Kyllikki TukiainenUNENRAJASSA TOTUUS
Niin ohuesti enää ihminen. Hetkittäin rajaa minän ja ympärillä olevan välillä ei ole. Ympärillä vain paljon ihmisiä, läheisiä, rakkaita. Paljon liikkuu, tapahtuu. Liian paljon tekoja ja puhetta. Värejä, suuria ja kirkkaita peittävät, leijuvat sulattavat. Sulkevat syliinsä kaiken. Minutkin – nyt jo itse sylittömän.
Sylissäni oli oma ihanainen, lapseni. Poski silitti omaani, hengitys lämmitti kaulaani ja uni levisi minuun. Nuuhkin elämää, tuoksua sylissä, katsoin rakkautta eteenpäin ja taaksepäin. Samaan aikaan. Pienet kädet, hymykuopat kämmenselässä, niskassa autuas tuoksu. Rikas rikas on tämä elämä! Vieressä mies katsoi minuun ja me tiesimme molemmat. Minä näin hänen silmissään kauneuden, tunnustuksen. Hänen leukansa, suunsa kertoi ilman sanoja. Hänen niskansa ja kätensä toi turvan, loi haaveen ja yhteyden. Yhdessä rakensimme paratiisia maan päälle, koteja, siltoja, rakennuksia. Siunaus kattaa kaiken, vaikka ei koskaan toteudu. Autuus asuu pehmeänä laajoissa unissa, sekoittuu päivän pilkahduksiin pilvissä, laskeutuu alas ja minuun varovasti ja lempeästi.
Niin ovat unet olleet minussa, kunnes kauneus, keveys, rakastavat kädet hellittävät. Sairaus, kärsimys, pelko kuormat painavat selän kumaraan, roikkuvat posket tihruiseen itkuun ja kyhmyiset sormet kasvojen suojaksi. Raja on ohut toiseen puoleen. Raja: tämä kaikki tässä, koettu rikkaus ja tuo tuolla edessä, sekoittuvat ripustautuvat minuun. Ohuesti sitä, ohuesti tätä. Enkä tiedä aina, mikä olen ja mihin kuulun. Oliko minua edes ollenkaan? Puu ehkä olenkin.
Halusin aina metsään, koska puut kietoivat kuin kapaloon. Kasvoin yhdeksi muiden joukkoon, harmaaksi pitsiksi, pehmeäksi sammaleeksi, hahtuvaksi heinäksi. Tai metsän utuiseksi valoksi.
Minä elin vihreän sammaleen tuoksussa, pehmeiden käsien syleilyssä, aamun ihanat tunnit päivän sarastuksessa, kun todellisuudessa heräsin päivän harmaudessa vanhuuteen. Kauan eläneenä. Pois lähtevänä värittömänä, väliin jo varjottomana.
Niin ohuesti ja vähässä enää ihminen, kuitenkin puiden lehdet helisevät uuden aamun aurinkoa. Ja vain se on totta, se uusi, joka tulee.
Omakuva 2000
