SYNTYMÄPÄIVÄ

Muistikirjani lehti jostakin Kreetan rannalta

Suunnilleen 30 vuoden takaa irtosi jostakin eteeni muistikirjan lehti, joka oli osaksi rypistynytkin. Siihen oli hätäisesti parilla vedolla hahmoteltu kuva pienestä, ehkä 3-vuotiaasta joka käsi puun rungolla kiertää puuta ja laulaa. Sen laulun muistan tälläkin hetkellä. Herttaisella lapsen äänellä hän selkeästi ääntäen lauloi. ”Äiti viettää juhlapäivää — huomenna…!”

Miten on mahdollista, että muistan kaiken? Ehkä siksi, että se oli niin ainutlaatuinen näky ja kokemus. Muistan lapsen äänen ja sävelkulun. Lapsi lauloi iloisesti ja kuin toiveikkaalla ja odottavalla äänellä: mitä tuleekaan tapahtumaan! Minä jäin katselemaan hiekkarannan reunalle puun lähettyville. Odotttelin jonkun aikaa uteliaana, koska halusin kovasti nähdä sen todennäköisen isän, joka oli tämän takana. Mutta kun minulla oli kiire jonnekin, jouduin lähtemään pois rannalta ja lapsi jäi sinne laulamaan.

Kuva on TS artikkelista.

Olikohan tarina näin: Lapsen isä oli noin kolmikymmppinen reilu suomalaismies. Hän oli tyytyväinen ja onnellinen perheestään. Hän oli vaimonsa kanssa saanut ihastuttavan pojan Nikon, joka oli nyt 3-vuotias. Poika oli terve ja hyvin kehittynyt. Hän osasi jopa laulaa; oli tullut vanhempiinsa. Nyt poika juoksi rannalla olevan puun alle ja alkoi taputella sen runkoa. Sitten keksi kiertää puun ympäri käsi rungolla, se tuntui kivalle. Ja hetken kuluttu alkoi kuulua laulua. Äiti kuunteli ihmeissään: Nikohan se laulaa. Kyllä poika osasi! Keksi uusia sanoja ja sävelen. Ja kiersi puuta , vasen käsi kiersi puun kaarnalla. Paksut jalat jaksoivat astua hiekassa yhä uudestaan, vaikka kuuma ilma ja aurinko paahtoi ja nosti hien iholle. Puunoksat ja lehdet loivat kuitenkin sopivaa varjoa Nikolle.

Niko tiesi, mitä tarkoittaa huomenna. Hän oli kuullut isän ja äidin keskusteluja huomisen juhlimisesta. Kreikkaan asti oli tultu sitä varten. Oli tultu juhlimaan äidin syntymäpäivää ja viettämään lomaa. Äiti on pian vanha: kolmekymmentä vuotta vanha. Mutta ei se näytä vielä yhtä vanhalta kuin mummi näyttää. Mummi on aika pieni ja monta ryppyä kasvoissa. Mummi on kuitenkin aina kiltti ja iloinen. Äiti ei ole aina. Joskus se huutaa minulle, joskus se itkeekin. Isille se ei huuda. Äiti on vaan hermostunut. Se rakastaa kuitenkin minua hirmusen paljon ja isiäkin se rakastaa yhtä paljon. Sillä on hirmusen iso vatsa, kun sillä on vatsassa pieni vauva. Se vauva on minun oma sisko, kun se tulee ulos. Se syntyy äidin sisästä. Se on ihmelapsi! Isi sanoi niin. Nyt se vaan uiskentelee äidin vatsassa, mutta pian se putoo maahan ja isi ottaa sen kiinni ja panee uuteen sänkyyn nukkumaan. Ja se alkaa imeä äidin rinnoista maitoa. Samalla lailla kuin lehmän lapsi imee. Sitten vasta kun se puree äitiä, sille annetaan leipää suuhun. Silloin siitä alkaa kasvaa pian minun oma sisko. Kun se kasvaa, me leikitään aina yhdessä. Eikä koskaan riidellä. Minä odotan sitä niin hartaasti… ja niin täydellä sydämellä!

Huomenna herkutellaan hotellissa ja täällä rannalla, sanoi isi. Isi keksii aina ihania herkkuja, kun se on kokki. Mutta ei me voitu tuoda Suomesta asti isoa kaakkua. Eikä täällä voi leipoa. Mutta isi sanoi, että se yllättää äidin ja Nikon. Juu. Kivasti. Isi osaa yllättää kivasti. Huo–menna…

”Äidillä on juhlapäivä huo–menna!” kaikuu rannalla. Ei monikaan ymmärärä lapsen sanoja, mutta kuulee ja tuntee niissä ilon ja odotuksen. ”Look at so sweet baby!” sanovat ohikulkijat.