LAULUT TOISELLA PUOLEN UNEN

Rakkaani on minun luonani. Hän tuli nuoruudesta ajan yli, toiselta puolen rajan. Olemme lähellä. Tunnen hänet, näen taas kaiken, mitä niin ikävöin. Katselen hänen kasvojaan ja näen kauneuden, rauhan ja rakkauden. Hän laulaa minulle. Hän laulaa kauan. Päivän hän laulaa.

Puut kuuntelevat, helisevät kiitokseksi. Kukat tuoksuvat, ojentuvat kohti kuin villikasvit. Ne hengittävät äänen kauneutta, imevät mehua tunteesta eivätkä saa kyllikseen. Minä elän onnea, pelkkää iloa kaikessa. Maan tuoksut, lintujen kaaret ilman halki, päivän lämpö iholla. Valo puiden rungoilla ja varjossa aukeavat kukat.

Kuinka tulitkin takaisin, kosketit turvallisesti, hellästi ja herkästi kuin silloin joskus. Siihen aikaan, kun emme ehtineet edes olla mitään, vasta opettelimme ihmisen malleja. Katsoimme toisiimme ja pilviin. Sinä lauloit ja minä säestin.

Ja nyt laulat kaikki vanhat lauluni. Laulat ne kantamaan yli vuorten ja metsien, kuulumaan vihreiden laaksojen kukkakedoille, tummien metsien runsauteen ja sinisiin joenuomiin. Pesimään lintujen hellään lempeen tai rantojen tuimaan tyrskyyn.

Kuulevat muutkin jo laulusi, kuulevat kantavan rakkauden, hellän huolen ja ylitse vuotavan kauneuden. Kyselevät: kuka laulaa? Lähtevät etsimään. Kulkevat yli saarien, soutavat vesien ja rantojen reunat. Löytävät laulajan, anovat jatkamaan.

Löytävät toisenkin laulajan, vanhan runoilijan, jo harmaantuneen, joka laulaa toisenlaiset laulut, iän uurtamat, hopeareunaiset, haikean väriset. Mutta sävelet nousevat korkealle, kaikuvat täynnä täyttymyksen riemua, vanhuksen viisautta, kokemuksen kauneutta.

Saarten yllä kuin kattona kaartuu vanhuksen laulu. Se kulkee läpi tummien metsien, kultaisten soiden ja helisevien ketojen. Sen kuulevat kaikki, ihmettelevät: kuka on laulaja. Hänkö tuo harmaapää? Mistä lie tullut, pohjanmaan kulkija? Mutta laulu lumoo, sulattaa tunteet ja kietoo yhteen. Se houkuttaa, kiehtoo ja täyttää kuulijan. Laulu lohduttaa ja nostaa, siunaa ja ottaa syliinsä. Vallan peittoihinsa kietoo, käärii hellään lämpimään.

Kuuluvat laulut nyt yli saaren, sen rantojen ja metsien, tarttuvat sanat laulajien, nuoren ja vanhan. Yö on minulla päivää, laulun ja rakkauden päivää.Tänä yönä kaksi laulajaa kaukaa tulivat, vaiko läheltä. Ehkä olivatkin lähellä, vain toisella puolella rajan? Sieltä näkivät vanhan minän, tunsivat vanhan ystävän, nyt jo varjossa liikkujan, unia näkevän ja kivuissaan elävän. Mutta muistivat entisen. Kaiken ihanan muistivat. Kaiken yhteisen ja kauniin. Siksi tulivat.

Rakkaus ei koskaan kuole, unessa elää aina. Uusia polkuja löytää.