletteko loukkaantunut? Ja toinen siveli Kreetan poskea. – Hän on tajuton. Auttakaa!
Kreeta makasi ambulanssin paareilla 20 minuuttia myöhemmin. Hän oli sairaalassa kuusi viikkoa ja selvisi hengissä entistä vammautuneempana ja köyhempänä. Mutta nyt tarjosi kapunki ( ei terveydenhuolto) inva-auton vammaiskuljetuksena. Kreeta sai kulkea parikin kertaa viikossa omia retkiään. Kun sairaskuljetuksen hintakatto täyttyi, monet asiat hoituivat, Kreetan mielestä.
Koskaan enää ei Kreeta enää joutunut odottelemaan pysäkeillä eikä koskaan enää bussit menneet ohi tai pahoinpidelleet häntä. Bussin kuljettaja sai tuomion täydellisesti huomiotta jättämisestä ja vamman tuottamisesta työssään.
