nimettömälle tuntemattomalle ja usein näkymättömälle

Kerron nimettömästä, joka musta huppu pään yli vedettynä kumartuu nöyrästi ja näkymättömästi alas maahan asti, kerää pysäkin ympäriltä tupakan tumppeja silloin, kun pysäkillä ei ole ketään muuta ja tietää itse, että kukaan ei huomaa. Hän on osannut tehdä itsestään näkymättömän, jota kohti eivät juuri kasvot koskaan käänny. Surkeus ja alentuminen häpeään asti sammuttaa näkyvyyttä. Kaikilla on kiire ja omat asiat mielessä, ostokset, viemiset ja tuomiset, pienet juhlat ja suuret juhlat, ilot ja herkuttelut omassa kauniissa kodissa, illalla uni lämpöisen peiton alla omassa vuoteessa vieressä rakas. ”Ei lyö, ei herjaa, hiljaa silittää poskea ja olkapäätä, laulaa kultaista unilaulua hiljaa ja rauhallisesti…”

Tumppeja löytyy kun oikeaan aikaan ehtii. Busseja ajaa koko ajan melkein ilman taukoa ja polttaja ehtii juuri sytyttää kun jo pitää tumpata. Mitä lyhyemmät imaisut sitä pitempi kerääjän ilo. Joskus löytyy vasta sytytetty ja heti sammutettu. Ne voi kuivata ja kerätä ja käyttää kuin uutena. Tumpeista kertyy monta savuketta, kun paperiin vain riittää rahaa. Kaverit kyllä käärii sanomalehteenkin, mutta ei hän.

Kumara selkä oikenee, kun pysäkin katoksen takana näkyy jotain: sininen kukkakimppu! Kellokukkia kuin hienointa silkkiä nousee betonin raosta. Suloinen läpikuultava sini väri ojentuu kohti ja sanoo: ota minutkin! ”Otanhan minä, panen tumppien päälle varoen ja sitten suojassa vesikuppiin. Katson illalla niitä kuin äidin sinisiä silmiä ja uni tulee paremmin.”

Mutta huomenen hämärässä kulkee hän taas kumarassa etsien, pysäkiltä toiselle. Huomaako joku, katsooko, samantekevää, kun on jaksettava kuitenkin ja täytyy jaksaa kehdata. Köyhyys on kuihduttanut käsivarsien voiman, rakkaudettomuus kutistanut sydämen uskon, mutta toivo on jäljellä. Toivo on ihmeellinen, se elää kipinänkin voimasta ja kukkii aina välillä. Tumpikerääjän mielessä näkyvät kirkkaina Jeesuksen sanat:”Minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” Ja hän ottaa rintataskustaan pienen matkakirjansa, Uuden Testamentin ja lukee siitä uusia voiman ja toivon sanoja.

Toivossa kasvaa ympärillä metsää, suurta ja korkeaa, joka helisee tuulessa. Puiden oksilla laulavat linnut kaiken aikaa. Puiden alla houkuttavat vihreät pehmoiset mätäät ja vuodeverhoina keinahtelevat hämähäkinseitit. Näillä mättäillä haluaa tumpin kerääjä levätä, nauttia ja haaveilla uudesta tulevaisuudestaan.

Ihan niinkuin minäkin. Näin kerron hänelle, että meitä on monenmoisia tumpinkerääjiä ja mättäillä makaajia. Me saatamme rakastaa helpommin ja nähdä huikeita tulevaisuuden näkymiä omilla lisäsilmillämme. Meissä kun muhii kaikenlaista salattua.